Agonda

Ottolapsemme ovat alkaneet juoda maitoa, valilla oikeinkin innokkaasti. Aluksi niille sai vakisin tyrkyttaa pulloa, mutta nyt ne tarttuvat siihen itse kiinni ja osaavat imea. Tosin toinen niista on selvasti elamannalkaisempi selviytyjaluonne, toinen on vahan heikompi yksilo. Syomisinto vaihtelee myos paljolti, illalla ne soivat tosi kiltisti, mutta nyt asken kummatkin vain nyrpistelivat nokkaansa ja yrittivat kaantaa paataan pois tuttipullosta. Lopulta toinen joi kuitenkin hieman. Joku muukin majapaikkamme asukas oli selvasti ruokkinut niita, silla pullosta oli mennyt maitoa. Hotelli isantamme tai emantamme, jotka pennut kuitenkin alunperin adoptoivat, pitaisi myos oppia ruokkimaan niita, eivat ne muuten voi selviytya. Emme oikein voi ottaa vastuuta hoidokeistamme, kun kuitenkin pian jatkamme matkaamme. Nakeehan naitakin silloin talloin, etta joku lankkari matkaaja on ottanut loytamansa koiranpennun mukaan reissuilleen ja kiertaa sen kanssa ympari Intiaa. Sekin on vain tosi saali, koska kylla pitempimatkalaisen kulkurinkin reissu joskus loppuu, ja silloin han joutuu hylkaamaan nuoren koiran jonnekin kadulle. Tallaiset koirat harvoin parjaavat kadulla, silla intialaisen kulkukoiran vaativa elama taytyy oppia nuorena. En usko, etta koirat vanhempana niin helposti sopeutuvat etsimaan kadulta ruokaa ja tappelemaan siita muiden piskien kanssa.

Tanaan paatimme lahtea aikaisin aamulla pyorilla kohti Palolemia. Herasimme jo kuudelta ja ilman raikkaus oli mita ihanin. Paras aika paivasta on juuri auringon nousun jalkeen, silla silloin keli on mukavan viilea ja kylilla viihtyisa hiljainen aamutunnelma. Lahdomme kuitenkin viivastyi hieman, silla meidan taytyi ruokkia lapsukaisemme ja sen jalkeen majapaikkamme isanta ei saanut pyorien lukkoa auki. Han kokeili lukkoon lukuisia avaimia ja lopulta paatyi katkaisemaan ketjun pihdeilla.

Kalle oli katsonut Google mapista, etta Agondalle menisi kaksi eri tieta, joista toinen vaikutti tasaisemmalta. Tietenkin valitsimme sen, jonka piti olla tasaisempi. Se lahti kuitenkin hyvin pian voimakkaaseen nousuun ja kapeni koko ajan. Pian tie muuttui hiekkatieksi ja ymparilla ei ollut enaa mitaan asutusta, vain pelkkaa metsaa. Kun hiekkatie alkoi kapenemaan pikku karrypoluksi, epailimme reittivalintaamme. Emme olleet enaa yhtaan varmoja, olemmeko oikealla tiella! Olishan tuo ollut upea maisemareitti, mutta paadyimme kuitenkin muuttamaan suunnitelmia, silla mitaan takeita perille paasemisesta tuota reittia myoten ei ollut. Se siita aamun viileydessa polkemisesta! Vaara polkuvalinta oli vienyt sen verran aikaa, etta aurinko oli jo kiivennyt tarpeeksi korkealle lammittaakseen. Onneksi puut varjostivat sen verran, ettei ilma liian kuuma ollut.

Matka edistyi sutjakkaasti, vaikka meilla olikin vaihteettomat ja hyvin painavat rautarunkoiset pyorat. Oikealle tielle paastyamme matkaa oli vain noin 10 kilometria ja pian olimme Palolemilla. Ranta jatti aika kylmaksi! Olihan siella varikkaita kalastajaveneita ja valkoista hiekkaa, mutta en ymmarra miksi se oli Lonely planetissa nimetty Goan kauneimmaksi rannaksi. Minusta se oli hyvin mitaan sanomaton! Oma suosikkini on tahan mennessa ollut Vagator kauniiden kallioidensa vuoksi, Baga uskomattoman avaruudellisuutensa vuoksi tai tama Agonda rauhallisuutensa takia. Ehka sanoisin, etta Agonda on tahan astisista ollut miellyttavin ranta ja Vagator kaunein. Vagatorilla en ehka kuitenkaan itse viihtyisi vakimaaran ja kaupustelun vuoksi. Agondan rannassa ei sinaansa ole mitaan kovin erityista, mutta rantaviiva on nattia, silla rakennukset ovat matalia bampukattoisia majoja, aurinkovarjoja ei nay yhtakaan, ravintoloita ei niitakaan ainakaan viela ole (varmaan aukeavat myohemmin kaudella, mutta tuskin niita montaa ilmaantuu)ym. Vedesta Agonda saa myos pisteita, silla se on keskimaaraista kirkkaampaa kuin muilla rannoilla ja meduusoita ei ole nakynyt. Vaikka aallot loyvat rantaan, vedessa pystyy myos lillumaan. Useilla rannoilla aallot ovat niin kovat, ettei veteen paase kuin muutaman askeleen verran ja aallot paiskaavat takaisin kohti rantahiekkaa.

Kavimme Palolemissa syomassa ja Baskin ja robbinsilla jaatelolla. Goalla on muuta Intiaa keskimaaraista enemman naita kansainvalisia ketjuja, mutta ei nyt silti viela hairitsevassa maarin. Cafe Coffee day on toinen ketju, jota nakee myos joka turisoituneella kylalla. Palolemin ravintolan hintataso yllatti, se ei ollut sen korkeampi kuin taalla Agondallakaan ja aikalailla yleista Intia tasoa. Ehka satuimme vain valitsemaan halvan paikan. Bagalla ja muilla tosi rysarannoilla, kun olemme katsoneet hintoja, ne ovat olleet lahes kolminkertaiset yleiseen tasoon nahden. Kavimme Palolemilla myos kirjakaupassa katsomassa suomalaisia kirjoja. Kylla he taalla osaavat pyytaa niistakin hintaa. Useimmilla on alkuhinta yli 300 rupiaa! Onneksi kirjoja pystyy myos vaihtamaan.

Postitoimiston vuoksi pyorailimme Palolemista viela Chaudiin, jonne oli kolmisen kilometria. Sain viimein postiin muutaman kortin, joiden kunto alkoi kylla olla jo aikamoinen, kun olivat pyorineet pitkaan matkassamme. Jos monet rankasti turisoituneet kylat ovat surullisen jarkyttava naky, ei se aito intialainenkaan kyla aina niin kaunis ole, sen havaitsin taas Chaudissa. Tuo oli sellainen meluinen ja tukkoinen tienvarsi kyla, mita takalaiset kylat pahimmillaan.

Kuten pyoraretkemme perusteellakin voi paatella, kuntomme on taas toistaiseksi hyva. Ei tassa ilmastossa kovin sairaana paljonkaan pysty liikahtelemaan. Nyt syomaan ja lueskelemaan…

18.10.2012, 13:18:05

Tama nettipaikka on kivasti auki koko paivan. Mutta kioskit ja kirjakauppa ovat hyvin mielivaltaisesti auki. Kauppiaat laittavat selvastikin putiikkinsa kiinni aina, kun nayttaa, ettei ole asiakkaita. Kirjakaupan kanssa teimme pari paivaa sitten sopimuksen, etta saan osan maksamistani rahoista takaisin, kun palautan kirjan luettuani sen. Miten nyt palautan sen, kun kauppa on koko ajan kiinni? Pitaa vaijya vahan valia aukaisisivatko he oven ja hyokata heti putiikkiin jos se hetkeksikaan aukeaa. Joskus se on sellaista, etta kauppa on tunnin auki ja sitten taas loydaan ovet kiinni.

Ei ole nyt kovin paljon kirjoitettavaa, kun olemme lahinna oleskelleet ja lukeneet kirjojamme. Uimassa olemme toki kayneet paivittain ja kavelleet paakatua edes takaisin milloin syomaan ja milloin mihinkin. Hienoa lahtea huomenna Gokarnalle! Tama Agonda on nain turistikauden alussa ihanan kuollut paikka ja tunnelma on seesteinen, mutta valilla kaipaamme jo jotain tapahtumaa. Arambolilla jaksoi hyvin paaosin vain oleskella, koska sinne kulkeutuminen oli ollut niin rankkaa. Nyt emme ole kokeneet aitojen Intialaisten kaupunkien haasteita tai pitkia bussimatkoja vahaan aikaan, joten olisi virtaa jo jotain tehdakin. Ei Gokarnakaan sinaansa kovin aktiivinen paikka ole, mutta siella aika kuluu silti usein siivilla. Vaeltaminen polkuja myoten rannoilta toisille on jo hyvaa harrastelua, veden hakeminen lahteelta jne. Minulla on myos harkinnassa kayda mahdollisesti jokin lyhyt joogakurssi.

Koska minulla ei nyt ole muuta kirjailtavaa, voisin kertoa lyhyesti budjetistamme, kun se usein lukijoita kiinnostaa. Vai kiinnostaako? Kukaan ei nyt nahtavasti ole jaksanut kommentoida blogiani. No, kai tata kuitenkin avauskertojen perusteella luetaan.

Yleisesti paivabudjettimme on 14 euroa. Kaytannossahan se menee niin, etta joskus rahaa saattaa menna matkustuspaivana ja joitain pakollisia hankintoja tehdessa 20 e paiva ja joskus paikallaan ollessa lepopaivana vain 5 e. Majoitus tietenkin merkitsee myos paljon, kuinka rahaa katoaa kaulapusseistamme. Arambolilla majoituksemme oli 2,5 euroa yo, siis yhdelta henkilolta vain reilun euron. Delhissa hotellin hinta taas oli 5-6 euroa per naama. Hyvinhan nailta rannoilta viela tahan aikaan loytaa naita halpoja paikkoja, kun jaksaa vahan kierrella ja katsella, seka tietty tinkia. Joulun alla hinnat sitten pomppaavatkin kolminkertaisiksi.

Kaikki palvelut ja harrasteet maksavat naissa turistipaikoissa aina aika paljon. Niilla saa kylla helposti ylitettya tallaisen kengannauha budjetin rajat. Sina todellinen kulkurireissaaja, varo siis hierontaa, delffiiniretkia, kauneuspalveluita ym! Arambolissa ja vastaavilla rannoilla rantahieronnat ja jalkahoidot ym ovat periaatteessa edullisia, mutta sinua saatetaan huijata maksamaan ylihintaa. Itse en ole enaa langennut naihin rantapalveluihin siksi, etta minulla vain nousee niskakarvat pystyyn, kun koko ajan joku lahestyy ja huutelee ”hello my fried.” Jos kaupustelijoilta ostaa tavaraa tai palvelua, heita on koko ajan enemman. Arambolillakin heita oli valehtelematta melkein yhta paljon kuin itse matkaajia. He tulivat Karnatakan puolelta (eihan Goalla ole omasta takaa paljonkaan koyhia kaupustelijoita) ja kaikki moivat samaa rojua tai palvelua.

Jotainhan sita on kuitenkin joskus hauska harrastaakin, joten menee itsella keskimaarin 2 e paivassa harrasteisiinkin, Kallella selkeasti vahemman. Arambolissa otin Ayurveda hieronnan aivan varsinaisessa hierontakeskuksessa. Hapeaksini on pakko todeta, etta maksoin siita ylihintaa. Mutta tama on kai vain hyvaksyttava, joskus Intia vain huijaa, vaikka kuinka olisit tarkkana. Heilla oli yrityksessaan hieno hinnasto, mita mikakin hieronta maksaa. Hammennyin tasta listasta sen verran, etta en osannut kovin hyvin tinkia. Ei heilla yleensa ole mitaan painettuja hintoja. Kun mies sitten koko ajan nappaili laskukoneeseensa summia ja selitti ”jos tehdaan nain ja nain, saat noin hyvan alennuksen”, olin sen verran hukassa, etta vain osoitin selkahieronta kohtaa listassa ja tarjosin summaksi 100 rupiaa vahemman kuin listan hinta. Mies reakoi valittomasti ”ok, sopii”. Siita tiesin, etta olin tarjonnut aivan liikaa, mutta eipa tarjousta viitsinyt enaa peruakaan. Hyvan ja ammattitaitoisen ayurveda selkahieronnan kylla sain. Se tehtiin ihanan lampimalla ja kookokselle tuoksuvalla oljylla ja hieroja nainen etsi selastani aina tiettyja pisteita, joita paineli. 500 r eli 8 e maksoin tasta huvista. Kallea harmittaa aina suunnattomasti jos han on maksanut hiemankin ylihintaa jostain, mutta itse en jaksa ihan niin paljon stressata. Nytkin ajattelin myonteisesti, sainpahan ainakin hyvan hieronnan (mielellaanhan sita hyvasta maksaa vahan bonustakin) ja toisaalta olin kerrankin myos hyva asiakas. Olinkin jo kyllastynyt Arambolilla siihen, etta kenen kanssa vain tein kauppoja, aina rahojen ojennuksen jalkeen, myyjan suupielet olivat alaspain. Nyt sain kerrankin palkakseni sadehtivan hymyn ja kattelyn. Mies hoki jopa huvittuneen innokkaasti ”Jos tulet myohemmin uudestaan, saat maksimaalisen alennuksen kaikista meidan palveluista.”

Kyllahan turistin roolissa monet hinnat taalla vaaristyvat. Meille 8 e ei valttamatta ole suurikaan summa, mutta pitaisi silti muistaa, etta se on suuri taalla. Siksikaan ei saisi maksaa pahaa ylihintaa, koska se vaaristaa paikallisia hintoja. Onneksi kaikissa tehdatuotteissa on aina painettu hinta, niita turismi ei paase vaaristamaan. Jos ajattelee, etta koyhan raja Intiassa on usein 12 e kuussa, hieman laanista riippuen, niin se ehka avaa silmia nakemaan, mika taalla on todellinen hintataso, kuinka halvalla taalla voi paikallinen elaa. Tosin jos tienaa tuon verran tai alle, saa valtiolta saannostelykupongin, jonka turvin voi ostaa edullisempaa ruokaa ym.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi