Irtolaisena Aasiassa, osa 3

, Wilayah Persekutuan,
Thursday, October 21, 2010

No niin, nyt selviydyimme tanne nettiin asti. Jumituimme asken kaduilla koko ajan elainkauppoihin ja leluputiikkeihin. Elainkaupoissa oli tosi paljon ihania koiranpentuja saalittavan pienissa kopeissa. Hyvakuntoisen nakoisia koirat kuitenkin olivat, joten eikohan niita myos ulkoiluteta ja muutenkin huolehdita. Yksinaisia ovat silti varmasti, silla katsoivat meita kulmiensa alta niin syyttavasti ”miksi ette ota meita mukaanne”. Kanit olivat iloisen pirteita ja seurasimme pitkaan niiden touhuiluja ja muistelimme ikavoiden omia pupujamme.

Hyvastelimme Burman eilen iltapaivalla. Millainen maku maasta jai? No, ei se samoin savayttanyt kuin vaikkapa Intia, mutta voisi sinne joskus uudelleenkin menne, etenkin jos etela avataan matkailulle ja tiestoa kehitetaan. Perheeni kyseli minulta viestilla ”Joko olette ihmisten ilmoilla” viitaten, etta Burma olisi kaiken sivistyksen ulkopuolella. Ei se kuirenkaan niin eristaytynyt ole kuin ulkopuolelta voi vaikuttaa! Kulttuurivaikutteet kulkevat siellakin vapaasti, kuten kaikkialla muuallakin nykyglopaalissa maailmassa. Amerikkalaiset elokuvat tuovat muotivaikutteita ja vaikuttavat varmasti myos henkisella tasolla. Lantinen kulttuuri nakyy muutenkin vahvasti pukeutumisessa ja vaikkapa sisustuksessa. (esimerkiksi Mikkihiiri oli jostain syysta aika suosittu, sen kuvia nakyi usein seinilla) Glopaalisaatio jyllaa siellakin seka hyvassa etta pahassa. Intialaisesta ja Thaimaalaisesta kulttuurista olen saanut sellaisen kuvan, etta ne ovat aika itseriittoisia ja sisaanpain kaantyneita. Intialla ja Thaimaalla on omat elokuvatahtensa, omanlaiset ruokansa yms. Sen sijaan Burmasta tuli kuva, etta he ovat siella aika ulospainsuuntautuneita ja ikaan kuin hakevat tietoisestikin vaikutteita muualta. He olivat hyvin kiinnostuneita kaikesta lantisesta ja toisaalta ovat omaksuneet myos naapurimaistansa paljon, esimerkiksi thaikkuravintoloita on lahes joka kaupungissa.

Tasta ei pida saada sellaista kuvaa, etteiko Burmalla olisi mitaan omaa. Kylla se oli myos omaleimainen maa ja esimerkiksi maalaustaiteessa naytettiin korostavan jatkuvasti burmalaisen kansan erinomaisuutta. Naimme 3 eri taidenayttelya ja kaikesta tuli mieleen neuvostotaide. Samoin kuin sosialistisessarealismissa, kansankuvaus oli vahvasti esilla, ennen kaikkea kansan onnellisuus seka tyoteliaisyys. Monet maalaukset olivat kylla myos hyvin moderneja, kubismi rikkoi monessa muotokielta ja surrealismiakin esiintyi. Kaikissa oli kuitenkin huvittavasti sama teema eli Myanmarin kansan onnellisuus ja ihanteellisuus. Onkohan juntta valjastanut taiteen oman propagandansa valineeksi, kuten Neuvostoliitossa?

Otimme Yangonissa taksin lentokentalle, silla bussipysakille olisi pitanyt kavella 1,5 kilometria vesisateessa ja ahtailla kaduilla ja sen jalkeen olisi pitanyt ajella bussilla 2 tuntia. Kylla taksin ottamiseen voi joskus olla aivan patevia tekosyita, vaikkakin vain harvoin. Lentokentalla majoutuimme eraan kahvilaan nurkkaan. Ostin viimeisilla rahoillani ihanan suklaaleivoksen. Pian karpaset loysivat meidat. Valilla vaihdoimme paikkaakin, mutta pian karpaset taas ilmaantuivat parvina ymparillemme. Se oli koomista, silla missaan muualla ei nakynyt karpasia. Paattelimme siita, etta taidamme hieman haista. Minulla oli kylla yllani juuri ostettu uusi t-paita, (vimeisena kokonaisena Burma paivanamme kavimme shoppaileen isolla markettialueella) mutta olimme kavelleet koko aamupaivan marilla ja paikoin mutaisilla kaduilla, joten kenkamme taisivat hieman haista. Kavimme sitten vessassa pesemassa jalkamme ja kenkamme ja se hieman helpotti hajuongelmaamme.

Jouduimme maksamaan laukkumaksua 14 dollaria, mutta muuten kaikki meni hyvin sujuvasti lahtoselvityksissa ja muissa lentokenttakaytannoissa. Ei tuokaan maksu paljolta tuntunut, silla olimmehan maksaneet lennoista vain 9 dollaria (+ kentalla maksettava 10 d lentokenttavero.) Yritimme tietenkin taas tarjota hieman huonoja dollareitamme, joita saimme Yangonin rahanvaihtajahuijarilta, mutta eipa niita huolittu. Burmassa oltiin kylla aivan vainoharhoisia dollareiden kunnon suhteen! Mitaan taitoksia ei edes saanut olla! He nahtavasti pelkasivat, etta vahankin huonokuntoiset setelit olisivat vaarennoksia ja toisaalta tuo oli vain vallitaseva kaytanto, etta seteleiden taytyy olla taydellisia.

Lentokone oli taas uusi ja siisti, mutta hyvin tylsa. Siella ei ollut edes mitaan elokuvienkatselu ruutuja. Mitaan ei myoskaan tarjottu. Nopeasti tuo 2,5 tunnin lento kuitenkin hurahti ja pian olimme taas aivan erilaisessa ymparistossa. Nuhjuisuuden ja ylellisyyden vaihtelu on kylla aina mielta piristavaa reisaamisessa. Kumpaankin kyllastyy suurina annoksina, mutta sopivasti vuoroteltuna, mielenkiinto pysyy ylla. Otetaan esimerkiksi vaikka burmalainen ja malesialainen bussi. Burmalaisesta saattaisin huudahtaa ihastuneena ”onpa koomisen romun nakoinen” tai ”onpa ihanan vanhanaikainen”. Malesialaisesta taas voisin olla aivan yhta ihastunut, mutta aivan eri syista. Voisin todeta Kallelle ”mahtavan pehmeat penkit ja tehokas ilmastointi” tai ”onpa ihanan puhdasta, kuin juuri muovipaketista otettu koko bussi.”

Viela kentalle saapuessamme olimme hieman kahden vaiheilla jaisimmeko sinne yoksi vai lahtisimmeko vaeltamaan keskustaan. Eras malesialainen tytto, joka jutteli kanssamme pitkaan, oli suositellut laheista hotellia, mutta ei ollut tiennyt sen hinnoista mitaan. Loysimme kuitenkin ihanteellisen nurkkauksen majottautumiseen ja se ratkaisi asian. Olimme myos jo aika vasyneita. Kavin ostaan taxfree myymalasta suklaata iltapalaksi torkeeseen suomihintaan eli pieni Ritters levy maksoi 2,5 euroa, mutta oli se sen arvoista burmalaisten miltaan maistumattomien jauhosuklaiden jalkeen. Meinasi tulla pieni pahoinvointi tuolla myymalassa, silla se oli hyllymetreittain taynna tupakkakartonkeja, joissa oli isot kuvat sairaista keskosvauvoista ja jostain epamaaraisista mataantyneista ikenista yms. Vaikea sanoa tehoaakohan tallainen valistus sauhuttelijoihin, mutta minut se ainakin karkotti nopeasti myymasta.

Kavin kiertelemassa kentalla ja etsimassa vahan tarpeistoa majoitukseen. Aluksi naytti, ettei mitaan loytyisi. Burmalaiselta kentalta olisi varmasti heti loytynyt, mutta tuo oli niin viimeisen paalle laitettu tila ja hyvin siisti, etta naytti ettei mitaan irtoaisi. Eurooppalaisilla kentilla on usein ilmaisjakelulehtia, joita on kateva levittaa nukkuma-alustoiksi, mutta tuolla ei niitakaan ollut. Lopulta loysin eraiden karrytelineiden taakse tyonnettyja pahvilevyja, jotka olivat osa ihan puhtaita, varmaan kaytetty suojapahveina jossain remontissa. Penkit olivat tietenkin kasinojallisia, joten naytti ettei niihin paasisi makuuasentoon. Keksin kuitenkin yhdistaa kaksi penkkia, koska kummassakaan kasinojat eivat olleet aivan penkinreunaan asti. Menin itse nukkumaan penkeille ja toin Kallelle pahvit nurkkaukseen. Olin just ostanut pehmean peiton (menemme hospitality ihmiselle kylaan, joka toivoi, etta vierailla olisi omat makuupussit tms) joten siihen oli hyva kaariytya.

En ymmarra, miksi lahtoaulan kuuluutukset kuuluvat myos tuloauloissa! Muuten siella olisi ollut tosi hyva ja rauhallista nukkua, mutta kuuluutukset hairitsivat. Oli niissa pisimmilleen taukoa tunnin verran, mutta valilla tulivat puolen tunnin valein. Selkani kipytyi hieman penkilla, jossa penkkejen valiin jai rako. Herasin ja kysyin, vaihtaisiko Kalle kanssani paikkaa. Kalle kuitenkin sanoi ”eikohan me aleta lahtemaan, se on melkein jo 6”. Yllattavan akkia meni yo! Nukuin nahtavasti kuitenkin aika hyvin, kun hatkahdin kunnolla hereille vasta tuolloin 6 aikoihin.

Sitten vain aamupalalle laheiseen kahvilaan, josta sai kaikenlaista terveysruokaa. Kylla taalla on elintaso korkealla! Se nakee siita kuinka ihmiset ovat isokokoisia ja ovat alkaneet kiinnittaa huomiota siihen mita syovat. Listalla oli mm. tummaa leipaa (tuskin siina ruista oli, mutta jotain kokojyvaa), omega3 munia ja spiruliinateeta. Lentokenttabussi oli Air Aasian oma bussi ja taas tosi ylellinen. Tai ehka se oli vain perusbussi, mutta tuntui burmalaisten ikkunaramisija bussejen jalkeen luksukselta.

Majottauduimme Lemun guesthousiin, missa olimme viimeksikin. Kaikki oli siella ennallaan: samat lehtileikkeiden tayttamat seinat ja puolialaston respa-aija istumassa sohvallaan televisiota tuijotellen. Saatamme vaihteen vuoksi jossain vaiheessa vaihtaa Oasis guesthousiin, se oli 5 ringettia halvempikin ja respan aija oli kunnon joogin oloinen pitkine partoineen ja leppoisine ilmeineen. Olemme taalla nyt noin 5-6 yota ja sitten suuntaamme Singaporeen, jossa meilla on hospitality majoitus. En tieda yhtaan, miten taalla aikamme kaytamme, mutta jossain museossa ainakin haluaisin kayda. Tietenkin pitaa myos nauttia tasta ylellisesta kaupungista ja kayda shopping mooleissa syomassa sorbettia yms.

, Wilayah Persekutuan,
Saturday, October 23, 2010

Onhan se tama Pasar senin (monoraili pysakki, china towni taitaa olla virallinen alueen nimi) alue muuttunut siita, kun oltiin taalla viimeksi joskus 4 vuotta sitten. Silloin taalla ei ollut kuin Lemun ja pari muuta edullista guesthousia, nyt niita on huomattavasti enemman. Silloin oli myos vaikeuksia loytaa ruokapaikkaa, ei ollut kuin kiinalaisia nuudelikuppiloita. Nyt ravintoloita putkahtelee esiin vahan sielta taalta ja pikaruokapaikkoja loytyy myos kivasti, kuten A&W. Makkaria pitaa tietenkin boikotoida, mutta kylla me tuollaisissa pienemmissa ketjuissa sorrutaan silloin talloin kaymaan.

Toivottavasti tasta alueesta ei kehity aivan Bangkokin khaosan road! No, viela tama on kylla kaukana siita turistipyorityksesta. Tallaisena tama alue olisi juuri taydellinen. Sopivasti palveluita, mutta silti viela omaleimainen kaupunginosa, ei mikaan reissaajaghetto.

Eilen kavimme Kuala Lumpurin ehka tunnetuimmassa ostoskeskuksessa eli Suria centterissa. Siella on yli 300 muotivaateliiketta ja monenlaista muutakin kauppaa, seka lukuisia ravintoloita. Paikka saihkyi ja kimalsi valkoisine marmorilattioineen, koruliikkeineen ja hyvinpukeutuvine ihmisineen.(naisilla varsinkin oli viimeisen muodinmukaisesti paallansa monenlaista hohtavaa) Menimme tuonne paikkaan oikeastaan vain keskuksen yhteyteen rakennetun akviiriopuiston takia. Olihan tuo akvaario nahtavyys! Toivottavasti siita on jotain hyotyakin maailman merille ja niiden elaimistolle, eika pelkastaan vain viihdearvoa! Tuntui, etta paikan sivistava ja tiedottava intressi jai valilla aika pahasti elamyksellisyyden jalkoihin. Siella oli monenlaista showta, kuten piraijojen ruokintanaytoksia ja rauskujen, kilpikonnien ja isojen kalojen ruokintaa ja kalaterapiaa jaloille. Monien altainen vieressa kylla oli kerrottu tietyista kaloista, mutta usein ei mainittu kaikkia kaloja, joita altaissa uiskenteli. Kaloista ja muista merenelavista mainittiin aina vain nimi ja sen alla ”mielenkiintoisia faktoja”. Olihan noita faktoja kiva lukea, silla ne monet olivat hammentavia ja uskomattomia. Esimerkiksi eras pieni liskolaji pystyi juoksemaan yli 200 km/h pysahtymatta 20 minuutin ajan ja eraat kalat kykenivat olemaan syomatta 3 vuotta.

Silti olisin kylla kaivannut enemman myos tieteellista tietoa, en vain sellaista ”tehdaan vaikutus katselijoihin”. Snorklaajana minua olisi kiinnostanut muun muassa, mitka kalat ovat myrkyllisia. Monissa nayttopaateruuduissa, joita sai kosketusnaytolla tutkailla, oli kylla laajaa tietoa kaloista ja niiden tavoista. Tietyista lajeista oli kylla patevat tiedot, mutta ei usein juuri niista mita olin ihastellut. Suurimman vaikutuksen minuun teki kalaputki, jonka alla meni itsestaan eteenpain kuljettava liukumatto ja samalla sai ihastella ylapuolellansa uivia kaloja. Hait uivat isoine hampaineen minun ylitseni ja pystyin koskettamaan niita vain ohuen lasin jaadessa valiin. Juuri se tunne kuin olisi itse vedessa ja saisi itse osallistua kalojen kisailuun, oli tuolla putkessa vaikuttavaa. Meri tuli konkreettisesti hyvin lahelle! Eihan se tietenkaan oikealle merelle vetanyt vertoja, mutta naytti hyvin aidolle koralleineen, kivineen ja hiekkoineen.

Kallishan tuo akvaario oli, lahes 10 euroa, mutta oli se mielestani sen arvoinen. Tuo putken lisaksi paallimmaisena mieleen jai myos kilpikonna, joka metsasti itselleen kalan. Oli oikeastaan vahan jarkyttavaa seurata, kuinka kilpikonna vaijyi kalaa pitkaan, jahtasi sita ja kala yritti paniikissa karkuun. Olin koko ajan pienen kultaisen kalan puolella ja kauan se sinnittelikin, pyrahti taitavastio karkuun, mutta viimein kilpikonna sai ajettua sen nurkkaan ja repi sen kappaleiksi hampaillaan ja kapalillaan. On se luonto julma! Olin itse juuri syonyt naudanliha pihvin hamburilaispaikassa. Paatin, etta taas vahaan aikaan en kylla syo lihaa, kavi niin tuota kalaa saaliksi.

Seuraavaksi loysimme itsellemme ilmaista viihdetta. Suunnistimme valtavaan kirjakauppaan. Se oli ehka isoin kirjakauppa, mita olen nahnyt ja etenkin Kalle oli aivan haltioissaan. Itse en ollut niin innostunut, silla enhan ymmarra enkunkielisista kirjoista paljon mitaan. Loysin kuitenkin kanikirjoja, joissa oli paljon kuvia ja niita tutkailin pitkaan. Ensin en uskaltanut repia kirjoista muoveja, silla pelkasin, etta joudun maksamaan kirjat. Tuntui kuitenkin olevan yleinen kaytanto, etta kirjoista sai poistaa muovit selailua varten.

On tama KL kylla hieno kaupunki! Taalla on oikeastaan viela enemman nahtavaa kuin Bangkokissa ja kivasti rauhallisempi ilmapiiri. Tanaan ehka suuntaamme planetaarioon tai kansallismuseoon.

, Wilayah Persekutuan,
Monday, October 25, 2010

Olemme taas vaihdelleet majapaikkaa ahkerasti. Ensin olimme Leemunissa, joka oli nuhjuinen, mutta kodikas ja siisti. Sita kylla suosittelen lampimasti! Seuraavaa paikka en sitten voikaan muistella kovin suurella lammolla. Otimme huoneen tuolta Wheelersista, koska sen eteisaula lumosi meidat. Se oli koristeltu tosi varikkaasti, siella oli isoja akvaarioita kilpikonnineen ja mika parasta, todella laaja kirjahylly. Pelottava miesnainen, ollut selvasti ennen mies, selvitti vaihdon saantoja: niita saisi vaihtaa vain guesthousin vieraat, vain 9-11 aamuisin ja 1 kirja yhteen. Viimeinen saanto kuullosti niin vetovaimaiselle, etta kirjoitimme paperit ja otimme kuppaisen huoneen. Periaatteessa huone naytti saman tasoiselta kuin Lemuninkin huoneet eli yksinkertaiselta pelkkine sankyineen ja poytineen, mutta kaytannolliselta.

Yolla 12 aikaan herasin siihen, etta kalle pyori koko ajan levottomasti. Han valitti, etta jokin kutittaa. Itse kuittasin mahdolliset kutinat vain silla, etta ostamani peitto oli ennenkin kutissut, eika mitaan patteja ollut tullut. (siina on varmaan vain jotain kemikaalia, kuten usein uusissa kankaissa, pitaisi pesta se) Pitkallisen kyljen kaantelyn jalkeen sain viimein taas unta. Sitten herasin kuitenkin 3 aikaan, kun Kalle tuli vessasta ja totesi olleensa oikeassa, sangyssamme oli kuin olikin jonkinlaista elamaa. Han esitteli sinne tanne selkaansa ja mahaansa nousseita isoja patteja. Tutkimme tarkkaan patjaa ja lattiaa ja saimme metsastettya muutamia pienen kovakuoriaisen nakoisia otuksia. Tuntui helpottavalta, etta kerrankin vihollisemme oli nakyva! Tuollaisia elukoita vastaan on paljon helpompi tapella kuin sita nakymatonta ja mukaan tarttuvaa petipunkkia, josta aika ajoin Burmassa karsimme ja, joka ei kylla missaan vaiheessa onneksi eksynyt sankyymme.Nukahdin aamuyosta viela pariksi tunniksi, mutta Kalle luki suosiolla loppu yon ja laiski valilla noita pienia kiusanhenkia. Kun herasin, sangyssamme oli kaynyt kunnon veriloyly. Elukoita ja veritahroja oli Kallen puolella siella taalla. Kalle oli kuitenkin hyvalla tuulella: Loppuyosta ei enaa syonyt yhtaan, sain varmaan ne kaikki tapettua. Nama eivat edes ole niin akaisia kuin aikaisemmat otokat, patteja ei enaa kutita juuri ollenkaan.

Kalle muodosti katevasti muurin minun ja noiden elukoiden valiin, jotka ehka olivat luteita ja nahtavasti kiipeilivat sankyyn vain oven puolelta. Olin erittain tyytyvainen, kun en loytanyt itsestani yhtaan pattia. Petipunkit olivat tykanneet enemman minusta, mutta nama luteet herkuttelivat nahtavasti mielummin Kallella.

Hienosti sisustetusta respatilasta huolimatta, paikka oli menettanyt hohtonsa meidan silmissamme. Paatimme haipya mahdollisimman nopeasti. Menimme vaihtamaan kirjoja heti aamusta, mutta se ei ollutkaan mahdollista kuin vasta eraan aijan saapuessa paikalle. Tuossa paikassa oli kylla hyvin tiukka kuri! Aluksi se oli huvittanut meita, mutta valvotun yon jalkeen, lukuisat kielto- ja ohjelaputkin alkoivat arsyttamaan. Esimerkkeja saannoista: olutbaariin kattoterassille ei saisi tuoda mitaan omia juomia, eteisen penkeilla ei saisi istua kukaan ulkopuolinen, avaimesta pitaa maksaa pantti, vahankin huonokuntoisia kirjoja ei oteta kirjahyllyyn ym. Olisipa jarjestyshenkisyys ollut yhta huipussaan siivouksen suhteen! Siivous oli kaikesta paatellen jaanyt paljolti lakaisun tasolle. Ei ihme, etta kaikenlaiset otokat viihtyivat paikassa. No, otimme yolliset karsimyksemme takaisin kirjahyvityksina. Kun viimein paasimme vaihtamaan kirjoja, otimme yhden ylimaaraisen ja muutenkin paljon paksumpia teoksia kuin, mita hyllyyn luovutimme.

Nyt olemme hostellissa, jossa on ennen toiminut elokuvateatteri ja tama on rakennuksena jopa hieman hotellimainen. Ei taallakaan mitaan erityisen siistia ole, mutta selvasti asteen verran hygienisempaa kuin edellisessa paikassa. Petipunkit eivat aina johdu likaisuudesta (voivat viihtya hyvinkin hygienisissa oloissa), mutta kylla tuollaiset isommat elukat saa kasittaakseni aika hyvin pysymaan poissa kunnon siivouksella ja erinaisilla pesuaineilla. Saimme respasta pyyhkeet ja torkeasti kaytin toisen pyyhkeen lattian pesuun. Nyt meilla on kiiltava kivilaattalattia! Monet tahrat lahtivat lattiasta helposti vain pienella pyyhkaisylla. Vai johtuikohan se ammattisiivojan kyvyistani?

Onhan tassa huikea ristiriita: ylellinen kaupunkikuva pilvenpiirtajineen ja kalliine shopping mooleineen ja tallaiset likaiset luukkumaiset guesthousit. Hieman ylemmassa hintaluokassa taalla on kuulema tosi hyva laatutaso, 25 eurosta ylospain saa jo tosi siistin huoneen monine mukavuuksineen. Talla alle 10 e tasolla laatu on kuitenkin juuri tata. En muuta kaipaisi kun puhtautta. Maksaako siisteys? Siivoojana tiedan, ettei se kovin suurta vaivaa vaadi yhdesti vetaista luutulla huone puhtaaksi. Ehka taalla on kalliimpi tyovoima kuin esim. Burmassa? (turistikohteiden huoneet Burmassa olivat tosi siisteja) No, en nyt tieda. Naimme tarjoilijan tyoilmoituksen ja siina luvattiin tuntipalkaksi 4,5 ringettia eli reilu euro. En kylla ymmarra, miten tuolla elaa tassa kalliissa kaupungissa! Varmaan siivoojan palkka on viela astetta huonompi.

Kavimme toissapaivana kansallismuseossa. Kyllahan se akvaario oli siihen nahden ylihintainen, etta tuo museo maksoi 0,50 e ja samanlaisia multimediaesityksia siellakin oli. Samalla tavoin museo oli hienosti laitettu ja siina oli sovellettu modernia tegnologiaa. Sielta jai paallimmaisena mieleen viimeiset osiot, joissa hehkutettiin Malesian saavutuksia ja luvattiin, etta Malesia olisi vuonna 2020 noussut kehittyneiden maiden joukkoon. Paaseekohan Malesia tuolloin eroon kehititysmaa statuksestaan? Vaikea sanoa. Omien havaintojeni mukaan, taalla on edelleen paljon koyhyytta. Tietenkin kerjalaisten maara katukuvassa on todella vahainen jos vertaa vaikkapa Intiaan. Paljon on kuitenkin niita, jotka kituuttelevat toimeentulon alarajoilla. Havaintoni koskevat sita paitsi vain tata KL:aa, joka on kaikesta huolimatta taloudenkeskus. Varmasti syrjaisimmilla seuduilla menee huonommin.

Eilen ajelimme monoreililla. Keksimme, etta silla voi tehda todella edullisen kaupunkiajelun ostamalla lipun vain tietylle pysakille, ajamalla tuon pysakin ohi ja palaamalla myohemmin vastakkaiseen suuntaan menevalla junalla kyseiselle pysakille. Lippu pakottaa vain poistumaan ulos siella, mihin on sen ostanut. Tama meidan fiksu kikkailu meinasi kylla saada kolauksen, kun yhdessa vaiheessa huomasimme vastaantulevien kaistan olevankin yllattaen kiskojen toisella puolen. Sitten taas seuraavalla pysakillla junien valiin jaikin onneksi ”maakaistale” tai junalaituri. Jaimme eraassa puistossa pois ja kavelimme sielta Suria keskukseen. Eksyimme taas tuonne, silla meidan piti kayda ostamassa kameranlaturi. Se oli hajonnut jo Mandalayssa, poksahti singoten kipinoita laittaessamme sita seinaan. Ne olivat taas niita burmalaisia sahkoviritelmia! Olimme kylla etsineet laturia muualtakin, mutta tuolta se viimein loytyi suhteellisen sopivaan hintaan. Tuossa shopping moolissa on myos erittain hyva food court! Suosittelen! Siella on reilu 20 erilaista tiskia, mista saa monenmoisia annoksia 1-2 euron hintaan.

Huomenna olisi tarkoitus lahtea Singaporeen. Jos isantamme ei vastaa meille mitaan taman paivan kuluessa, suuntaamme Tiomanille. Nuo majoitusyhteisot ovat muuten loistava keksinto, mutta jotkut ihmiset eivat vaivaudu vastaileen ajoissa, peruvat viime tingassa tms. Se vaatisi vahan vastuullisuutta ja sitoutumista tuohon hommaan! On ihan ok sanoa, etta ei kaykaan, kunhan sen ilmoittaa ajoissa. Tai ylipaataan ilmoittaa ollenkaan, silla huomennahan meidan pitaisi lahtea, joten tassa olisi nyt viime hetket aikaa saada jotain infoa, sopiiko tulla, miten paasemme hanen asunnolleen yms. Han yhdesti jo vastasi, etta voisimme tulla, mutta sen jalkeen ei ole kuulunut mitaan, kun Kalle tiudusteli tarkempia ohjeita.

Tassa kaupungissa mitataan varmaan talouskehitysta shopping moolejen maaralla. Niita on nyt jo varmaan satoja ja junan ikkunasta naytti, etta niita nousee sinne tanne kuin sienia sateella. Herattaa kylla suuria kiusauksia etsia noista ruokapaikkaa, kun vahan valia nakee kaikkea hienoa roinaa. Vaatteita olen vahan sortunut ostamaan, silla minulla on osa vaatteista edelleen eristyksissa petipunkki epailyn vuoksi ja niita ei siten voi kayttaa. Paikalliset nayttavat kayttavan noissa ostoskeskuksissa paljon aikaa. Varmaan taman kaupungin talous pyorii paljolti kulutuksen ymparilla. Nuoria nakee siella usein kisailemassa keskenaan. Ujon muslimityton kuva ei kylla pida ainakaan tassa kaupungissa paikkaansa, he kiusoittelevat poikakamujaan siina missa ”lansitytotkin” ja hihittelevat aanekkaasti. Useimmilla on kylla jonkinlainen huivi paassa, mutta muuten hyvin muodikaat vaatteet ja eivat aina edes kovin peittavat. Musliminiset eivat myoskaan ole niin syrjassa yhteiskunnasta kuin monissa aari-islamistisissa maissa(Malesiahan onkin tosi vapaamielinen muslimimaa ja hyvin monikulttuurinen), silla heita nakee jopa poliiseina ja muissakin miehisissa ammateissa.

,
Wednesday, October 27, 2010

Voishan sita tallaiseenkin elamaan tottua! Olemme nyt asustelleet 30-kerroksisen pilvenpiirtajan 20. kerroksessa ylellisessa kolmiossa, josta on huikea nakoala sisapihan uima-altaille. Oikeastaan itse asunto on kuin mika tahansa uusi suomalainen kerrostalohuoneisto, ei siis mitenkaan liian prameaa vaan paremminkin kotoisaa. Sisapiha, joka jaa pilvenpiirtajien valiin taas on uskomattoman laitettu, viimeisen paalle suunniteltu puistomainen kompleksi.

Kun saavuimme sinne eilen, ajattelin, etta vain oikaisemme jonkun hotellin pihan lapi. En olisi voinut uskoa, etta joku asuu noin hotellimaisessa talossa. Pihaan kuuluu tenniskentta, gofrata, kuntosalitilat, sauna ja monta uima-allasta. Joka paikassa pihaa kuuluu koko ajan ihana liplatus, joka syntyy lukuisista viherkasvien sekaan piilotetuista suihkulahteista. Singaporelaiset tuntuvat ajattelen ”ylellinen tila vaatii jonkin juoksevan veden taideteoksen”. Jokaisessa shopping moolissa, museossa, puistossa ym on erinaisia vesitaideteoksia.

Nyt ei ole paljon aikaa kirjoitella, kun tama nettipaikka, jonka pitkallisten etsintojen jalkeen loysimme menee kohta kiinni. Tassa kaupungissa ei ole nettipaikkoja kovin tiheaan, koska kaikilla on omat koneet, tai useimmiten puhelimet, joilla surffaafat verkossa.

Tasta paivasta: Olemme uineet altaalla, kayneet tiedekeskuksessa ja katsastaan Singaporen tunnukset eli Durian teatterin ja vetta syoksevan leijonan. Aika hyva saalis yhdelle paivalle, harmi, ettei meilla ole aikaa enempaa. Taalla olisi ollut viela hyvin paljon naettavaa ja koettavaa. Toisaalta kaikki viihdekeskukset, palvelut, ruuat ym ovat niin Suomen tasossa, ettei meilla olisi varaa olla taalla paljon pitempaan. No, ruoka on ravintolatasolla ehka noin puolet halvempaa kuin Suomessa, mutta muu lahes suomitasoa.

Jos Kuala Lumpur vaikutti ylelliselta, tama kaupunki on paikoin jopa proystaileva. Toisaalta liiallista futuristisen kaupungin vaikutelmaa pehmentavat lukuisat puistot ja kaupungin yleinen vehreys. Kirjoittelen huomenna tai ylihuomenna Tiomanilta vahan tarkemmin tasta kaupungista. Nyt vain summauksena: erittain miellyttava kaupunki ja maa kalleudestaan huolimatta.

, Johor,
Thursday, October 28, 2010

Tarinaa Singaporesta ja matkasta sinne:

Olimme sopineet isantamme kanssa saapuvamme vasta illasta, koska han oli paivan toissa. Laskeskelimme saapumisemme tarkkaan, ettei meidan tarttisi rinkkojen kanssa kovin pitkaan pyoria kaupungilla. Ongelma siis naytti olevan, etta olisimme liian aikaisiin perilla. Kavi kuitenkin pain vastoin, kuten usein Aasiassa reissatessa. Bussimme oli hyvin hieno, siina oli niin muhkeat penkit, etta niita mahtui vain kolme bussin leveys suunnassa. Mita hienompi ja kalliimpi bussi, sita todennakoisemmin tulee ongelmia! Tama vaite perustuu vahvaan kokemukseemme. Olimme ajaneet vasta puoli tuntia, kun ilmastointi yhtakkia laitettiin pois paalta. Pian autossa oli tukahduttavan kuuma, silla ikkunoitakaan ei saanut auki. Vahan aikaa ajettiin ja hikoiltiin, kunnes pysahdyttiin huoltamolle ja siella sitten viivahtikin jokunen tovi. Yli tunti vaihdeltiin jotain hihnoja moottoriin ja vaanneltiin muttereita jakoavaimilla.Muualla Aasiassa jokainen kuski on yleensa myos taitava mekaanikko, mutta Malesia on niin moderni, etta nama kuskit eivat nahtavasti ole tottuneet likaamaan kasiaan. Taman paattelin siita, etta ensin meni pitkaan kuskin ja parin muun aijan vain kurkistellessa moottoriin ja ihmetellessa ja vasta, kun paikalle saapui ulkopuolinen seta, luultavammin laheiselta Shellilta, alkoi tapahtumaan.

Malesia tuntui Burman jalkeen kehityksenkehdolta, mutta taas Singaporen rinnalla se jaa kauaksi jalkeen. Malesian ja Singaporen raja-asemat tuntuivat kilpailevan keskenaan hienoudellaan, kummalla on funktionalistisempi rakennus. Kummallakaan puolella rajaa, ylitysta ei kuitenkaan oltu jarjestetty kovinkaan tehokkaasti tai kaytannollisesti. Tuollaisella rajalla, jossa kulkijoita on paljon ja Singaporen ollessa hyvin pieni maa, luulisi pystyttavan parempaan yhteistyohon. Ehka raja-asema voisi olla jopa yhteinen. Nyt nuo muodollisuudet sujuivat seuraavasti: bussi Johor Barusta Malesian puoleiselle rajalle, passintarkistus seka maahantulokorttien taytto ja maastapoistumiskorttien luovutus, oikean bussifirman etsiskely bussiviidakosta (parkkihalli oli taynna busseja ja piti loytaa saman firman bussi milla oli tullutkin rajalle), ajelua ei-kenenkaan maan lavitse, taas bussista poistuminen Singaporen rajalla, jonotus passintarkistukseen ja korttien luovutus ja taas laskeutuminen liukuportaita parkkialueelle, jossa sai odotella ja etsiskella busseja.

Rajalla meni yllattavan pitkaan ja sielta kesti viela tunti ajella bussiasemalle, joten olimme Singaporessa odotettua myohemmin. Onneksi puhelin toimi ja saimme lahetettya isannallemme viestin, etta myohastymme hieman. Singaporen metro oli hyvin kattava, mutta juuri tuonne Farrer parkiin paastakseen piti vaihtaa metroa kolmesti parin pysakin valein. Metropysakki oli katevasti sen shoppin moolin alla, johon olimme sopineet tapaamisen isantamme kanssa. Ehdin kayda Subwaysta hakeen evasta, silla olimme paivan matkustukseen jalkeen nalkakuoleman partaalla, kun isantamme jo saapuikin. Han oli 37-vuotias, mutta naytti nuorelta pojalta, ei paivaakaan yli 25 vuotiaalta. Han teki hyvantekevaisyystyota eraassa jarjestossa ja jarjeston toimipiste sijaitsi tuossa moolissa. Ehka eraanlaista hyvantekevaisyytta oli myos se, etta han ottaa meidan kaltaisia ”kengannauha budjetilla” reissaavia siipiensa suojaan. Olin odottanut pitkaa kavelya ostoskeskuksesta pois pain, silla tuo alue oli paaasiassa hienojen hotellien ja kauppojen keskittymaa. Kavelimme kuitenkin vain tien ylitse 50 metria ja sitten olimmekin perilla. Kuvailin jo viime tekstissani tuota pilvenpiirtajaa pihoineen, joten en nyt palaa siihen enempaa.

Tuo Farrer parkin shopping mooli mainosti itseaan Singaporen ensimmaisena ekologisena moolina. Eiko siina ole pieni ristiriita? Voiko kulutus koskaan olla ekologista? Luontoystavallisyys perustui mainoslauseiden mukaan parkkihallin sahkoautojen latausmahdollisuuteen, moolin kayttaman energian tuottamiseen aurinkovoimalla ja lukuisiin kierretyspisteisiin rakennuksen sisalla. Hyva alkuhan tuokin on! Ehka tuo on parempi kuin ei mitaan, parempi kuin tavallinen ostoskeskus. Eiko ekologisuus kuitenkin edellyttaisi myos myytavien tuotteiden valmistamista mahdollisimman ekologisesti?

Singaporen tunnus tuntui olevan ekologisuus ja vehreys. Noita arvoja maa koko ajan tyrkytti itsestaan nakyviin mainoksissa ja kaikessa katukuvassa. Se siis selvasti ainakin haluaisi esiintya edellakavijana luontoystavallisyydessa ja kaikessa vihreassa tegnologiassa. Vaikea sanoa ilman tarkempaa asiaan perehtymista, onko maalla todella mahdollisuudet toimia tienraivaajana ja kuinka vihrea kaupunki on jo nyt. Sen voin kuitenkin todeta, etta tegnologisesti maa naytti olevan hyvin korkealla ja osaavalla tasolla, joten voisi kuvitella sen pystyvan tuottamaan halutessaan myos vihreaategnologiaa. Kuinka paljon tata halua sitten on, riippuu varmaan vain markkinoista. Onko tilausta tallaiselle osaamiselle tarpeeksi? Markkinoiden maaraavyytta ja muutakin kapitalismia opetettiin ostoskeskuksissa jo 10-12-vuotiaille lapsille. Joku pankkivirkailija selitti koululaisryhmille suuvaahdossa valuuttakursseista yms. Pienesta pitaen naita lapsia nahtavasti yritetaan aivopesta uskomaan, etta raha on tarkein arvo ja sinun taytyy osata kasata varallisuutta ymparillesi. En kovin tarkasti kuunnellut luentoa, mutta siita tati paasasi, kuinka valuuttakurssit vaikuttavat pankkialalla, miten voi sijoittaa ja agenda tuntui olevan ”sinun taytyy oppia kuinka voit kayttaa kykyjasi rikastumiseen”.

Vahan kavi saaliksi noita lapsia. Toivottavasti he eivat niele kaikkea kritiikittomasti vaan osaavat itse etsia omat elamanarvonsa. Tuossa tietoyhteiskunnassa on ainakin tiedonvaltavirta avoinna. Toisaalta saalin myos isantaamme, joka joutui paiskimaan pitkaa 10 tuntista paivaa ja tekemaan myos paljon toita kotonaan yllapitaakseen elintasoaan. En kehannut kysya paljonko hanella on vuokra, mutta tuskin on ihan ilmaista asua noin ylellisesti. Talo oli kaikkien palveluidensa lisaksi hyvin uusi, vain vuoden vanha ja oma siivoojakin hanella kavi kiillottamassa kaiken hohtavan puhtaaksi. Kyllahan se raha orjuuttaa! Toisaalta, han on varmaan itse paattanyt, etta on sen raatamisen arvoista, kun saa asua noin mukavasti. Han kylla sanoi, etta kaipailee kenttatyohon takaisin, eli ihan kaytannon avustustyohon maailmalle, joten tieda sitten kuinka hyvin han viihtyi.

Kaipailen Singaporen teraskaarien ja lasirakennelmien, seka viimeisen paalle hoidettujen puistojen jalkeen, aitoa villia luontoa. Tiomanin saari on kasittaakseni paljolti suojeltua-aluetta, joten siella pitaisi olla luonto lahella. Toivottavasti koralliriuttoja ei ole viela taysin tuhottu! Akvaarioissa (kavimme Singaporessa tiedemuseossa, missa siellakin oli muutamia akvaarioita ja hyvin paljon kaikkea muutakin, kuten virusten historiaa ja avaruusosio. Vesihirmuliskoista kertova elokuva teki vaikutuksen, silla se oli 3d naytos ilman silmille laitettavia laseja!) on saanut hienon kuvan meren monimuotoisuudesta, mutta onhan se hieman autenttisempaa olla itse oikeasti merenelavien keskella, kuin katsella niita lasin lapi.

Meidan piti menna jo tanaan Tiomanille, mutta jumituimme tanne Mersingiin, josta lautat lahtevat. On niita karumpiakin ”valietappi kaupunkeja” nahty! Tama on oikeastaan hyvin viihtyisa pikku kaupunki, jotenkin varikyllainen. Tanaan ei mennyt enaa iltapaivan lauttaa, silla on hiljainen kausi kohta alkavien monsuunien vuoksi. Pidamme sadekaudella matkustelusta, silla kaikkialla on rauhallisempaa ja hinnat alempana. Toivon mukaan vain ei koko ajan satelisi! Viela ei ole kylla ollut kuin nopeita kuuroja. Lahdemme huomenna 6.30 lautalla, joten lopettelen nyt, alamme tanaan aikaisin nukkuun ja viela pitaisi syoda iltapalaa.

, Johor,
Sunday, October 31, 2010

Kohtasin juuri ensimmaiset suomalaiset Malesiassa. Koko reissulla on kylla nakynyt tosi vahan maamiehiamme. Burmassa ei ketaan ja Thaimaassakin vain Changilla muutama. Olemme Kallen kanssa usein ihmetelleet, miksi Thaimaa vetaa suomalaisia puoleensa, mutta Malesia ei tunnu kiinnostavan. Taalla on kuitenkin vahintaan yhta hienoja, ja ei niin turisoituneita saaria kuin Thaimaassa. Hintataso on jopa hieman edullisempi tai ei ainakaan kalliimpi. Ehka syyna on viinan kalleus. Suomalaiset usein mieltavat, etta lomalla taytyy juoda, eivat osaa muuten rentoutua. Ei viina kylla kalliimpaa ole kuin Suomessa, mut ei juuri halvempaakaan. Siiderit ja olut ovat suurin piirtein samoissa hinnoissa. Meista ne tuntuvat tietenkin tosi kalliille, kun maksavat saman verran kuin ateria, joten emme ole niihin koskeneet. Monia muita lankkareita viinan hinta ei kuitenkaan tunnu hairitsevan, etenkin KL:ssa naytti olevan vilkas yoelama. Taalla ei onneksi ole ollut mitaan biletysta. Musiikki ei pauhaa tai elokuvat huuda, kuten Thaimaan saarilla. Illalla saa alkaa rauhassa aikaisiin nukkumaan ja kuunnella vain aaltojen loisketta. Laheisesta ravintolasta kuuluu korkeintaan satunnaista puheensorinaa.

Ei tullut sanottua suomalaisille mitaan. Olisin halunnut salakuunnella, mita he juttelevat, mutta he lahtivat taalta nettipisteesta melkein saman tien. Olimme kylla nahneet heidat jo rannalla aiemmin. Heilla oli ihme harrastus:toinen oli vedessa ja nakkasi pesapalloa rannassa olevalle, joka loi sita mailalla veteen pain. Yleensa ihmiset taalla vain snorklaavat, uivat tai istuvat ravintoloissa. Pitaishan se arvata, etta kun jollakin on vahan erilaiset harrastukset, he ovat suomalaisia. Me olemme oman tiemme kulkijoita! Minusta tulee reissussa aina pikku nationalisti. No, ehka se on vain tervetta ylpeytta omasta kansasta. Mielestani on hienoa olla pienen kansan edustaja, siina on jotain poikkeavaa. Ihmiset usein ihmettelevat, kun sanomme olevamme Suomesta. Burmassa varsinkin monien kasvoille tuli epauskoinen ilme: onko se edes jokin maa.

Malesialainen tytto Yangonin lentokentalla tiesi yllattaen, etta Suomi oli valittu jollain listalla vahan aikaa sitten maailman parhaaksi maaksi. Oli kylla vaikea selittaa, kun han alkoi kyselemaan, mihin valinta perustui. Emme olleet edes tutustuneet tuohon listaan, vaikka olinkin siita kuullut. Saatoimme vain arvailla, etta ehka valinta liittyi ilmaiseen koulutukseen, terveydenhoitoon tms. Sanoimme kylla, etta naitakin saavutuksia ollaan ajamassa alas, mita tytto kovasti ihmetteli.

Olemme nyt olleet muutaman paivan Tioman saarella. Onhan tama eraanlainen paratiisi, vaikka tassa varjopuolensa onkin! Luettelen lyhyesti Tiomanin hyvat ja huonot puolet niiden havaintojen perusteella, mita olen ehtinyt tehda.

Myonteista:
-monia snorklauspaikkoja
-nyt sadekaudella hyvin rauhallista
-siedettava hintataso, meidan mokkimme maksaa 25 ringettia yo eli noin 6 e, ja aterian saa noin 2 e.
– vehrea kaunis luonto
-suhteellisen puhtaat rannat
-luonnonsuojeluun on yritetty kiinnittaa huomiota. Taalla on jarjestetty mm projekteja kilpikonnien pelastamiseksi ja pidetty erinaisia luonnonsuojeluleireja. Marine park, joka tiedottaa ynparistoasioista asiantuntevan oloisesti on kiintoisa rakennus snorklausalueineen.
-hyvat haasteelliset vaelluspolut jos kiinnostaa viidakossa trekkailu

kielteista:
-lukuisista kieltolapuista huolimatta, jossa kielletaan roskaaminen, etenkin juomapuolloja nakyy rannoilla. Viidakkovaelluksellamme ABC rannan paassa tormasimme myos kaatopaikkaan, jossa oli mm. polynimuri, jaakaappi, tietokoneen naytto ja vedenkeitin. Mitahan tuhoa tallaisetkin laitteet saavat aikaan? En halua ajatella.
– Koralliriutat ovat osittain tuhoutuneet
-Ruoka ei ole erityisemman hyvaa, tosi yksinkertaista ja kaikki listat samanlaisia.

, Johor,
Wednesday, November 3, 2010

No niin…nyt kunnon pikakirjoitusta. Taalla on hyvin kallis netti, 2,5 e tunnilta ja meilla on rahat jo vahan vahissa. Emme haluaisi enaa Malesiassa nostaa rahaa, kun nostosta menee aina niin paljon hukkaan. 10 euron kayttorahabudjetti paivassa kylla riittaa Malesiassakin, mutta paljon mitaan ylimaaraista ei saa ostaa eika harrastella.

Miten luennehtisin Tiomania? Viimeksi annoin tasta saaresta ehka hieman liiankin kriittista arviointia. Minut vaan saa tosi vihaiseksi kaikki roskat rannalla ja laittomat kaatopaikat viidakon katkoissa. Fakta kaikesta huolimatta on, etta Malesia on Kaakkois-Aasian maista varmasti ymparistotiedostavin maa. Jos vertaa vaikkapa Thaimaahan niin paljon enemman taalla yritetaan levittaa ymparistoasioiden tietamysta. Jostain syysta oppi nayttaa vain menevan hyvin hitaasti perille. Taalla on esimerkiksi alumiinitolkkien kierratyspisteita ja suurin osa tolkeista nayttaisi loytavan perille naihin roskiksiin.

Tasta tulee nyt todellista ajatuksenvirta tekstia, koska en jouda yhtaan miettimaan mita naputtelen. Tioman on kohtalaisen iso saari, mutta mittakaavaa supistaa saaren jakautuminen moniin osiin. Tama tuntuu pikku saarelta, koska eri rannoilta ei valttamatta paase toisille, paitsi joskus niita yhdistavat vaikeakulkuiset viidakkopolut. Tassa meidan rannalla kulkee noin 3 kilometrin mittainen petonipolku, jota myos mopot sivuvaunuineen ajelevat. Muita teita taalla ei ole. Kaikki rakennukset ovat keskittyneet rannan tuntumaan. Meidankin My friend’s guesthousin mokki on niin lahella rantaa, etta yolla nousuveden aikaan tuntuu, etta aallot lyovat kohta seinasta lavitse. Mokkikylien ymparilla on paljon natteja trooppisten kasvien istutuksia ja rantapolkua reunustavat lukuiset hedelmapuut. Kaiken kaikkiaan taalla on hyvin kaunista! Etenkin guesthousien omat pihat ovat hyvin hoidettuja, jos tien varteen jaa valilla ”ei kenenkaan” maata, siella voi olla haisevia roskia, joita apinat ja liskot tonkivat, mutta muuten on hyvinkin puhdasta.

Muutama paiva sitten kavelimme Tekekin kylaan, jossa on jopa pieni lentokentta. Sinne oli vahintaan 5 kilometrin vaellus. Kavimme samalla tutustumassa museomaiseen Marineparkiin, jossa oppi paljon alueen koralleista ja kaloista. Tuonne kylaan meni tosi helppokulkuinen tie, kylan keskustassa se leveni jopa atotieksi ja satunnaisia autojakin nakyi pilaamassa maisemaa. Kylassa itsessaan ei ollut paljonkaan nakemista. Hyvia ruokakauppoja siella kylla oli, mutta ravintolat olivat useimmat kiinni ja kiinalainen paikka, johon lopulta paadyimme aterioimaan oli surkea. Soin siella elamani huonoimman ”sweet and sour vegetables”, vaikka yleensa olen ajatellut etta tuo ruoka on varma valinta, huonoinkaan kokki ei yleensa onnistu pilaamaan sita.

Valilla on kylla ikava burmalaista ruokaa ja ennen kaikkea burmalaista palvelukulttuuria. Malesialainen ruoka on hyvin yksinkertaista. Jos kyseessa on esimerkiksi vihannes curry, keitoksessa uiskentelee ehka kolmenlaista eri vihannesta. Thai-ruokakin on samalla tavoin yksinkertaista, mutta he sentaan osaavat kayttaa mausteita. Perus malesialaisessa keittiossa ei kayteta juuri mitaan mausteita, korkeintaan hieman chilia. Yksi hyva malesialainen evas on sentaan loytynyt. Se on banjo: pehmean sampylan valissa omeletti, vihanneksia, majoneesi kastiketta, ripaus pippuria ja tarjoilu rankalaisten perunoiden kera.

Malesialaisesta palvelusta: yleensa tulee tunne, etta on jollain tavoin hairioksi, kun saapuu ravintolaan tai guesthousiin. Mersingin hotellin tytto oli tasta oiva esimerkki. Han kaansi nyrpeana katseensa meihin TV-ruutunsa aaresta ja ilmehti ”mitahan tekin nyt sitten haluatte”. Tuntuu, etta monet suhtautuvat tyohonsa kuin se olisi jokin hairitseva sivuseikka. He tulevat nopeasti ottamaan meilta tilauksen, jos mietimme vahankin aikaa he kyllastyvat ja lahtevat muualle ja palaavat vasta kun heita viittoo palaamaan, huolimattoman tehokkaasti he kavasevat keittiossa tekasemassa jotain ja heittavat ruuan lautasella meidan eteemme palaten samantien takaisin juttelemaan ystaviensa kanssa tai tuijottamaan televisiosta lempisarjojaan.

En nyt sellaista imartelu kaipaakaan mita burmassa yleensa sai osakseen, siella palvelu oli jopa nuoleskelevaa. Peruskohteliaisuutta kuitenkin kaipaisin.Edes sellaista kylmakiskoista kohteliasta hymya kuin Thaimaassa! Tietenkin malesiassakin kaikki on myos yksiloista kiinni, on taman Mokhtare nettipaikan tati esimerkiksi hyvinkin iloinen ja meidan guesthousissa he jaksavat aina myos hymyilla.

Mita olemme puuhastelleet? Olemme tehneet todella tyolaan 2 tunnin viidakko safarin Monkey bay rannalle. Saimme kulkea hyvin kapeaa ja jyrkasti nousevaa seka laskevaa viidakkoplkua, jossa valilla puut olivat kaatuneet poluille. Monkey rannalla ei edes nakynyt juuri mitaan korallia, saattoi johtua siitakin etta vesi oli tuulen vuoksi sameaa. Olemme heittaneet dartsia kilpaa, koripalloilleet majapaikkamme pikku pojan kanssa, leikkineet rannalla monenlaisia leikkeja yms. Mutta ettei tama kuullostaisi pelkalta leikkimiselta, olen kylla yrittanyt tosissaan perehtya tahan meriekosysteemiin. Olen opetellut korallilajeja ja eri kaloja ja tarkkaillut niiden elamaa snorlatessamme. Olen nahnyt varmaan sata eri kalalajia ja 50 korallia. Olemme myos lukeneet paljon kaunokirjallisuutta, eraasta hotellista loytyi jopa oma suomikirjahylly osastonsa, joka oli aika ennen kuulumatonta.

Yksi ilta laitettiin itse ruokaa vedenkeittimellani. Yllattavan hyvin makaroonitkin kypsyivat ja tuli tosi hyva vihannesmuhennos. Pitio itse kokkailla, kun olin tympaantynyt ravintolaruokiin…Nettiaika loppuu…Voi olla, etta enaa en raaski kirjoitella taalta saarelta. Olemme taalla viela lauantaihin…

, Johor,
Friday, November 5, 2010

Luen tassa samalla uutisia ja kirjoitan muutaman rivin. Huomenna olen taas halvan netin aarella ja voin luoda kokonaiskatsauksen tahan saarielamaan.Nyt vain pari hauskaa sattumusta viime paivilta:

Naimme sinipilkku rauskun! Se on kuulema harvinainen ja arkuutensa vuoksi sita harvoin nakee. Se lymyili eraan poytakorallin alla, mutta onnistuimme nakemaan sen hannan. Jaimme sitten tarkkailemaan tuota viela tunnistamatonta otusta ja vahan ajan paasta se paljastikin upean varisen osaksi sinisen kroppansa. Vasta jalkeen pain luimme Marine parkin nayttoruuduilta, etta tuo rausku on provosoituna myos hieman vaarallinen. Se saattaa kuulema pistaa piikillaan. Arsyttavia tallaiset ”provosoituna vaarallinen” ilmaisut, silla mista sen voi tietaa, mika mitakin otusta alkaa ottamaan paahan. No, aina kylla suhtaudumme kunnioittavan pelokkaasti vedenalaisiin otuksiin, varsinkaan jos emme tieda mita ne ovat. Erassa infotaulussa sanottiin:ala hairitse meren elamaa sukeltaessasi. Kylla kai sita pakosti tulee hieman hairinneeksi. Varsinkin kaikki aanekkaasti huutavat ja nauravat malajimatkailijat, jotka parskivat innokkaasti vetta ja huitovat rapyloillaan korallia, varmasti ymmartamattaan hairitsevat paljonkin merimaailmaa.

No, en tieda oliko tama askeinen sattumus erityisen hauska, mutta mieleenpainuva tuo rauskun kohtaaminen kuitenkin oli. Seuraava tapaus oli koomisempi.

Eilen oli sadepaiva ja lahes kaikki ravintolat ja kaupat olivat kiinni. Miten sade voi olla mikaan syy laittaa putiikkia kiinni? Malesialaiset tuntuvat mieltavan, etta sateella taytyy vetaytya pimeaan mokkiin ja kapertya nukkumaan jonnekin sohvan nurkkaan. Tallaisen nakyman naimme esimerkiksi, kun kavimme vaihtamassa kirjoja eraassa hotellissa ja saimme kolkutella pitkaan ja huhuilla. Etsimme myos hyvin pitkaan ruokapaikkaa ja aina vastassa oli ”close” lappu. Sittemmin paatimme lahtea Marineparkin inforakennukseen kirtelemaan. Tallainen museomainen paikkahan on just omiaan sadepaivan ohjelmaksi. Sekin oli kuitenkin kiinni! Ovessa oli lappu, etta paikka on auki joka paiva 9-17 ja kello oli 14.Ovessa ei ollut mitaan selitysta, miksi ovet ovat lukossa. Kiertelimme rakennusta ja ja puolivahingossa kokeilin erasta takaovea. Se oli auki! Menimme sitten tietenkin sisaan ja saimme kierrella ihanan hiljaisessa ja autiossa museossa. Rapelsimme monia monitoreja, joissa oli multimedia tietoa merenelavista. Ylakerrassa ollessamme, kuulimme yhtakkia aania. Joku tytto oli aukaissut paaovet ja mennyt istumaan tiskin taakse. Alkoi hieman pelottamaan, etta han suuttuisi meille luvattomasta oleskelusta alueella. Pokkana kuitenkin kavelimme hanen ohitseen ja tervehdimme hanta. Hanen ilmeensa oli nakemisen arvoinen. Han ei selvasti voinut kasittaa, miten olimme paasseet sisalle ja nakiko han kenties haamuja. Han oli selvasti olettanut olevansa yksin.

Huomiseen!

, Johor,
Saturday, November 6, 2010

Onhan tuollainen mandivessa tosi ekologinen! Mandi tarkoittaa sita, etta otat kauhalla vetta ja peset pyllysi sen sijaan, etta kayttaisit paperia. En silti ole viela taysin sopeutunut sen kayttoon, suosin edelleen paperia ja yritan sailoa sita taskut tayteen. Aina ravintoloissa pitaa muistaa ottaa mukaan servetteja, silla vessapaperia ei tietenkaan raaski ostaa. Usein guesthouseissa saa majoittuessa yhden rullan, mutta jos on pitempaan samassa kampassa, se ei tietenkaan riita mihinkaan. Burmassa oltiin sikali kehittyneita (jos se nyt on kehitysta, niinkuin jo sanoin onhan ekologisuus mandin hyva puoli), etta siella lahes kaikissa vessoissa oli aina paperia. Taalla Malesiassa julkisista vessoista on turha paperia etsia. Paitsi hienojen shopping moolien vessoissa sita yleensa on.

Tulimme asken lautalla tahan Mersingin rantaan. Kalle lahti bussiasemalle kyseleen kyytia KL:n. Heti satamassa oli kylla expressbussien mainostajia, mutta vaikuttivat niin hintavilta, etta paatimme vahan kilpailuttaa eri yrittajia. Erikoista Malesiassa on, etta bussiyrittajat ovat kunnon herhilaisia, vaikka muuten palvelu- ja bisneskulttuuri on hyvinkin valinpitamatonta. Olen jo aiemmin maininnut malesialaisesta rennosta ja valilla jopa tylysta suhtautumisesta asiakkaisiin kaupoissa,hotelleissa ja ravintoloissa. Kun muualla yleensa huudellaan ja yritetaan houkutella ostamaan jotain, taalla saa kaupassa tai guesthouseissa puolivakisin vaatia huomiota. Palvelualan ihmiset ovat aina sen oloisia, etta ovat lopen kyllastyneita tyohonsa.

Kerran saarella jouduimme jopa pieneen konfliktiin eraan tarjoilijan kanssa. En yleensa helposti valita ruuasta. Jos sen edes juuri ja juuri pystyy syomaan, syon kiltisti ja maksan, mita pyydetaan. Nyt kuitenkin kavi niin, etta ruokaa ei oikeasti uskaltanut syoda. Olin paattanyt hemmotella itseani ja tilata pitkasta aikaa lihaa, vaikka annos oli tietenkin paljon kalliimpi kuin kasvisruuat (taalla ja Burmassa on kivasti saastanyt vegeilemalla, Thaimaassahan kasvisruoka oli aivan saman hintaista kuin lihakin).Olin tilannut spagettia jauhellihakastikkeella ja nain heti, etta liha oli oudon punaista. Maistamalla havaitsin sen taysin raa’aksi. Yritin ensin syoda pelkastaan spegettia, mutta sitten turhauduin ja paatin, etta minun olisi saatava rahat takaisin. Yritin sanoa, etta lihaa olisi pitanyt paistaa hieman kauemmin ja, etten uskalla syoda sita. Aasiassa liharuuat ovat aina muutenkin pienoinen riski ja voihan raakaakin lihaa syoda, mutta se pitaisi sailyttaa ja laittaa tosi asiantuntevasti. En oikein luottanut, etta heilla olisi samanlaista koulutusta kuin hienojen ravintoloiden kokeilla, jotka tekevat usein raakojakin pihveja. Mitempa tallaiasta selittaa kohtilaasti? No, eipa tarjoilija tytto itse edes pyrkinyt kohteliaisuuteen. Han lahti heti agressiivisesti vastahyokkaykseen. Han selvasti otti varovaisen kritiikkini suurena loukkauksena. Han sanoi siskonsa laittaneen ruuan ja paistaneen lihaa kokonaiset 5 minuuttia. Tuskimpa oli paistanut edes noin kauan ja sita paitsi 10 taitaisi olla sopivampi aika. Yritimme saada aikaa kompromissia ja lupasimme maksaa puolet pyydetysta hinnasta. Silloin tytto kimpautui viela enemman ”Taalla on kaynyt paljon ihmisia ja kaikki ovat pitaneet meidan ruuista, lihassa ei ole mitaan vikaa, sen kuuluu olla punaista, jos ette maksa kutsun poliisit.” Myohemmin tuo vaite lukuisista ihmisista osottautui naurettavan paikkansa pitamattomaksi, silla ravintola ei selvastikaan ollut suosittu. Kavelimme tasta Johan’s ravintolan ja guesthousin ohi monta kertaa paivassa ja lahes aina koko ravintola oli autio.

Maksoin lopulta, mita pyydettiin, mutta sanoin, etten enaa tulisi sinne, mika ei tuntunut tyttoa paljon hetkauttavan.Ei tietenkaan enaa toiste kayty tuolla. Myos eras toinen ravintola meni pannaan, koska kehtasivat tarjoilla minulle vanhaa pannukakkua. Pannari oli taysin kova ja pinnaltaan kuiva, selvasti se oli laitettu paljon aikaisemmin. Tuolloin en kuitenkaan jaksanut nostaa asiasta isompaa metelia. Onneksi saarella oli pari kunnon ravintolaakin, ei mitaan kulinaristisia elamyksia, kuten Shwe ya minn Chaunghalla, mutta syotavaa perusruokaa. Suosittelen lampimasti My friend’s place ravintolaa ja nimetonta (varmaan nimikin oli, mut en muista) ravintolaa, joka mainosti nakyvasti banjoja. Tuota Johan’s placea ei arvattavasti suosittele! Kiertakaa se kaukaa valttaaksenne ruokamyrkytysta ja henkisia traumoja erittain agressiivisista tarjoilijoista!

Kaikesta huolimatta Tioman on kylla parhaita paikkoja talla reissulla! Eipa me siella muuten olisi nain pitkaan viihdyttykaan. Olimme siella 8 yota, joka on meille tosi pitkaan paikallaan oloa. Saarella parasta oli merimaailma! Joka paiva sukelsimme kalojen ja korallien sekaan, usein jopa 2 kertaa paivassa. Naimme poyta-, lautas-, aivo-, vaasi- ja tulikorallia ym. Kaloista opimme tunnistamaan muun muassa sinimustaraidallisen ohuen Puhdistaja kalan, littean keltaisen Perhoskalan ja oranssiraitaisen Kloonikalan, joka tykkasi piileskella pehmean korallin katkoissa.Sadepaivina vesi oli hieman sameaa, etenkin jos tuuli kovasti. Muuten nakyvyys oli loistava, vaikka rannassa hiekka sekoittuikin veteen. Parhaat snorlauspaikat loysimme Panuba inn’n ja ABC rannan valista ja lahtiessamme uinmaan ABC rannalta toiseen suuntaan eli Tekekiin pain.Monkey bay oli kovasti mainostettu koralleistaan, mutta hankalan viidakkovaelluksen jalkeen jouduimme pettymaan, silla suurin osa nakemastamme korallista oli kuollutta ja ylipaataan nakyvyys oli huono. Saattoi johtua siitakin, etta tuolloin tuuli paljon.

Myos ABC rannan matalalla olevasta korallista oli suurin osa kuollutta, vahan syvemmalla se tuntui kuitenkin viela voivan hyvin. Valilla oli pitkasti vain hiekkaa, mutta yhtakkia koralliryppaita nousi kuin autiomaan keitaita hiekka-aavikon keskelta. Kun nakyvyys oli hyva, syvyysvaikutelma oli huikaiseva. Se on janna tunne, kun yhtakkia maailma jatkuukin sinusta alaspain, jalkojesi alla, vaikka yleensa olet oppinut, etta kolmiulotteisuus koskee vain pituutta, leveytta ja korkeutta, siis syvyyden unohtaen.

Yhtena paivana kerailimme rannalta roskia. Meilla oli oma pussinsa alumiinitolkeille, silla ne nayttivat olevan ainoa kierratetteva materiaali. Muita kierratyspisteita emme nahneet. Roskia poltettiin aasialaiseen tapaan hyvin paljon, usein illalla hiekalla karysivat nuotiot. Oli siella kuitenkin myos roskakatos, josta eraana paivana naimme raahattavan sakkeja veneeseen. Yritimme kysya, minne he vievat roskat, mutta he eivat ymmartaneet. Pelkasimme hieman, etta he kuitenkin upottavat ne mereen. Jatimme silti osan keraamistamme roskista tuohon katokseen, mitapa muutakaan olisimme niille keksineet tehda. Valilla ymparistonsuojelu Tiomanilla tuntui tosi kaksinaismoralistiselle. Esimerkiksi ohjetauluissa kiellettiin kalastus, ankkurointi ja hedelmien poiminta puista. Nuo olivat selvasti vain turisteja varten keksittyja kieltoja! Paikalliset kalastivat vahan valia ja ankkuroivat veneitaan rannan tuntumaan. Hedelman poiminta kiellolle en keksinyt muuta perustetta kuin, etta he haluavat turistien ostavan hedelmansa. Miten hedelmien poiminta olisi epaekologista? Puut kasvattavat uudet hedelmat ja tienvarsi- tai viidakkopuita tuskin kukaan omistikaan.

En silti kritisoi paikallisten kalastusta. Eipa laiturilta virvelilla tai matoongelma suoritettu kalastus ole mikaan ryostokalastuksen ongelman ydin. Se kuuluu heidan perinteiseen elinkeinoonsa. Ongelma ovat ne valtavat kalastusalukset, jotka uivat kauempana vesilla. Marine parkista sain lukea,etta kolme neljasosaa maailman vesista ovat ylikalastettuja. Pitaisikohan ihmisten lisata kasvissyontia? Kala on terveellista, mutta saman proteinin voi saada monista palkokasveista. Sita paitsi merien myrkyttyessa kala ei edes ole enaa pitkaan terveellista.

Minkahanlainen kamppa meilla on illalla luvassa? Isantamme on jonkinlainen tohtorismies. Harmi, kun kerrankaan ei ole mitaan vaivoja, etta paasisi hyodyntymaan hanen ammattitaitoaan. Olemme kylla olleet talla reissulla harvinaisen terveita. Koti-Suomessakin minulla on lahes aina jokin vaiva, johon tarvitsisin laakarin konsultaatiota, mutta nyt ei oikeasti kylla tule mitaan mieleen, mita hanelta kyselisin. No, hyva niin.

Jeps, kohta taas metsastamaan ruokapaikkaa. Reilun tunnin paasta lahtee bussimme kohti KL:aa.

, Wilayah Persekutuan,
Monday, November 8, 2010

Pienta ylivasymysta ilmassa! Hekottelimme asken junassa ja komiikan aihe oli niinkin yksinkertainen kuin malajin kieli. Tama on hauska kieli, silla vokaaleita on vahintaan yhta paljon kuin suomessa ja siksi kai se valilla muistuttaakin suomea. Taalla on takseja, joissa lukee ”mustika” ja ”nanas” tarkoittaa ananasta yms. No, ei tasta varmaan muuten olisi niin suurta huumoria repinyt ellemme olisi niin vasyneita.

Olemme taas kavelleet koko paivan. Tiomanillakin kaveltiin 10 kilometrin lenkkeja ja taalla KL:ssa saa sujuvista junayhteyksista huolimatta aina ravata pitkasti paikasta toiseen. Tanaan kaytiin myos KL:n ulkopuolella eli futuristisessa naapurikaupungissa Putrajaya:ssa. Tuo oli hyvin moderni ja viimeisen paalle suunniteltu kaupunki. Siita tuli puistoineen Singapore mieleen. Kaupunki oli taynna mita ihmeellisempia arkkitehtuurisia taidonnaytteita, kuten upea silta huikaisevan korkeine metallikaarineen ja portteja, joissa kasvoi kukkakoynnoksia petonipalkkien ja kiskomaisten metallirakennelmien paalla.

Kaytiin Taman botani puistossa, joka on Malesian suurin kasvitieteellinen puutarha. Siella oli yli 90 hehtaaria viheraluetta ja yli 7000 erilaista kasvia tai puuta. Loydettiin paikka taysin vahingossa, kun vain lahdettiin kaveleen pysakilta, johon bussi meidat pudotti. Etsittiin kioskia, mista ostaa vetta, silla emme onnistuneet aamulla kayttamaan vesiautomaattia, joka vain vei rahamme. Yleensa Aasiassa on joka puolella pienia kioskeja, mutta tuosta kaupungista ne oli siivottu pois katukuvasta. Puistossa oli kylla koko ajan kyltteja, etta jossain pain olisi ravintola ja sita metsastettiin, mutta kaikkialla oli taysin hiljaista. Kaikki ravintolan tapaiset nayttivat olevan kiinni. Jouduimme sitten tayttamaan vessasta raanavetta pulloomme, kun olimme puistovaelluksesta jo ihan janokuoleman partaalla. Aika uimahallillehan se maistui. Vedenpuhdistajamme on kylla taas viime aikoina joutunut tosi toimiin, se on saanut tyoskennella jatkuvasti ja haasteellistenkin vesien parissa. Olen kylla ollut siihen erittain tyytyvainen! Alkureissusta se kiukutteli toistuvasti, mutta nyt on taas kiltisti lahtenyt sadettamaan. Erityisesti Tiomanilla puhdistajalla myos saasti sievoisen summan. Siella maksoi 1,5 litraa vetta melkein euron eli saastettiin reilussa viikossa lahes 30 e. Taalla vesi on halvempaa, mutta emme halua jattaa jalkeemme muovipulloarmeijaa ja siksi pyrimme valttamaan kaupasta ostettavia vesia.

Tuolta puistosta suunnistimme Putra moskeijalle, joka on kaupungin kuuluisampia nahtavyyksia. Sain pukeutua pitkaan kaapuun, joita sai ilmaiseksi ottaa henkareista. Edes moskeijan pihalle ei paassyt verhoamatta itseaan paasta varpaisiin. Olisihan se aika kuumaa ja muutenkin ahdistavaa aina pukeutua noin peittavasti. Pelkkaa huivia, mita useimmat muslimi naiset taalla kayttavat, voisi olla ihan kivakin pitaa. Ne ovat monesti tosi muodikkaan ja tyylikkaan nakoisia. Mutta taysin peittavat asusteet mielestani rikkovat tiettyja ihmisarvoja, ihmisesta halutaaan ikaan kuin tehda taysin nakymaton. Minulle tulee siita tunne kuin hanen ihmisyytensa talla tavoin mitatoitaisiin.

Moskeija oli hyvin nayttava harmoonisine rakennelmineen. Se oli vain 11 vuotta vanha, mutta naytti perinteisen rakennustavan ansiosta vanhemmalta. Se oli kuulema iranilaistyylista arkkitehtuuria, nain meille selitti muslimimuori, joka halusi oppaaksemme. Han oli mahdollisesti jokin virallinen opas alueella, koska tuli niin innokkaasti selittamaan ja jonkinlainen lappukin hanella oli rinnuksillaan. Muori puhui niin vahdikkaasti, etta Kalle ei ehtinyt paljon sanaakaan heittaa valiin. Moskeijan sisalle ei periaatteessa saanut menna ei-muslimit, mutta kun ovimies poistui hetkeksi paikalta opasmuori kuljetti vaivihkaa Kallet moskeijan keskelle ja esitteli valtavaa kupolia, jonka tehtava oli kuulema toimia akustiikkana. Mina jain kiltisti ovensuuhun seisomaan ja siita katselemaan, silla ”pakana” naisen tulo pyhaan moskeijaa olisi varmasti ollut viela pahempi rikos kuin miehen. Jossain vaiheessa huppuni valahti pois paastani ja heti joku komenti laittamaan sen takaisin. On nailla tiukku kuri taalla! Silti Malesiassa vain 65 % ihmisista on muslimeja. Kaikista yhteiskunnallisista- ja katukuvassa nakyvista kaytannoista voisi paatella, etta heita olisi viela enemman. Esimerkiksi Hahal ruoka mainitaan useissa ravintoloissa eli siella valmistettu ruoka on tehty tietylla tavoin teurastetusta lihasta ym.

Palataampa nyt ajassa hieman taakse pain eli hetkeen, kun saavuimme isannillemme tanne KL:n. Oletimme heidan profiilinsa perusteella majoittuvamme aivan tavalliselle pariskunnalle, joista mies oli laakari ja haneen olimme olleet sahkoposteilla yhteydessa. Saimme haeskella asuntoa vahan aikaa, silla lahdimme aluksi vaaraan suuntaan junapysakilta. Meilla oli vain summittaiset ohjeet ”junapysakilta vasemmalle (riippuu kummasta suunnasta tulee,joten vahan vaikea hahmottaa) ja moskeijan kohdalta oikealle.” Moskeijoitakin taalla aina riittaa, joten nuo ohjeet olivat aika hatarat. No, vahan aikaa seikkailtuamme pimealla taysin vieraalla asuinalueella, loysimme viimein perille tuonne nykyaikaiselle korkealle kerrostalolle. Pihassa oli vartija ja portti kiinni. Pujahdimme kuitenkin vain mitaan sanomatta tuon autoportin vieresta. Vartijakaan ei onneksi sanonut meille mitaan. Meille oli ohjeissa ilmoitettu, ettei vartijoita saa noteerata mitenkaan ja heille ei saa antaa passiaan tms. Nousimme hissilla ylinpaan kerrokseen ja pysahdyimme vahaksi aikaa eraan oven taakse hieman eparoiden onko kyseessa oikea ovi. Samalla hetkella, kun koputimme se avattiin ja pystyimme paattelemaan heidan ”tervetuloa hymystaan” olevamme oikeassa osoitteessa. Sitten alkoi kattelykierros! Ensin oletin, etta lukuisat muut ihmiset ovat vain heidan ystaviaan ja kaymassa kylassa. Pian kuitenkin selvisi, etta he ovat myos reissaajia. Paikka naytti olevan kuin hostelli! Seinilla oli karttoja eri maista, useita lippuja ja monenmoisia ohjetauluja.

Tuo asunto on kylla kansainvalisyyden huipentuma! Sinne virtaa suhteellisen vapaasti (ehka he jotain ilmottavat tulostaan,mut aikalailla kaikki nayttavat olevan tervetulleita) ihmisia kaikkialta maailmasta. Joka paiva joku saapuu ja jotkut lahtevat. Kun tulimme paikalla oli ranskalaisia, taiwanilaisia ja venalaisia. Nyt ranskalaiset ovat lahteneet jatkamaan matkaansa ja intialaisia on tullut tilalle. Voi olla, etta tilalle on tullut myos muita, silla emme ole aamun jalkeen kayneet asunnossa. Eilen illalla sinne piti tulla lukuisia ihmisia, mutta tulikin onneksi vain yksi venalainen, joka osasi tervehtia meita ”moi” sanalla. Ensimmaisena iltana oli kotoinen olo, kun joku suomalainen oli tuonut tuliaiseksi Fazerin salmiakkia, ja tuo rasia nostettiin poydalle.

Venalainen tytto, joka on toinen isannistamme, on kunnon maailmanparantaja sielu. Han pukeutuu ihanan hippimaisesti ja on koristanut kampan useilla ohjeilla ”kuinka voimme pelastaa maailman”. Suurin osa porukasta on juuri tallaista nuorta hippityyppia, mutta intialaiset,jotka ilmestyivat eilen ovat 40-50-vuotiaita. He tuntuivat aluksi tosi hiljaisilta intialaisiksi, mutta tana aamuna kalattivat jo tuttuun tapaan, josta tuli heti Intia elavasti mieleen. Kalle otti Delhissa asuvalta miehelta taman osoitteen ylos, ehka majoitumme sinne Delhissa ollessamme. Tama on tata hospitality meininkia parhaimmillaan; ihmiset luovat glopaaleja ystavyysverkostoja!

Nuo isanta ihmiset ovat kylla aidosti myos tosi kiinnostuneita reissaamisesta.(pakkohan se ollakkin, etta jaksaa tuollaista jatkuvaa hardellia kotonaan) Venalainen tytto ojensi meille kaikille ensimmaisena iltana kyselylomakkeet, joita saimme lattialla ringissa tayttaa samalla, kun horpimme kiinalaista teeta. Lomakkeessa kyseltiin mm: missa maassa on mielestamme onnellisimmat ihmiset, missa onnettomimmat, missa on parasta ruokaa, missa on ollut vaikein reissata, missa taas helpoin, mika matkustamisessa on parasta jne. Tuli mieleen kuin olisi jossain leirilla ollut! Uusia toisilleen vieraita ihmisia istumassa tuttavallisesti ringissa vierekkain ja vaihtamassa ajatuksia. Toisena iltana intialaiset tarjoilivat monenmoisia omia herkkujaan, kuten suolattuja banaanilastuja ja kookosmaitokakkuja, jotka kiersivat ihmiselta toiselle.

Ensyoksi menemme lentokentalle, silla lentomme lahtee niin aikaisin aamulla, etta tuolla kommuunissa vain herattaisimme kaikki keskella yota. Toivottavasti loydamme sielta sopivan nurkkauksen, silla alkaa jo univaje painaa. Tuolla hippiyhteisossa on ollut muuten hyva nukkua, mutta olen nukkunut vain ohuen viltin paalla kivilaattalattialla, joten selka on vahan kipeytynyt ja etenkin viime yona herailin siihen, ettei oikein loytynyt hyvaa nukkuma-asentoa.

No niin, Malesia oli nyt tassa. En jaksa kummemmin kiteyttaa mielipidettani tasta maasta kuin: shoppailijan paratiisi, kulutuskriitikon painajainen, luonnonsuojelijan suuri haaste ja tegnologian ihailijan onnela.

 

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi