Trans-Siberia-junalla Aasiaan, osa 3

Laos' flag

Asia » Laos » South
October 13th 2008

Published: October 3rd 2008

Olemme nyt Laosin tropiikissa. Nyt alkaa tareta! Aurinko laskee kohta, mutta vielakin lampoa on varmasti yli 25 ja paivalla 30. Juttelimme asken ylhaalla temppelilla nuoren munkkipojan kanssa ja kylvin hiessa, kun aurinko paahtoi suoraan palmujen vehreista oksistoista huolimatta. Keskustelut olivat kuitenkin sen verran antoisat, etten olisi malttanut millaan lahteakaan. Maisemat olivat myos upeat! Taalla on juuri sadekausi ohitse ja kaikki hohtaa vihreyttaan, kukkii ja kukoistaa. Oli kylla hieno tilaisuus kysella munkilta hanen uskonnostaan! Emme ole koskaan aikaisemmin paasseet juttusille naiden buddhisti opiskelijoiden kanssa. Harmi vain, etta englantini on niin heikko! Sanoin koko ajan Kallelle, etta kysypa hanelta viela sita ja tata. Munkki osasi yllattavan hyvin englantia. Han sanoi opiskelevansa sita joka ilta tunnin verran.

Viime paivat olemme viettaneet Etela-Kiinan kaupungeissa Mojiangissa ja Menglassa. Mojiang oli ihana pikku kaupunki! Oli kaupungilla kokoa, mutta se tuntui pienelta rauhallisuutensa ansiosta. Sinne oli rakennettu uusi kaupunginosa 2000-luvun alussa. Kaikki leveat paakadut ja modernit kerrostalot oli laitettu kokoon muutamassa vuodessa. Kaupungin keskella oli moderni puisto siisteine istutuksineen ja suurine futuristisine veistoksineen. Kaikki uudessaosassa oli hyvin siistia, toimivaa ja toisaalta ihan nattia, mutta vahan tylsaa. Paljon kaupungin vanhoja ihania savitiilitaloja oli varmasti purettu, mutta onneksi loysimme niita viela kukkulanrinteilta.

Mojianiin saapumispaivanamme emme tehneet muuta kuin

metsastimme ruokapaikkaa. Tormasimme illalla kuitenkin kansallispaivan kunniaksi jarjestettyyn kulkueeseen. Tasta marssijoukosta meita tuijotettiin vahintaan yhta kiinteasti kuin, mita muut, me mukaan lukijen, tuijottivat marssijoita. Sittemmin ravintolasta palattuamme huomasimme puistoaukiolla pippalot ja liityimme vahaksi ajaksi mukaan. Siella oli erittain riehakas tunnelma: musiikki soi, lapset luistelivat ympariinsa valkkyvapyoraisilla rullaluistimilla ja monet skeittilautojen tapaisilla, joissa oli vain kaksi pyoraa (varmasti ensikesan hittituote Suomessa), ilmapallokauppiaita pyori siella taalla, kokkoa kasattiin, erilaisia herkkuja myytiin, jotkut pikkuipanoista juoksivat lukuisten yoperhosten perassa, koirat hyorivat innoissaan ihmisten jaloissa ja muutamat lapset hyppivat ja tanssivat vauhdikkaasti lavalla, josta oli selvasti myohemmin tarkoitus pitaa puheita.

Toisena paivana lahdimme heti aamusta etsimaan markkinapaikkaa, jonka suuruuden ansiosta Mojian on kuuluisa. Olimme kylla olleet aikaisemminkin, esimerkiksi Thaimaassa yhta isoilla tai isommilla markkinoilla, mutta olihan tuokin aika loputon paikka. Yritin etsia t-paitaa, mutta se oli yllattavan haasteellista. Kaikissa paidoissa oli paljon rimpsuja ja variyhdistelmat olivat jotain hyvin jarkyttavaa. Ostin lopulta yhden siedettavan ja sain tinkailtua hintaa mukavasti alaspain. Silti kylla maksoin siita 3 euroa, mika saattoi olla puolet liikaa. Kiinassa vaatteet olivat hyvin halpoja! Ostimme myos torilta hedelmia silla perusteella, mitka nayttaisivat mahdollisimman oudoille. Yhdessa vaiheessa eksyimme kanakadulle. Siella oli kapean vaylan molemmin puolin kanoja punotuissa koreissa. Joka toinen vastaantulija roikotti kanaa jaloista.

Kanoilla oli varmasti hieno elama kaupungissa, koska ne saivat kayskennella vapaina, kieriskella hiekassa ja nokkia kaikkea mahdollista, mutta elamansa ehtoopuoli on niille varmasti jarkytys. Ne ahdettiin pieniin hakkeihin ja lopulta suurin osa niista koki viime hetkensa roikkumalla paa alaspain skootterin selasta. Taman kanalan jalkeen juuri, kun olin ehtinyt huokasta helpotuksesta ja vetaa henkeen raikasta ilmaa, seurasi kalakatu. Siellakin hajumaailma oli erittain rikas ja kaloja uiskenteli lukuisia pienissa astioissa.

Ostettuamme hedelmia ja syotyamme, paatimme kiiveta kohti observatoriota. Mojiangissa oli Kravun kaantopiirille omistettu puisto, silla tama piiri kulkee kaupungin lapi. Siella ylhaalla kukkulalla oli myos pari observatoriota, lukuisia patsaita ja modernia kiinalaista puutarhataidetta parhaimmillaan. Tama puisto maksoi kolmisen euroa, mutta oli hintansa vaarti, varsinkin, kun paasimme sen jalkeen laskeutumaan takaisin pitkin pienia polkuja. Puistossa oli toteeminnakoisia patsaita, spirallinmallinen torni, vesialtaita ja suihkulahteita, joissa oli hyvin futurisrtista muotokielta. Taalla puistossa tormasimme myos ensimmaisiin palmuihin talla reissulla. Eraan vesialtaan aidankaiteisiin oli kiinnitetty lukuisia lukkoja sydankaiverruksin, kuten Venajalla. Kun olimme kiertaneet puiston, mietimme vahan aikaa, mista menisimme alas. Kalle hieman epaili paaseeko erasta hyvin pienta polkua myoten, mutta mina pidin pintani, silla olin nahnyt kuinka kaikkien pengermien valeissa mutkitteli puoleensavetavia polkuja. Paasin sitten nauttimaan maaseuduntunnelmasta, josta olin haaveillut! Itse kaupunki oli hyvin kaupunkimainen, vaikka

liikenne olikin ihanan rauhallista, mutta hyvin pienen matkan paassa keskustasta olisi voinut kuvitella olevansa keskella maaseutua. Pengermien valissa laskeutuvia ja kiertelevia polkuja oli hyvin mielenkiintoista laskeutua! Kasvillisuus oli rehevaa, valilla oli palmunnakoista, valilla teepuskia, banaanipuita ja kaikenlaista pienta viljelmaa. Vahan valia vastaan tuli myos kasvillisuuden seasta pilkistavia alttareita. Naille alttareille oli tuotu kimaltelevasta paperista askarreltuja hieman meidan vappuhuiskija muistuttavia tottoroita. Oli helppo paatella, etta alttarit oli selvasti rakennettu takaamaan jumalten suosiollisuus, etta tulisi hyva sato. Mielellani olisin kuitenkin kuullut niista lisaa tarinoita.

Illalla loysimme hienon aidosti kiinalaistyylisen puutarhan. Moderneja puutarhoja olimme nahneet jo paljon, mutta nyt kohtasimme vanhanajan tyyliin tehdyn. Itse asiassa puutarha oli varmaan oikeastikin vanha, silla huvimajat olivat tunnelmallisesti hieman ransistyneet. Pikkuisia kiinalaiskattoisia majoja oli pienilla saarekkeilla siella taalla, valissa oli kaarevia siltoja ja joet ja lammet mutkittelivat hauskasti. Ihmiset olivat tehneet paikasta peliparatiisin, silla monet pelasivat korttia tai muita peleja. Paratiisilta paikka vaikutti muutenkin, hamyisen vehreana ja taynna linnun laulua. Pienia lintujenhakkeja oli ripustettu useille oksille.

Sittemmin menimme selvittelemaan kyytejamme seuraavaan kohteeseen eli Menglaan. Bussiasemalle ei ollut pitka matka, silla meidan hotellimme oli aivan sen vieressa. Olimme saaneet tingittya luksushuoneen vain 7 eurolla. He eivat osanneet paikassa yhtaan englantia ja saimme esittaa kunnon pantomini leikin,

etta olisimme ymmartaneet toisiamme pantinmaksun suhteen. Emme oikein aluksi kasittaneet, miksi he velottivat meilta 100, vaikka sopimus oli 70, mutta pitkan kasilla elehtimisen jalkeen meille valkeni, etta taas oli kyse pantista. Suurempi performanssi meidan taytyi kuitenkin esittaa bussiasemalla. Kavimme ensin vain kysymassa lippuja Menglaan, mutta he eivat tunteneet koko paikkaa. Sitten paatimme etsia netin ja tarkastaa kartasta muistimmeko nimen oikein. Nettia ei kuitenkaan loytynyt, vaikka eras tietokonepaikan mies yritti innokkaasti laittaa yhteyksia kuntoon. Hankaan ei tiennyt Menglasta mitaan. Seuraavaksi etsimme kirjakauppaa, josta voisimme ostaa kartan, mutta sitakaan ei loytynyt. Kaupungissa oli vain lukuisia skootteri-,puhelin- ja vaatekauppoja. Palasimme sitten bussiasemalle selvittelemaan tilannetta, kun aitini oli vahvistanut viestilla, etta kylla Mengla pitaisi olla todellinen paikka, eika vain mielikuvituksemme tuotetta. Seurasimme sitten Kallen kanssa vahan aikaa bussiasemalla kiinaksi pyorivia paikan nimia taululta ja katselimme seinalla olevaa kiinalaista karttaa. Puhuimme tyyliin ”yritetaan loytaa merkki joka nayttaa seisovalta muurahaiselta ja sitten olisi televisio vaarinpain”. Kiinalaisia merkkeja oli pakko yrittaa hahmottaa tahan tapaan. Yritimme talla tavoin sijoittaa itseamme kartalle. Kalle sitten piirsi vihkoomme kiinan kartan ja laosin kartan ja nimesi siihen muutamia kiinalaisia kaupunkeja. Sita osoittelemalla ja piirtamalla ruksi Laosin rajan tuntumaan, paasimme viimein yhteisymmarrykseen paikasta. Porukkaa oli keraartynyt paljon ymparillemme ja kaikki kurkkivat karttaamme. Yhtakkia eras huudahti kysyvasti ”Monglaa”. Mistas me olisimme tienneet, onko kyseessa varmasti sama paikka? Kiinassa on paljon lahes samankuuloisia paikkoja! Sanoimme ”maybe”. Sitten joku alypaa keksi tuoda paikalle oikean kartan ja asiat alkoivat selviamaan. Heti ei kaynyt ilmi paasemmeko suoraan Menglaan, mutta pienten neuvottelujen ja kartan osoittelun jalkeen, kavi ilmi, etta ensin on mentava Simaoon. Paikka tunnetaan myos Pu’erina.

Seuraavana paivana matka sujui nopeasti, silla tiet olivat moottoriteita. Tosin eivat ne varsinaisilta moottoriteilta vaikuttaneet sikali, etta tiet mutkittelivat ja liikennetta oli vain harvakseltaan. Maisemat olivat taas hienot! Nyt alkoi nayttaa sellaisilta kiinalaisilta postikorttimaisemilta, joissa on aina sumuisia vuoria. Upeaa valkoista usvaa nousi vuorien valista solista. Pengerviljelmat olivat kauniita ja niita jatkui silminkantamattomiin. Kaikki vahankin jyrkemmat nousevat rinteet tien vieressa oli suojattu kivimuurein, tasantein ja vesikouruin maanvyorymien valttamiseksi. Loppumatkasta bussimme ilmastointi alkoi vuotaa. Vetta tippui kivasti ja sita sai pyyhkia jatkuvasti paperilla. Kalle repi penkin suojuksen irti ja suojautui sen taakse. Saimme vaihdettua bussia sujuvasti Simaossa ja olimme perilla Menglassa jo viiden aikoihin. Se oli aika jarkyttava kaupunki! Emme sita tosin paljon jaksaneet katsella, kavelimme vain sen verran, etta loysimme ruokapaikan. Tie oli hyvin vilkkaasti liikennointy, meluinen ja polyinen. Syrjemmassa tietty olisi voinut olla viihtyisampaakin, mutta toisaalta viehattavan nakoisia vanhoja taloja purettiin kovaa kyytia kukkulan rinteelta. Se oli just sen nakoinen paikka, etta kaikki vanha ja hieno oli jyratty uuden ja mielenkiinnottoman alta pois. Kaiken lisaksi uusi oli rakennettu niin nopeasti, etta oli paassyt jo rapistumaan, eika ollut niin hienoa kuin vaikkapa Mojiangin varikkaat uudet kivitalot. Mojiangissa hienoa oli myos se, etta vanhaa oli sailynyt aika mukavasti: pikku kujat mutkittelivat hutongmaisesti rinteilla ja talot olivat ihanaa punertavaa hiekkakivea.

Tanaan tulimme rajan yli Laosin puolelle Oudomxaihin. Kiinan puoli oli viela tosi hyvaa tieta. Tosin tunneleita oli viela enemman kuin siihen asti. Oli hieman vaikeaa keskittya lukemaan, kun koko ajan tuli tunneleita ja, kun olimme taivasalla, maisemat vetivat huomion puoleensa. Yllattavan nopeasti maisemat muuttuivat tropiikkimaiseksi! Oikeastaan Mengla oli jo isoine palmuineen hyvin trooppinen kaupunki. Saimme rajalta helposti viisumin, vaikka vasyneena oli hieman rasittava taas taytella lukuisia papereita. Kiinan puolella oli taas paljon kurinalaisessa rivissa istutuksia ja upouusia taloja. Outoa oli, etta rajalla oli niin paljon asuintaloja! Laosin puolella talot muuttuivat nateiksi pikkumokeiksi jalkojen paalla ja tiet hiekkaisiksi. Valilla nakyi tulvan jalkia. Tiet olivat selvasti olleet poikki lukuisista kohdin, silla maanvyorymien jalkia oli jatkuvasti! Yhdessa vaiheessa keskella tieta oli isoja hiekkaksoja. Onneksi traktori oli myos paikalla ja jyrasi ne pois alta, etta paasimme jatkamaan matkaa. Jatkuvasti saimme hieman kierrella hiekkalajia, joilla oli tarkoitus paikkailla tieta. Meilla oli myos lastia k-aasialaiseen tapaan kyydissa katolla, joten hieman pelkasin kestaisiko auto. Jossain vaiheessa kuski pysahtyi ja kavi potkimassa rengasta, mutta onneksi se ei ollut puhki. Tulvat olivat kuitenkin jo niin hyvin kuivuneet, etta vain parissa kohden tie oli pehmeaa mutavellia. Paljolti tie oli myos asvalttia. Luulen, etta se on ollut kohtalaisen hyva asvalttitie, mutta tulvat ovat kuluttaneet sita ja vieneet osin mennessaan, silla pahiten tie oli aina kuopilla laaksojen kohdalla. Kylat olivat hyvin idyllisen oloisia! Alastomat pikkulapset juoksentelivat pihoilla ja kylpivat joessa, naiset kyykkivat pikkuviljelmilla, miehet punoivat koreja, pojat kavelivat tiella kalaverkkoineen puolialastomina yms. Ajattelin Mojianissa, etta haluaisin asua jossain pengerviljelmien taloista, mutta ehka sittenkin muuttaisin mielummin pohjois-laosilaiseen kylaan. Kaikki naytti niin ihanan harmoniselle! Roskiakaan ei nakynyt juuri missaan, toisin kuin Mongolian maaseudulla.

Pitaa viela myohemmin tehda yhteenvetoa Kiinasta. Nyt taytyy lahtea nukkumaan, silla aamulla on jalleen jatkettava matkaa. Onneksi sitten saamme olla paikoillaan kolme paivaa Luambrabangissa.

October 4th 2008

Jes, ilmastoitu nettipaikka! Olemme nyt Luang Prabangissa, (tuli viimeksi hieman vaarinkirjoitettua) joka vaikuttaa hieman travelleri ghetolta, mutta ihan viihtyisalta sellaiselta. Pari katua on aivan taynna guesthouseja ja lisaa rakennetaan koko ajan, joka paikasta kuuluu nakuttelu. Mekong virtaa kaupungin ohitse ja houkuttelee uimaan, silla taalla on hyvin kuuma. Kuitenkin jos menee lahemmaksi katselemaan vetta, uintihalut katoavat, koska se on hyvin kellertavan ruskeaa. Pohjoisemmassa nakyi auton ikkunasta ihanan kirkasvetisia jokia. Onneksi paasemme Vang Vieniin parin paivan paasta, jossa parasta on juuri ensimmaiset uintimahdollisuudet talla reissulla. Tama kaupunki on myos temppelien kaupunki! Koko kaupunki on Unescon maailmanperintolistalla nimenomaan arkkitehtuurinsa ansiosta. Etenkin temppelien arkkitehtuuri on hyvin taidokasta ja myos ranskalaistyyliset vanhat talot ovat hienoja. Paljon, oikeastaan enimmissa maarin, taalla on kuitenkin myos uutta, eli peruskivitaloja, jotka sisaltavat ravintoloita ja eri putiikkeja.

Tarkoitksenani on nyt koota ajatuksiani Kiinasta. Nyt olen saanut Kiinaan jo vahan perspektiivia, kun lahdostani sielta on jo pari paivaa. Kontrasti Laosiin on suuri. Siina missa kiinalaiset olivat aanekkaita ja usein hermostuneenkin oloisia, laosilaiset ovat kohtalaisen hiljaisia ja ennen kaikkea kaytokseltaan rauhallisia. Kiinalaisetkin olivat yleisesti hillittyja, mutta jos keskustelivat perheensa tai ystaviensa kanssa, meno yltyi hyvin akkia aanekkaaksi. Samoin jos jossakin julkisessa paikassa tuli jokin ongema, kiinalaiset alkoivat huutaa kilpaa. Eilen esimerkiksi bussin

ollessa lahdossa Menglasta, eraalla pikku tytolla ei ollut lippua ja siita syntyi julkinen vaittely. Lahes kaikki matkustajat ottivat osaa keskusteluun ja suurin osa taisi pitaa tyton ja taman aitin puolta. Aiti yritti osoitella, etta tytto istuu hanen sylissaan, joten han ei vie paikkaa. Laosissa tama olisi varmasti onnistunut. Kiinassa nutturapainen, jakkupukuun pukeutunut tiukan oloinen nainen kuitenkin selitti saadoksia kuin olisi lukenut papereista. Han alkoi litanniansa aina alusta hillitylla, mutta tiukalla aanella. Lopulta tytto ja aiti poistuivat kummatkin bussista. Tama oli malliesimerkki Kiinan kurinalaisuudesta ja sen rakkaudesta tarkkoihin saantoihin. Kumningissa suuni loksahti hammastyksesta auki, kun yhtakkia ravintolakadulla tuli joukko tiukasti samaan tahtiin marssivia tyontekijoita vastaan. Heidat laitettiin myos juoksemaan ja lopulta laulamaan marssilaulujakin. Meininki oli tosi sotilaallinen! Tallaista tyontekijoiden sotilaallista kaskyttamista nain muuallakin, juna-asemalla heidat oli aamulla laitettu seisomaan riveihin hyvin suoraryhtisina ja heille luettiin nahtavasti kaskyja, mita paivan aikana tulisi tayttaa. Sain siis Kiinasta kuvan maana, joka rakastaa jarjestelmallisyytta.

Kiina nayttaytyi minulle myos voimakkaasti kehittyvana maana. Jokapaikassa rakennettiin uusia hienoja taloja. Monien vanhojen kaupunkien vanha osa oli purettu tai se oli supistunut pieneksi uuden tielta. Tiet oli rakennettu leveiksi, jopa kuudelle autolle rinnakkain, ja uusia teita tehtiin koko ajan. Kaikilla ihmisilla tuntui olevan kova eteenpain menemisen tarve. He olivat hyvin yrittelijaita! Kaupat, joissa oli sama myyja olivat auki aamu 7 ilta 12:sta. Kauppoja ja ylipaataan myyntitoimintaa oli hyvin paljon joka puolella. Kiinalaisilla tuntuu olevan kaupankaynti verissa! Heilla nakyi varsinkin Pekingissa erittain paljon uutta tegnologiaa: ihmeellisia puhelimia, ipodeja ja urheiluvalineita, joihin en ollut aikaisemmin edes tormannyt. Suurinosa kaduilla kavelijoista naytti tyytyvaisilta ja itsevarmoilta. Tama ei kuitenkaan ollut koko totuus. Kehityksella on selvasti myos varjopuolensa. Kerjalaisia nakyi hyvin vahan, mutta kun heihin tormasi, he olivat hyvin surkeassa kunnossa. Myos luonto on ollut suuri havijaja Kiinan kehityksessa. Se on uhrattu surutta edistyksen alttarille. Pekingissa naki pienta asennemuutosta, mutta muualla sita ei kylla huomannut. Mojiangissa oli paljon myos bensamopoja ja Menglassa oli kaikenlaista liikennetta hyvin paljon, etenkin traktorin ja auton yhdistelmia, jotka varmasti ovat suuria saastuttajia. Liikenne ei kuitenkaan varmasti ole Kiinan pahin ongelma, vaan hiilivoimalat ja hiilikaivokset eli energiantuotanto. Luulisin myos, etta pienten kaatopaikkojen suuri maara vesistojen, asumusten ja viljelysten lahella on myos ongelma. Valilla hirvitti myos katsoa, kuinka esim salaattia viljeltiin metrin paassa moottoritiesta. Dioksiidejen maara kasviksissa on varmasti valtava! Joskus ajattelin, kun tormasin nettipaikoissa tai ravintoloissa nukkuviin ihmisiin, etta onko se kaikki nopea kehitys heillekaan pelkastaan myonteista. Vaikka ihmiset kuuluisivatkin voittajiin, eli olisivat rikastuneet tassa edistyksen aallossa, heidan psyykensa on varmasti lujilla. Usein ihmiset vaikuttivat tyopaikoillaan vasyneilta, mika ei tosiaan ollut ihme ylipitkan tyopaivan ja kovan kurin (no kaupoissa ja monissa muissakin toissa meno tuntui olevan aika rentoa, mutta esim. vahan hienommissa ravintoloissa kuri oli kovempaa) takia.

Kontrasti maaseudun ja kaupunkien valilla oli Kiinassa suuri. Kaupunkien tegnologia harveleiden perusteella olisi odottanut, etta maaseudulla pelloilla kyntavat upouudet traktorit ja ihmisilla olisi mita hienoimpia muitakin apuvempaimia viljelystensa hoitoon. Totuus oli kuitenkin toinen. Tiesin tosin ennestaankin, etta maaseutu on koyhaa ja enhan sita nyt oikein lahelta edes nahnyt. Mita bussin ikkunasta nain, oli kuitenkin yllattavaa, etta kaikki kayttivat puuvartisia kuokkia ja vesipuhveleilla kynnettiin yms.

Kansallistunne oli Kiinassa voimakasta ja syvaa! Kun he sanoivat meille ”Welcome to China”, se sanottiin aanensavylla kuin olisimme saapuneet luvattuun maahan. Myos televisiossa naytettiin koko ajan omaa maata eripuolilta mainostavia mainoksia, olympialaiset nakyivat vielakin julisteissa ja muussa ja kansallispaivaa juhlittiin nayttavasti.

Kiinasta pitaa viela mainita, etta viimeisina paivina oli mahtavaa kayda syomassa, kun saimme vapaasti valita ateriamme. Saimme menna keittioihin ja osoitella heidan ruokatarvikkeitaan, mita haluamme. Hienoa oli myos huomata, miten siisteja keittiot olivat. Vaikka niissa oli petonilattia, ruokaa laitettiin pannulla hiilten tai kaasun alla ja ne olivat hyvin koruttomia muutenkin, ruokatarvikkeet olivat siisteissa riveissa lasin takana ja lihat muovin alla jaakaapissa.

Tasta paivasta: Herasimme tanaan uima-altaasta ja Kallen jalat joutuivat tulimuurahaisten hyokkayksen kohteeksi. Meidan morska guesthousiimme oli virrannut parvekkeelta vesi ja se oli tulvinut oven alta huoneeseemme. No, Kallen rinkka oli vain vahan kastunut. No niin, taytyy jo lopetella. Alkaa pimeta ja ei viitsi jaada tanne malariasaaskien armoille.

October 5th 2008

Tanaan uimme viidakon keskella ja loysin kauan kaivatun ystavani.

Aamulla herasimme rankkaan sateeseen. Oleskelimme sitten jonkin aikaa sisalla, silla nyt meilla on koti, jossa jopa viihtyy. Emme Udomxaissa (ei varmasti kirjoitettu nain, mutta en nyt muisa kirjoitusasua) yhden yon takia vaivautuneet paljon vertailemaan guesthouseja. Se olikin sitten sellainen murju, etta siella tuli vedet ulkoa lattialle, ja hiirikin vilisteli jossain vaiheessa. Menglassakin majamme oli aika kehno: lakanat olivat selvasti likaiset ja vaikka saimme pyytamalla puhtaat, se ei paljon koko paikan ulkoasua kohentanut. Suihku paasteli siella vetta joka suuntaan ja se oli sijoitettu reikavessan paalle niin, etta sait tasapainoilla ollaksesi luiskahtamatta ponttoon. Seinat ja lattiat olivat kohtalaisen likaiset ja vessa hajusti koko huoneen. Taalla Luang Prabangissa paatimme sitten hieman panostaa majoitukseen ja kiertelimme eri paikkoja. Taalla on ainakin valinnan varaa! Eilen sanoin, etta taalla on pari katua taynna guesthouseja, mutta itse asiassa niita sijaitsee lahes joka kadulla. Muutamilla kujilla ei mitaan muuta olekaan kuin niita loputtomasti perakkain, mutta oikeastaan niita on ripoteltu joka puolelle kaupungin ymparistoon. Tilanne ei ole niin paha, milta kuullostaa, silla perheet asuvat samalla myos naissa paikoissa. Ne ovat aina myos ihmisten koteja, joten paikallisvari ei havia kokonaan. Silti minulle oli yllatys, kuinka turisoitunut tama paikka on!

Nykyinen kotimme on nimeltaan Phone maly, mita se liene tarkoittaneekaan. Joka tapauksessa se on hyvin siisti ja tunnelmallinen! Joka paikka on mokissamme puuta. Se on lattiasta kattoon kiiltavaa lakattua tummahkoa puuta! Tulee mieleen lapin luksusmokit, sisustus on puupintoineen juuri saman tyylista. Eilen illalla, kun olimme sulkeneet ikkunaluukut, olisi hyvin voinut kuvitella, etta ulkona on lumiset tunturit. Lampokin huoneessamme oli juuri samanlainen pehmea lampo kuin mita puilla usein saa aikaiseksi talvella mokilla. Paikka on selvasti kohtalaisen uusi, kylpparin kaakelitkin ovat taysin vahingoittumattomat, mutta silti omistaja rakentaa jo toista. Guesthousin rakentamiseen ei taalla selvastikaan tarvita kummoisia lupia, kun niita nousee kokoajan lisaa. Harmi, etta ne nayttavat syovan toimeentulon toisiltaan. Kun niita alkaa olla liikaa, kohta mihinkaan ei riita tarpeeksi asiakkaita. Ehka he ovat laskeneet,etta taalla matkailijamaarat kasvavat koko ajan. Siina he varmasti ovatkin oikeassa. Taalla nakyy paljon myos vanhempaa porukkaa, 50-60-vuotiaita useimmiten ranskalaisia. Nuorempia meidan ikaisia on tietenkin myos runsaasti ja he kaikki ovat hyvin ihastuneita tahan maahan. En kylla yhtaan ihmettele ihmisten ihastusta. Laosi on ehdottomasti omakin suosikkini Aasian maista, joissa tahan asti olen ollut! Tama on niin uskomattoman kaunis maa luonnonoloiltaan! Tama on suurin syy miksi itse pidan paikasta, koskematon luonto kiehtoo. Taalla on paljon myos tallaisia matkailukeskittymia, kuten tamakin pikku kaupunki, joissa kaikki palvelut on helposti ja halvalla saatavilla, joten se varmasti saa monet paatymaan tanne. Taalla on valtava maara ravintoloita, joissa on tarjolla mita erilaisempia herkkuja ja ruokalistat ovat tietenkin aina englanniksi. Kadut ovat laitettu siisteiksi ja ravintolat ja guesthousit kilpailevat keskenaan viehattavyydesta ja viihtyisyydesta: on monenlaisia viherkasveja, varikkaita kangaslamppuja, lohoilyyn houkuttelevia patjoja, monenlaista taide-esinetta, kirjahyllyja, kasitoita esilla yms.

Aamulla etsiskelimme kirjoja ja iltapaivalla matkustimme tuktukilla vesiputouksille. Emme olisi halunneet lahtea tuktukilla, koska tahdomme yleensa aina kayttaa julkisia kulkuneuvoja, kavella tai pyorailla. Nyt kuitenkaan muita liikennevalineita ei ollut saatavilla ja pyoraillenkin se olisi ollut hieman liian kaukana, silla sinne oli reilu 30 kilometria. Viime reissullakin nain vesiputouksia, mutta en mitaan yhta vaikuttavaa kuin taman paivainen! Se oli hyvin korkea,arvioisin 20 metria, ja voimakasvirtainen! Joessa oli oikeastaan lukuisia putouksia, mutta yksi oli ylitse muiden. Se jakaantui hienosti niin, etta voimakkaamman valkoisena pyorteena syoksyvan vesimassan sivuillakin luikerteli pienia puroja, jotka tippuivat vaiheittain kohti maata. Paikka oli keskella kosteaa viidakkoa, joissa oli liaaneita, hyvin paksuja vanhoja puita, joissa ikaan kuin juuret kiipeilivat puunrunkoa myoten, karhuja ja tiikereita. (viimeksi mainitut hakeissa) Kiipesimme vesiputouksen sivulla ylospain, mutta kiivettyani reilu 200 metria, kuntoni loppui. Maasto oli aika savista ja aina joutui hakemaan askelsijaa, seka tarkkailemaan, ettei astu kaarmeen tai muun viidakonelion paalle. Ajattelin, etta tuskin ylempana olisi mitaan mielenkiintoista ja palasin taaksepain evaspaikalle nautiskelemaan sipseja ja vetta. Oikeassa olinkin, silla Kalle kertoi ylempana olleen vain iilimatoja, jotka tarttuivat ihoon ja imivat kivasti verta. Putouksen lahelle oli mahtava kiiveta, silla siella vasta ymmarsi sen suuren voiman. Kauempaa ei olisi ymmartanyt, minkalaisen vesipisaroita taynna olevan tuulen putous synnyttaa. Olimme pian aivan markia ja saimme taistella pysyaksemme pystyssa, kun ihailimme tata luonnonihmetta lahietaisyydelta.

Vahan epailytti menna uimaan putouksen alajuoksulle. Vesi oli kuulema eilen ollut hyvin kirkasta, mutta tanaan se oli aamupaivaisen ja oisen sateen takia, aika sameaa. Tuli mieleen minkalaisia matelijoita tai otokoita, vesi voikaan katkea. Mieleeni muistui muun muassa lapsuuden Anakonda elokuva, jossa liikuttiin juuri samanlaisessa tiheassa viidakossa ja sameavetisessa joessa. Toivottavasti emme saaneet vedesta mitaan bakteeria! Mitaan vesihirvioita tai muuta havaittavaa elamaa siella ei lopulta ollut. Virtaus oli varmaankin niin voimakas, etta kaarmeet eivat viihtyisi vedessa. Olihan siella aika idyllista uiskennella! Hamyinen viidakko oliymparillamme, vesi mukavan lamminta jasilti virkistavaa ja pikku putouksen kuohut houkuttelevia. Oli mukava yrittaa uida kohti pienta putousta ja kisaillasen kanssa voimakkuudesta. Vahan aikaa jaksoin uida virtausta vastaan, mutta keskikohdasta ei koskaan paassyt putouksen vierelle, silla voimat loppuivat kovassa virtauksessa. Virta voitti minut aina lopulta ja sai minut kuljetettavakseen. Sen jalkeen oli kuitenkin sen verran suvantoa, ettei siina kauaksi ajautunut. Siella oli selvasti merkitty uintipaikat. Monissa kohdin uinti oli kielletty. Paikan ainoa kielteinen puoli oli, etta se maksoi. Mielestani mitaan luonnonkauneutta ei saisi noin valjastaa markkinataloudelle! Ei se kallis kylla ollut, vain alle 2 euroa. Muuten Laos on ehka hieman kalliimpi kuin Kiina. Taalla on halvempia majapaikkoja kuin Kiinan suurissa kaupungeissa, missa olimme, mutta ruoka ja tavarat ovat kalliimpia. Kiinassa soi paikallista kasvisruokaa paikallisten ravintolassa valtavat annokset 60 sentilla, mutta taalla joutuu maksamaan yleensa 2 euroa. Paivalla tosin saimme yksinkertaiset riisiannokset hieman syrjaisemmassa paikassa eurolla.

Hieman harmittaa, kun olemme nyt olleet niin vahan tekemisissa paikallisten kanssa. Vain guesthousin isannan kanssa olemme vaihtaneet pari sanaa. Jospa paasisimme Vientianessa majoittumaan jonkun kotiin! Buddhistimunkin kanssahan tosin juttelimme siella Udomxaissa. Aika vahan olemme myoskaan muiden reissaajien kanssa olleet tekemisissa. Tanaan tuktukissa juttelimme hieman espanialaisten kanssa. Yksi heista sanoi hanella olevan suomalaisia ystavia, jotka sanovat koko ajan ”haista vittu”. Han sanoi suomalaiset tunnistavan hyvin naista sanoista. Tallaista suomikuvaa taalla maailmalla! Rajalla juttelimme silloin muutama paiva sitten hollantilaisten kanssa. He kavivat Laosissa vain hakemassa lisaa viisumiaikaa.

Loysin tanaa hedelmia, joista olen haaveillut viime reissusta lahtien. Niihin viittasin kauan kaivatulla ystavalla.

Taidan nyt viela lisata pari asiaa edelliseen juttuuni Kiinasta. Huomiseen!

October 7th 2008

Ajoimme bussilla pilvien paalla ja minut meinattiin hukata seka myohemmin itse meinasin hukata yhta ja toista.

Tulimme Luang Prabangista Vang Viengniin 200 kilometrin matkan 8 tunnissa. Emme edes pysahdelleet paljon ja tietkin olivat kohtalaisessa kunnossa. Vain muutamassa kohdin tie oli mutakuopilla. Se vain oli sellaista kapea mutkiteleva serpentiini tieta, etta siina kesti. Olisimme halunneet matkata jollain paikallisella kyydilla, mutta public bussi oli lakkautettu. Ajattelimme edeta pikkuhiljaa pick upeilla kylasta kylaan, mutta niitakan ei nakynyt aamulla asemalla yhtaan. Olisimme voineet menna tien varten liftaileen, mutta satoi niin rankasti, etta paadyimme sitten expres bussiin. Siina oli kylla hieman rahastuksen makua! Se maksoi 10 euroa, vaikka olemme viime aikoina tulleet paljon pitempia matkoja puolet halvemmalla. Muutenkin Laos on muuttunut hieman rahanahneemmaksi paikaksi kuin kaksi vuotta sitten. Viimeksi taalla ei ollut yhtaan lasta kauppiana! Nyt lapset kaupittelivat Luang Prabangissa kaikenlaisia koruja ja muuta rihkamaa ja tulivat ravintoloihinkin sisaan kaupustelemaan. Viimeksi kauppojen pitajatkin lahinna nukkuivat kauppojensa edessa ja tuktuk kuskit ajoneuvoissaan, koskaan kukaan ei huudellut mitaan peraan. Nyt laosilaisetkin ovat selvasti paasseet markkinatalouden makuun ja useista putiikeista ja ravintoloista mainoslauseet lentelevat. Tosin monet osavat vielakin ottaa rennosti, kuten guesthouse tati, joka oli paivaunilla, kun Kalle olisi kysellyt majapaikkaa.

Edellisen kerran matkatessamme bussilla rinkkani meinasi jaada kesken kaiken kyydista. Se oli selvasti kyllastynyt toyssyilevaan kyytiin ja melkein pudottautui katolta, roikkuen jo ikkunan korkuudella. Nyt talla kertaa taas minut meinattiin jattaa kyydista. Kavin vessatauolla pusikossa ja silla aikaa auto oli jo lahdossa liikkeelle. Meita oli vain 6 matkustajaa isossa bussissa, joten ei olisi pitanyt olla vaikea laskea, ovatko kaikki tallella. Taas oli upeat nakoalat, kun ajelimme vuoristoisilla teilla. Ajoimme pilvien paalla ja valilla alempana nakyi vain pelkkaa sumua. Siihen vaikutti varmaan saatilakin, joka oli taas aika sateinen.

Tanaan olin ensimmaisen kerran hukata kaulapussini. Kun makoilimme talla Vang Viengnissa riippukeinuissa, tein siita vauhdinottokoyden. Vasta guesthousilla saikahdin, etta minne olen sen jattanyt. Siina oli nyt jopa aika paljon rahaa, silla vasta nostimme pankissa. (taalla on hankalaa, kun automaatista ei voi nostaa kuin 60 euron verran.Jos koko ajan nostaa sen, joutuu maksaman aika paljon komissioita Suomen pankille. 2 euroa nosto ja 2,5 prosenttia summasta ei kuullosta paljolle, mutta kylla siita nain pitkalla matkalla kertyy omaisuus) Pahinta olisi tietenkin ollut jos passini olisi kadonnut. No, onneksi pussi loytyi koskemattomana juuri siita, minne sen jatin.

En nyt kirjoita pitkasti, silla netti on taalla yllattavan kallis. En varmaan lahipaivinakaan paljon kirjoittele, mutta teen siten kerralla koosteen tasta paikasta joskus parin paivan paasta. Talla hetkella tama kaupunki nayttaa muuttuneen paljon (eli paljon on rakenettu uutta), mutta ei kuitenkaan liian paljon menettaakseen taysin viehattavyyttaan. Joki ja vuoret ovat yha tallella, seka meidan kodikkaat bungalowimme, joissa olimme viimeksikin. Ne ovat kuitenkin taman paikan sielu, ennen kaikkea joki, ja edes tama kaikki markkinahaslinki ei voi taysin pilata sen luomaa vaikutelmaa harmoonisesta luonnonkauniista paikasta.

October 10th 2008
Mina uiskentelemassa pienessa laguunissa, jossa oli kirkkaan sininen vesiMina uiskentelemassa pienessa laguunissa, jossa oli kirkkaan sininen vesiMina uiskentelemassa pienessa laguunissa, jossa oli kirkkaan sininen vesiMina uiskentelemassa pienessa laguunissa, jossa oli kirkkaan sininen vesi

Sataa kaatamalla, voimaakkaasti kuin vain tropiikissa voi. Koko aamupaivan paisteli aurinko ja makoilimme rannalla pikkuisiin bambumajoihin kiinnitetyissa riippukeinuissa. Valilla kavimme uimassa, vaikka mitaan uimista se ei kirjaimellisesti ollut. Se oli lahinna kellumista ja pienta liikehdintaa paan pitamiseksi pinnalla. Virta tempasi vauhdikkaasti mukaansa heti, kun astui jokeen. Eraassa paikoin on mahtava akkisyva. Silloin, kun viela tutkailimme virtaa pohdiskellen, voiko siina uida ja kavimme kahlaamassa matalan suvannon kohdalla, tipahdin akkia syvanteeseen. Yllattaen paasin sielta kuitenkin ylos, ennen kuin virta ehti tarttua minuun, vain huosuni kastellen. Eipa siina olisi kuinkaan kaynyt muuten, mutta rahani, passini ym. olisivat saaneet kunnon kylvyn.

Naimme ensimmaisena paivana, kuinka eras lankkari tytto ei meinannut paasta tubailurenkaansa kanssa joesta pois. Han oli aivan hadissaan. Sen perusteella paattelimme aluksi hieman vaarin virran voimakkuuden. Toisaalta naimme kuinka pikku pojat vain hyppasivat virtaan sandaalit kasissaan rapyloina, saivat nopeasti tubailevan tyton kiinni ja kuljetivat hanet rantaan. Tama tytto ei selvastikaan oikein osannut uida. Aika paljon kai taalla sattuu onnettomuuksia, kun uimataidottomat lahtevat paissaan virtaan urheileen. Tuolla tytolla oli sentaan pelastusliivit, mika varmasti on tahan vuodenaikaan viisasta, kun virta on aika voimakas. No, sittemmin naimme kuinka monet paikalliset uivat virrassa ja uskaltauduimme sinne itsekin. Aamupaivalla rannalla ja joessa on mukava oleskella, kun siella ei juuri muita nay.

Tama paikka on yleisestikin aika kuollut paivisin. Rannalla ei nay ketaan, eika juuri kaupungillakaan. Kaikki ovat erilaisilla retkilla: kajakilla melomassa, norsuilla ratsastamassa, luolissa, uimassa eri laguuneissa yms. Monet varmasti myos nukkuvat paivisin. Illalla vasta kaupunki heraa eloon ja bileet alkavat. Koko paikka on yhta biletamista! Joka puolelta pauhaa musiikki ja ravintolat kilpailevat juomatarjouksillaan. Paljon on ilmaista juomaa tarjolla! Eilenkin Bucket baarissa oli kaikille halukkaille tarjolla ilmaiset kokisviski paukut. Usein ilmaisissa juomissa on kylla ehtona myos, etta syo paikassa tai ostaa yhden juoman ja toinen on ilmainen. Mutta baarien kovan kilpailun ansiosta joskus juomat ovat taysin ilmaisia. Nyt kylla on suhteellisen hiljainen kausi. Pippaloita on kylla joka puolella, mutta monissa paikoissa on porukka harvassa. Eilen hieman kiertelimme paikkoja ja olimme useissa ainoat tai lahes ainoat asiakkaat, kuten Bambubaarissa, joka on hyvin tunnelmallinen. Siella on bampurykelmia, joita on koristeltu jouluvalon tapaisilla, riippukeinuja ja nuotio. Varivalot joka puolella iltaisin saa taman paikan nayttamaan kuin aikuisten Disneylandilta, tai joltain Las Vegasilta. Mitaan valomainoskyltteja ei sentaan viela ole, vaan valaistus syntyy nauhoista, joiden sisalla on varivaloja.

On ollut hieman pelottavaa nahda taalla lapsiperheita ja elakelaisia. Ei silla, eta minulla olisi mitaan heita vastaan. He vain ovat yleensa vaativaa asiakaskuntaa ja varmasti tulevat muutamaan haluamattaan tata paikkaa huonompaan suuntaan. He haluavat usein asua tasokkaasti, niimpa tanne nousee varmasti yha hienompia hotelleja. He haluavat aina myos viimeisen paalle hyvia ja valmiita palveluita, niimpa esimerkiksi liikenne tulee varmasti muutumaan niin, etta paikallisbusseista luovutaan kokonaan yms. Luang Prabangissa paikallisbussit oltiin jo hyllytetty. Myonteista sinaansa on ollut huomata, miten taalla ei ole ollut sellaista huijauskulttuuria kuin tuossa pohjoisemmassa kaupungissa. Luang Prabangissa saimme monesti rahoista vaarin takaisin, ravintolanruokalistoissa oli eri hinnat paikan edessa pihalla kuin sisalla ja tuktuk kuskikin veloitti tonnin enemman kuin oltiin sovittu sen varjolla, ettei hanella muka ollut vaihtorahaa. Taalla on myos huomattavasti vahemman kaupustelua! Vaatekauppoja on kylla paljon, mutta kukaan ei huutele niista ja torikojuja (paitsi hedelmien myyjia muutama) ei ole keskustan alueella ollenkaan. Pannukakkuja ja patonkeja kylla myydaan, mutta he ovat aina vain tietyissa kohdin ja huutelevat iloisesti, illan mitaan vasyneesti, ”sabadee, pancake, sandwich?” Heista ei paljon harmia ole. Olemme oikeastaan monesti tehneetkin kauppoja heidan kanssaan, silla heilta saa nopeasti hyvan patongin tai ylimakean pannarin.

Eilen meilla oli hyvin puuhakas paiva. Aamulla pyorailimme paikkaan, jossa kartan mukaan on hyvin kirkasta vetta ja hyva snorklata. Meilla ei snorkkelia ollut, muta hyvin siella mutenkin naki pinnan alle, kun vesi oli tosiaan kirkkaan sinista. Se oli meidan sininen laguunimme. Saimme uida siella aivan kahdestaan luonnon rauhassa. Iltapaivalla kavimme varsinaisella Blue laguunilla, mutta se ei ollut niin hauskaa, kun siella oli niin paljon porukkaa. Tosin koysilla heijailu veteen oli mukavaa. Aamupaivan pyoraily oli rentoa, koska matkaa oli vain reilu kilometri ja jouduimme jattamaan pyorat eraan sillan paahan. Taalla peritaan monista silloistakin maksu! Erityiselta huijaukselta tuntui, etta jos olisi mennyt tasta sillasta pyoralla olisi joutunut maksamaan 4000 ja vahan ajan paasta oli toinen silta ja kyltti, jossa kielletiin viemasta pyoraa sillan yli. Onneksi olimme olleet piheja jo ensimmaisen sillan kohdalla ja jattaneet pyorat sinne. Iltapaivalla maksu peritiin siita, etta paasi alueelle, jossa oli luola. Meidan oli varsinaisesti tarkoitus menna vain uimaan laguniin, mutta kun ne kerran olivat samalla alueella ja jouduimme jokatapauksessa maksamaan. Paatimme katsastaa myos luolan. Eraan kojun luona kyltissa sanottiin, etta luolassa on hyvin pimeaa ja, ettei siella ilman valoa nae mitaan. Kehotettiin vuokraamaan lamppu! Ensin siis myydaan liput paikkaan, josta ei nae mitaan ilman, etta laittaa lisaa rahaa likoon. No, emme vuokranneet valoa, vaan ajattelimme vain suuaukolta kurkkia luolaan. Sinne oli hyvin vaivalloinen ja pitka kiipeaminen! Se kuitenkin kannatti. Luola oli valtavan kokoinen ja tunnelma oli kuin kirkossa. Jotenkin se oli holvimainen ja sen suuruus ja viileys sai aikaan hiljentymisen kokemuksen. Sinne oli tuotu buddhalaisuuteen kuluvaa esineistoa, kuten buddhapatsaita. Se oli heille pyha paikka, mita en yhtaan ihmettele. Emme menneet syvemmalle luolaan, mutta tassa ensimmaisessakin ”huoneessa” oli paljon nahtavaa. Vesi oli syonyt kivet patsasmaisiksi! Nain useissa kivissa tietynlaisia hahmoja ja katto oli monin paikoin kuin oli pitkulamaista roikkuvaa kivea, urkupillien nakoista.

October 13th 2008

Laitan tanne nyt tekstin, jonka kirjoitin eilen, mutta en saanut sita verkkoon, kun sivuilla oli kayttokatkos:

Nyt kerrankin kone hyvaksyy meidan kortinlukijamme, mutta on niin hitaat yhteydet, etten taida saada montaa kuvaa siirrettya. Pitaa huomenna etsiskella nopeampi kone.

Olemme nyt Vientianessa! Vasta tanaan saavuimme tanne, kun toissapaivana iski paha mahatauti. Piti sitten eilinen paiva parannella sita. Kalle on jo taysin terve, mutta itsellani vielakin mahassa hieman kiertelee.

Mitas viela muistaisin Vang Viengnista? Mukavasti sielta vielakin loytyi rauhallisempia paikkoja, joissa ihastella violetteja vuoria, varikkaita sudenkorentoja (eraskin oli kirkkaan punainen), liskoja, jotka hohtivat mahanaluseltaan sateenkaaren vareissa, suuria perhosia, sinisia laguuneja (joiden vari tuli luultavasti luolan mineraaleista) ja pienia kylia viehattavine taloineen puujalkojen paalla. Viimesina paivina Vang Viengnissa kaytimme paljon aikaa kuljeskeluun kaupungilla ja hyvien ruokapaikkojen metsastykseen. (kirjoittelin rannassa myos mahdollista lehtijuttuani, uin paljon, pyorailin hieman ja kavin temppelissa, jossa samalla asuttiin.) Oli haasteellista yrittaa loytaa jotain muuta kuin burgeria, pastaa, patonkeja, pizzaa tai laosilaisittain riisikasvismossoja. Jokaisessa listassa oli juuri nama ruuat! Ravintolan valintaa rajoitti myos se, etta emme halunneet menna paikkaan, jossa katsotaan frendeja. Valitsimme sitten omaperaisesti paikan, jossa pyori yllattaen Simpsonit. Tosin emme ohjelman perusteella suunnanneet sinne, vaan lihapullien. Oli mahtavaa saada pitkasta aikaa perunamuussia ja lihapullia! Laosissa peruna on kylla piristava poikkeus ainaisen riisin sijaan. Kuitenkin sita saa aika rajoitetusti vain satunnaisista ravintoloista. Poikkeuksena Vang Vieng, josta sai perunaa paistettuna ja kuorrutettuna juustolla tai kasviksilla, lahes joka paikasta. Lahes joka ilta kavimme eraassa kakkukahvilassa, johon koukahdimme taysin. Toiseksi viimeisena iltana sitten menimme syomaan jattisuuret suklaakakun palat ja niin paasimme riippuvuudestamme eroon. Sen jalkeen ajatuskin suklaakakusta oksetti.

Nain hiljaisella kaudella Vang Vieng oli viela siedettava paikka. En osaa sanoa, milta se mahdollisesti nayttaa joulun alla, jolloin on sesonki. Mielellani kylla perustaisin sinne jonkun vapaehtoisjarjeston suojelemaan jokea. Hieman hairitsi, kun paikan helmea hapeilematta saastutettiin. Sinne heiteltiin moskaa ja pikku pojat polkivat tahallaan maata joen reunoilta, hajottaen joen tormaa. Laos on kylla yleisesti paljon puhtaampi maa kuin esimerkiksi Mongolia. Taalla sentaan on paljon roskiksia, ihmiset lakaisevat pihansa huolellisesti joka aamu ja jonkinlainen jateautokin kiertaa ainakin isommissa kaupungeissa.

Kirjoittelempa nyt sitten gmailiin tata paivakirjaani, kun travelblog sivut lakkasivat toimimasta. Mihinkahan jainkaan? Vang Viengnissa oli koko ajan lisaantyvasta turismista huolimatta, hienoa huomata, ettei suuria hotelleja viela ollut. Siella oli kylla paljon kartanomaisia hotelleja, jotka osa mainostivat jopa uima-allasta takapihallaan, mutta ne eivat olleet sellaisia jarkyttavia laatikkomaisia lasi-teraskomplekseja, mita useimmat suuret hotellit. Nama rakennukset sulaituivat suuruudestaan huolimatta hyvin ymparistoon, silla niissa oli tyypillisia laosilaisia harjakattoja ja kivi ja puupintoja, ei jalkeakaan teraksesta. Ne olivat hyvin kartanomaisia pylvasparvekkeineen, kierreportaineen ja erilaisine holvimaisine kaarineen.

Nyt olemme Vientianessa, joka ei ole paljonkaan muuttunut. Taalla ei rakenneta lahellekaan yhta vauhdikkaasti kuin Vang Viengissa. Silti yllattavaa on, miten guesthousit ovat lisaantyneet rajahdysmaisesti! No, niille oli kylla tarvettakin, silla kun pari vuotta sitten olimme taalla, majapaikkaa oli hyvin vaikea loytaa. Silloin keskustan alueella oli vain muutamia guesthouseja, seka halvempia hotelleja. Jos niita oli silloin alle 10, nyt niita on vahintaan 30. Muuten kaupunki on pysytellyt lahes yhta rauhallisena, mita nyt liikenne on ehka hieman lisaantynyt. Tosin liikennetta ei ehka taman paivaisen perusteella voi arvioida objektiivisesti, silla tanaan taalla on laivafestifaalit. Vaki on ollut liikkeella! Mekongin rannassa oli isot bileet. Siella oli huvipuistovalineita, erilaisia kilpailuita, musiikki soi taysilla ja myyntikojuja oli joka suuntaan loputtomissa riveissa. Ostin sielta paidan reilulla eurolla ja osallistuin pallonheittokilpailuun. Ostimme myos hedelmia, joita emme osanneet syoda. Ihmettelimme pitkaan, mika osa tasta kastelukannunpaan nakoisesta hedelmasta syodaan! Selvisihan se sitten, kun lahdimme sita tarkemmin tutkaileen ja teimme sille leikkausoperation tutustuaksemme sen sisalmyksiin. Sielta loytyi kaivautumisen ja kuorimisen jalkeen, pienia herneita muistuttavia palloja. Sanoisin, etta maku oli jotain herneen ja pahkinan valilta. Jos nyt mausta voi puhua, silla aika mauttomia ne olivat.

Tulimme tanne paikallisbussilla ja matkaan meni vain vaivaiset 4,5 tuntia. Nain siitakin huolimatta, vaikka bussista meni rengas ja bussi eteni hyvin hitaasti pomppien ja taristen. Ihmettelin, miten bussiin tulee niin paljon polya sisaan, mutta sitten huomasin sen nousevan aina hiekkatie osuuksilla lattian lapi. Kun katsoin tarkemmin, huomasin, etta tie nakyi lattialankkujen valista! Oli koomista, kun mihin tahansa tarttui siihen jai ruskeat polyjaljet. Kun luin kirjaa jatin lahes joka sivulle sormenjalkeni. Kun taas join vetta pullosta, sita pitkin alkoi valua kuravetta, silla siihenkin oli tarttunut polya, tai tarttui kasistani. Kallen reppukin oli saanut uuden varityksen ennen kuin olimme perilla. Matkan puolessa valissa naimme ojaan katolleen kellahtaneen bussin. Jotenkin on ollut vaikea aistia mitaan vaarantunnetta noilla teilla, silla nopeudet ovat hitaita ja nyt emme edes ajaneet enaa kovin korkealla. Nyt se kuitenkin konkretisoitui, etta itse asiassa taalla sattuu paljon liikenneonnettomuuksia. En tieda yhtaan, miten onnettomuudessa oli kaynyt. Paljon oli ihmisia keraantynyt paikalle katseleen ja heilla oli vakavammat ilmeet kuin yleensa laosilaisilla. Onneksi bussi ei ollut pudonnut korkealta, eika ollut edes mitenkaan kovin lytyssa.

Nyt meilla on siedettavan mukava majapaikka. Ei loistelias, mutta puhdas, lukuun ottamatta vessan hometta, jota siella on joka puolella seinissa. Hienoa on, etta talla kertaa kasienpesualtaaseen on muistettu rakentaa viemarointi. Oli edellisessa paikassa rasittavaa, kun aina koko lattia kastui. Sita paitsi se houkutteli aina elaimia. Aluksi, kun meilla oli vessanlattia likainen ja marka, sinne ilmaantui jopa muutama torakka. Yhteispelilla saimme ne kuitenkin nujerrettua: Kalle sumutti hyttysmyrkkya ja tainnutti ne, nosti ne vessanpyttyyn ja mina ammun ne kasisuihkulla alas.Sen jalkeen torakat eivat enaa uskaltaneet kiusata meita. Tosin jatimme vessaan yoksi valot ja valtimme kastelemasta lattiaa. Tassa nykyisessa paikassa tuskin on torakoita, koska rakennus on sen verran tiivis ja suht puhdas.Pitaa silti olla tarkkana kaikkien roskien kanssa. Usein siirramme roskiksen kaytavalle huoneestamme, silla jos siella on vahakin jotain eloperaista jatetta, ilmaantuu heti muurahaisia. Tama elainmaailman rikkaus on siis seka ihastuttavaa etta vihastuttavaa taalla Laosissa. No, enemman on kuitenkin ihasteltavia elaimia. Unohdin kertoa esimerkiksi norsuista, joita tuli Pohjois-Laosissa usein tiella vastaan. Oli jotenkin upeaa nahda pikku pojat norsun paan paalla ratsastamassa. Tuli tunne ”minakin haluan tuollaisen kulkupelin” ja myos tunne siita, kuinka taalla ihminen on niin ihanan lahella ymparistoaan. Toisaalta se ei ole paikallisille valttamatta aina niin idealistista kuin se minusta nayttaa. Esimerkiksi, kun joki tulvii kodin paalle, ei valttamatta osaa arvostaa sita, etta ymparisto on lahella. Nyt pitaa lahtea nukkumaan. Huomenna taas yritan laittaa kuvia.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi