Trans-Siberia-junalla Aasiaan, osa 2

China's flag

Asia » China » Beijing » Tian’anmen
September 23rd 2008

Published: September 23rd 2008

Kaikki on suureellista ja jarjestelmallista! Etsimme asken nettikahvilaa: aluksi emme loytaneet mitaan vaan ajauduimme syomaan ja basaarikujille, ja kun sitten loysimme paikan, taalla on yli sata upouutta konetta muhkeine ergonomisesti muotoiltuine tuolineen. Ennen kuin paasimme koneille, piti nayttaa passit, tayttaa papereita, kuvauttaa itsemme ja maksaa pantti.

Voisin aloittaatarinani siita, mihin viimeksi jain. Kun lopetin kirjoittelun viimeksi, meilla oli jo hieman kiire junalle. Lahtoon oli aikaa reilu puoli tuntia ja meidan piti viela hakea rinkat ja hankkia kyyti. Palasimme Ghana-guesthousiimme meille poikkeuksellisin juoksuaskelin ja kysyimme kyytia, mutta sita ei juuri silloin ollutkaan tarjolla. Tasta guesthousista jai kylla muuten tosi hyva maku suuhun. Jurtat katolla olivat hyvin kodikkaita, siella nukutti tosi makoisasti, suihkut toimivat ja katolla oli viihtyisaa lueskella aurinkotuolissa tai katsella illalla kaupungin valomerta.

Otimme kyydin kadulta ja talla kertaa taksikuski oli jopa rehellinen. Matka oli hyvin lyhyt ja lopulta meilla ei ollutkaan yhtaan kiire. Luokkamme oli soft-sleaper ja petyimme hieman, kun se tarkoitti hytillisia paikkoja. Nytpahan tuli samanlainen luokkakin testattua kuin Venajalla kube. Mielipiteeni ei muuttunut miksikaan! Sangyt olivat kylla aavistuksen verran pehmeammat, mutta muuten tallainen hytti oli paljon huonompi vaihtoehto. Vaikea tietenkin sanoa, millainen kulttuuri mongolialaisessa junassa vallitsisi kolmannessa luokassa, mutta ainakin venajalla siella osattiin kayttaytya. Tuossa hytissa,

minne nyt jouduin pidettiin koko ajan hirveaa elamointia. Ratkaisevinta kolmannenluokan ja tuollaisen hytin valilla nayttaa olevan, etta kolmannesta luokasta sammuu koko vaunusta tiettyyn aikaan valot. Joskus tulee taysin pimeaa ja joskus valot himmennetaan. Joka tapauksessa hytissa valoja voi kontrolloida itse. Tama on erittain suuri miinus jos joutuu rauhattomaan porukkaan. Kun avasin hyttiini oven, aavistelin heti pahaa. Siella pikku tytto kirkui ja kiipeili sangyssaan, muorit pajattivat ja aija hakkasi kasiaan poytaan. Ihmiset tuntuivat rauhoittuvan kuitenkin jo ennen 21. Valot sammutettiin, ihmiset asuttuivat pitkalleen, mina panin kirjani pois ja yo olisi ollut valmis saapumaan. Sitten akkiseltaan valot ravaytettiin kuitenkin jalleen paalle, tytto joka oli jo nukkunut alkoi hihittelemaan, nainen karjui puhelimeensa ja toisen naisen mies ilmestyi ovensuuhun tarinoimaan. Mina sitten kaivoin kirjani esille ja aloin rauhassa jalleen lueskelemaan. Taas vahan ajan paasta valot sammutettiin ja asetuttiin nukkumaan. Sittemmin naisen puhelin soi ja han jaaritteli siihen pitkaan. Taman seurauksena muutkin olivat heranneet ja taas valot lyotiin paalle. En muista kuinka kauan tata paalle-pois valoshowta kesti, mutta sittemmin kyllastyin siihen. Kerasin arvotavarani ja lahdin Kallen hyttiin. Siella oli tahan asti ollut tyhja vuode. Edelliselta asemalta kuitenkin joku oli juuri ilmaantunut sinne. Tama uusi tulija kysyi minulta heti, kun ilmestyin oviaukkoon haluanko vaihtaa sankypaikkaa. Nahtavasti ilmeeni oli niin turhautunut ja paljonpuhuva. Olin kylla tosi kiukkuinen! Edellisen hyttini muorit pitivat minua varmasti ”hienostelevana lankkarina”, kun en muka pystynyt nukkumaan, kun he vain vahan puhelivat. Heidan kaytoksensa oli sellaista, kun menin hakemaan tavaroitani. Joku vaatekappaleeni putosi lattialle, kun kurkottelin ylapedista tavaroitani ja heista eras heitti sen kiukkuisesti takaisin sankyyni. Mongooleista jai kylla aika impulsiivinen kuva. Ehka Palsi oli oikeassa, kun sanoi, etta he ovat lapsenmielisia (han ei tarkoittanut talla mitaan alikehittynytta). Lapsekkuuteenhan kuuluu, etta ilmaistaan tunteita vahvasti ja suoraan. Toisaalta tama taas ei kuulu buddhalaisuuteen. Mongolit eivat kylla olleet niin pidattyvaisia ja pelkastaan yhta hymya kuin monissa muissa Aasian maissa. He osasivat nauraa iloisesti, mutta myos osoittaa mieltaan voimakkaasti, kuten lastenkodissa teinitytot, jotka komensivat rankalla kadella lapsia tai kaupantati, joka heitti roskikseen pain vauhdilla jotain, kun oli hermostunut kyselyistamme.

Loppu yo meni mukavasti ja jo 7 aikaan olimme perilla. Onneksi ehdin puurot keitella junassa niin mahani rauhoittui kivasti, vaikka olen viime aikoina kiusannut sita laktoosilla. Aseman edessa kimppuumme hyokkasi tietenkin jalleen joukko bisnesyrittajia. Kaikki huikkailivat ”to China”. Kyselimme heidan hintojaan lyhyesti, mutta kavelimme samalla suoraan kohti bussia. Oikeastaan heidat kannattaisi aina ohittaa vain paanpudistuksilla jos vain suinkin on jokin muu kulkuneuvo tarjolla. Yksi yritti tietenkin sanoa ”no tickets”, kun jo olimme lahes bussissa, jossa selvasti oli tilaa. Valilla heidan hamaysyrityksensa ovat hyvin naurettavia! Bussikin oli suhteellisen kallis vain siita ilosta, etta silla paasi rajan yli. Tuota rajaa ei saanut ylittaa ollenkaan jalan. Nelja euroa maksoimme kummaltakin. Rajanylitys oli hyvin hidasta! Meidan piti tayttaa taas hyvin monta lappua ja lippusta. Mitaan erityisia ongelmia ei kuitenkaan ollut. Eron Kiinan puolella huomasi heti. Suhteessa Mongolian asemaan, siella oli kaikki hyvin proystailevaa ja teknologista. Viimeksi mainitulla tarkoitan esimerkiksi laitetta, joka oli sijoitettu passintarkastajan tiskin paalle, laite puhui ja siihen piti antaa palautetta palvelusta painamalla eri napeista. En kylla ymmarra, miten passintarkastuksen voi tehda kovin monella eri tavalla. Kaikki vaikutti myos hyvin jarjestelmalliselta, joka paikkaan oli opastuksia, toisin kuin Mongoliassa ja, seinassa oli pitka teksti, jossa luki mm. ”sydammellisesti tervetuloa. Passintarkistus kestaa keskimaarin 45 sekuttia. Kallella se kylla kesti kauemmin. Ehdin jo miettia, mika on ongelma, kun varsinainen tarkastaja kutsui toisen henkilon paikalle. Tama toinen jututti Kallea sivummalla. Kyse oli ollut vain Intian viisumeista ja nahtavasti siita, kuinka menemme Intiaan. Paattelisin, etteivat viranomaiset olisi tykanneet jos olisimme olleet menossa Tibetin lapi. Sittemmin laitoimme laukkumme jalleen yhdesta lapivalaisusta lapi. Sen jalkeen tuli tiukka kysymys, onko meillakirjoja. Niitahan meilla riitti! Kiellettyja kirjoja siis valvotaan taalla edelleen! Olisi mukava tietaa, mitka kaikki ovat kiellettyja. Niita silmailtiin epaluuloisesti ja selailtiin sen nakoisena kuin ”eihan naista saa mitaan tolkkua”. Selitimme niiden olevan suomeksi. Tytto kysyi Gapaldonin kirjastani, onko se tarina ja laittoi kirjan pois myonnettyani, etta kaikki kirjani ovat fiktiivisia. Toinen tytto sitten kysyi jalleen passiani. Mietin, mika nyt taas on hatana, kun just ehdin sen laittaa pois. Tytto kuitenkin vain selaili passiani hymyillen ja mielenkiinnolla. Han sitten totesi, ettei ole ennen nahnyt suomalaista passia ja siksi oli halunnut katsoa sita tarkemmin.

Heti rajan jalkeen Kiina aukeni hyvin esteettisena. Aseman takapihalla oli valtava sateenkaari rakennelma ja muutenkin kaikki oli siistia ja silmaa miellyttavaa. Bussi vei meidat kaupungin isolle bussiasemalle. Siella sitten alkoi mietinta, kuinka tasta eteenpain. Halusimmeselvittaa junalippujenhinnat, mutta meilla ei ollut aavistustakaan missaasema sijaitsee. Kavimme sitten vuorotellen kumpikin ulkona kaveleen ja kurkistelemassa nakyisiko asemaa lahitienoilla. Se ei kuitenkaan aivan vieressa ollut. Oli mielenkiintoista kavella jalleen uuden maan ja uuden kaupungin kaduilla. Vaikka olimme tulleet Mongolian puolelta vain muutaman kilometrin, kaikki oli selvasti eri nakoista. Roskia oli jonkin verran, mutta huomattavasti vahemman kuin Mongoliassa. Liikennekulttuuri oli rauhallisempaa. Autot hiljensivat suojatieta lahestyessaan, mika tuntui ihmeelliselta UB:n jalkeen. Minua viehatti suuresti erilaisten kulkuneuvojen paljous! Oli monenlaisia riksoja, sahkomopoja, yksi ajoi uskomattoman pienella traktorilla ja kaksi poikaa pyoralla, jossa oli pienet pyorat, hyvin korkea satula seka ohjaustanko, ja toinen soisoi lankulla takana, varikkaita kevyesti rullaavia sahkopyoria yms. Miettiessamme paatostamme jatkosta, kavimme syomassa. Ravintolassa kaikki perheyrityksen ihmiset vauvasta vaariin keraantyivat ymparillemme. Yritimme tiirailla ruokalistan kuvia ja saada selvaa, mita ruuat mahdollisesti pitavatsisallaan. Kun kysyin parista ruuasta, vaari osoitteli aina seinalle. Siella oli taytetty kilipukin paa. Se tarkoitti, etta lahes kaikki sisalsivat kilin lihaa. Meille naureskeltiin jalleen hyvantahtoisesti, kaadettiin heti teeta laseihin ja yritettiin tosissaan auttaa tulkitsemaan listaa. Saimme sitten eteemme ison padan, jossa oli paljon lienta ja seassa lihanpaloja, maissia, tofua, herneita, levaa ja ihmeellisia pitkia hyvanmakuisia kasviksia. Alkupalaksi soimme salaattia, joka oli limaista, mutta ok:n makuista.

Emme jaksaneet lopulta lahtea juna-asemalla, vaikkei se kuulema kaukana olisikaan ollut. Juttelimme eraiden poikien kanssa, joilla tietenkin oli LP, ja tama kirja vaitti junien olevan kalliimpia kuin bussien. Ostimme sitten sleeper-bussiliput 20 e kappale. Lipputiskin tytto sanoi, etta bussin pitaisi olla perilla klo 5. Vahan aikaiselta se tuntui, mutta ajattelimme voivamme hengailla asemalla tunnin ajan ja lahtea sitten liikenteeseen heti auringon noustua. Sleeper bussi oli hyvin luxus! Siella oli hauska lueskella ja katsella maisemia. Alkumatkasta pellolle oli koottu upea dinosauruspuisto. Kaikissa liskopatsaissa oli hienoa liikkeen vaikutelmaa ja ne nauttivathyvin elavilta. Pari dinoa saavutti valtavat mittasuhteet. Kiinalaisilla on selvasti taipumusta suureellisuuteen. Pysahdyimme mielestani vahan liian monesti vessaan. Muuten matka meni mukavasti. Mita nyt kuski tupakoi, vaikka hanet oli suoraneisesti piiritetty ”no smoking” kylteilla. Nukuttua en saanut paljon, kun harvakseltaan vastaantulevien autojen valot haikaisivat aina valilla ja kuski intoutui myos jutteleen kuuluvasti apukuskin kanssa. Tiet olivat upeat Mongolian jalkeen. Liikenne oli myos mahtavan hiljaista. Olin juuri vaipunut miellyttavaan horrokseen, en nukkunut, mutta jasenet olivat raukeat ja mieli jossain kaukana, kun valot lyotiin paalle. Ajattelin kyseessa olevan jalleen vessatauon. Kalle tokki minua ja sanoi ”ma luulen, etta ollaan Pekingissa”. Mina ”murahtelua”. Kalle ravisteli taas minua. Mina ”No ei varmasti olla”. Kalle ”Mutta kun kaikki lahtevat autosta”. Mina ”No, paljonko se kello on” Kalle ”2”. No niin, se on vaan vessatuko, ei voida viela olla perilla”. Kohta jouduin kuitenkin nousemaan unisena istumaan silla, kuski alkoi hopiseen jotain. Huomasin, etta kaikki todella poistuivat ja muita ei enaa juuri nakynyt autossa.

Kun astuimme ulos autosta ensimmainen ajatukseni oli ”oho, taallahan on lamminta, mennaan johonkin pusikkoon nukkumaan”. Taas kuitenkin hairikko taksikuski lahestyi meita. Emme olleet ensin huomaavinamme hanta, vaan menimme aseman portaille miettimaan tilannetta. Siihen kuitenkin kertyi pian muutakin porukkaa, lahinna kai taksikuskeja ja utelias vartija. Meidan ei vartijan takia olisi varmasti sallittu nukkua portailla ja varsinainen asema oli tietenkin suljettu, joten ei siina auttanut kuin alkaa hintaneuvottelut taksin kanssa. Ajattelin kerrankin olevani ovela, kun minulla oli vihossani ylhaalla paljonko taksin pitaisi maksaa. Kuski paasi kuitenkin taas hieman huiputtamaan. Hanella oli niin paljon parempi lahtotilanne kuin meilla, jotka emme tunteneet yhtaan kaupunkia, joten ei ihme ettemme taysin parjanneet hanelle tassa tyypillisessa huijaustaistelussa. Hanella oli kartta, josta han naytti missa rautatieasema (paatimme suunnata sinne, koska emme tienneet guesthouseja, jotka olisivat keskiyolla auki. Varmasti niitakin olisi ollut) sijaitsee ja missa me olemme. Han vaitti matkaa olevan 30 km. Hyppasimme sitten kyytiin ja olimme perilla noin 15 minuutissa. Matkaa ei ollut varmasti kuin alle 15 km. Mista olisimme sen kuitenkaan voineet tietaa! Maksoimme kiltista mita oli sovittu eli noin 7 e. Taksejen kanssa voi tapella etukateen, mutta ei oikein jalkeenpain. Menimme rautatieasemalle, joka onneksi oli auki. Lahdimme nousemaan eraita portaita, jonne oli opastus ”waiting area”. Puolessa valissa meita yritettiin lahes vakisin houkutella katsomaan kiinalaisia elokuvia, jotka pyorivat siella nahtavasti yota paivaa. Teatterin tuolit nayttivat houkuttelevilta, mutta kiinankielinen palatys ei kuullostanut hyvalta. Kaiken lisaksi siita olisi pitanyt maksaa. Nousimme sitten portaat aivan ylos. Losimme sopivan taysin hiljaisen porrastasenteen nurkkauksen ja teimme siihen kotipesan. Sain jopa vahan nukuttua ja Kalle kuorsasi sikeasti. Kolmen tunnin jalkeen, kun aamu jo vahan sarasti, lahdimme pihalle. Kavin vessassa, kaytimme aamun hiljaisuutta hyvaksemme ja ostimme junaliput 27 paivalle Kumningiin,(ei tarvinnut paljon edes jonottaa ja paikallinen tytto auttoi meita kommunikoimaan lipunmyyjan kanssa) ja suuntasimme metroon. Metro oli todella selkea! Ajoimme silla Qianmenin alueelle, jolla tiesimme olevan paljon guesthouseja. Meni taas vahan aikaa majapaikkaa etsiskellessa. Pikkuiset kujat nayttivat tosi kiehtovilta ja paistokset, mita vaannettiin katujen varsilla herkullisilta. Ostin aamupalaksi kierteisen pehmean rasvaisen pitkulaleivan. Kaikki paikat nayttivat ylittavan budjettimme, mutta pian tyonnyttyamme syvemmalle hutongin kujille, loysimme kohtuu hintaisen ja hyvin kiinalaiseltanayttavan paikan. Haluan, etta yopaikka nayttaa sille maalle, missa kulloinkin olen! Inhoan persoonattomia hotelleja, jotka voisivat sijaita missa vain! Tuo paikka on vanhassa, hieman temppelimaisessa rakennuksessa, jossa on paljon kiinalaisia veistoksia, patsaita ja lamppuja. Tunnelma on hyvin persoonallinen, vaikkakaan ei valttamatta kodikas. Aula ja oleskelutila on iso, kuten jossain hotellissa, joten guesthousimaista kodikkuutta ei ole, mutta mielenkiintoisuutta sitakin enemman.

Myohemmin lisaa kaupunkikuvailua. Luulen, etta tassa saattaa kayda, kuten Bangkokin suhteen. Sitakin kaupunkia olin olettanut vihaavani, mutta kuitenkin ihastuin. Pekingkaan ei nayta niin saasteiselle ja liian modernille, kuten olin ennalta kaavaillut.

September 24th 2008

Mongoliassa meilla oli tosi hyva tuuri saan suhteen. Jokainen paiva aukeni aurinkoisena ja vain pari lyhytta kuuroa tuli koko aikana. Eilen taalla Pekingissakin oli hyva keli, mutta tanaan on sadellut koko paivan.

Aamulla herasin jo 7 jalkeen. Nyt olemme paasseet taas kiinni tahan meille tyypilliseen reissaajan paivarytmiin. Kotona nukun aina myohaan, samoin kuin valvonkin. Mutta taalla tulee mentya nukkumaan usein jo ennen 9 ja herattya 7-8 aikoihin. Illan pimennyttya ei usein ole enaa mitaan tekemista, paitsi lukea vahan aikaa, joten sama kompia peiton alle. Monet lankkarit juhlivat lahes joka ilta, mutta he eivat olekaan yleensa yhta pitkalla reissulla kuin me. Me ajateltiin ottaa yleiseksi juhlapaivaksi 25, koska silloin olemme aina olleet tasan kuukauden pitempaan reissun paalla. Huomenna siis lahdemme varmaankin baarikierrokselle. Hostellimme Beijing ChangGong Youth Hostel sijaitsee Qianmenin alueella, mutta on silti edullinen. 40 jania maksaa yksi sanky ja meilla on kaytannossa oma huone, koska kolmenhengen dormissamme ei muita ole. Alueelta loytyy paljon ihania pikku ravintoloita ja jonkinverran baarejakin.

Ihmeen vahan talla Qianmenin alueella nakyy lansimaalaisia. Luulin, etta alue olisi enemman turisoitunut, mutta oli hienoa huomata, kuinka turisteja nakee vain harvakseltaan. Kiinalaiset kansoittavat ravintolat ja heille suunnattuja paikkoja onkin enemmissa maarin. Meidan kadullammekin, joka on muistaakseni nimeltaan Da shang lan, on vain yksi lankkari ravintola. Tassa Sakura ravintolassa on hyvin tunnelmallinen sisustus, jonka varikkaat kangaslamput, puiset huonekalut, iloinen musiikki ja kivat seinakirjoitukset luovat. Silti emme ole suosineet sita, silla siella on heti moninkertaiset hinnat, kun se on reissaajille suunnattu. Muissa vahemmin tunnelmallisesti sisustetuissa paikallisissa muovijakkara ravintoloissa saa reilulla 10 yanilla ison padan poytaan. Annoksien koot ovat kylla yllattaneet! Olemme monesti ajatelleet tilatessamme, etta otetaan kaksi annosta jos ateriat sattuisivat olemaan pienia. Tanaan vasta huomasimme, etta paikallinen tapa tuntui olevan, etta yhdesta padasta kuuluukin syoda monen ihmisen. Tosin monet seurueet tilasivat silti montaa ateriaa ja paljon ruokaa jai hukkaan. Tietty massailykulttuuri taalla tuntuu vallitsevan. On tama muutenkin voimakkaasti kulutusyhteiskunta. Taalla on paljon kauppoja, jotka myyvat mainoksilla ”kaikki tasta puodista vain 1 yanin (eli 10 senttia) kappaleelta”. En ymmarra, miten kiinalaiset pysyvat niin pienina, vaikka syovat niin paljon! Sen taytyy liittya siihen, etta he kayttavat puikkoja. Nailla sukkapuikoilla syonti on niin hidasta ja tyollasta, etta he kuluttavat paljon energiaa siihen, eivatka liho=).

Ruoka taalla on ollut valilla todella mahtavaa ja valilla jotain erittain vastenmielista! Kaksi annosta tilatessamme, toinen on aina ollut hyva ja toinen ei. Tanaan Kalle tilasi epamaaraisen nakoisen kasvisruuan, joka koostui paljolti munakoisosta. Se oli uskomattoman hyvaa, kun se oli padassa pehmeaksi haudutettu, lisatty paprikaa ja muita vihanneksia ja taidokkaasti maustettu. Mina taas tilasin lihapullat, jotka kuitenkin olivat keskelta aivan punaista lihaa, joten ne jaivat suureksi osaksi syomatta. Eilen taas syotiin upeasti maustettua riisimossoa, mutta toinen annos oli keitto, joka lemusi jarkyttavasti ja siella kellui kaikenlaista nahanpalasista lahtien. Tanaankin sichuanilaisessa ravintolassa olisi ollut tarjolla paljon kaikenlaisia sisaelimia ja muuta ei niin houkuttelevaa. Siina saa sitten tarkkaan tiirailla kuvia, ettei vahingossa tilaa mitaan, mita ei mitenkaan saa alas. Poikkeuksellisesti joissain ravintoloissa saattaa olla jopa english menuu.

Liikenne ainakin talla alueella on ollut yllattavan hiljaista. Se on koostunut lahinna takseista ja busseista ja tien ylitse on voinut kavella kaikessa rauhassa. Ulanbatorissa sai aina etsia pienia liikenteen aukkoja ja pysahtya aina keskitielle vaisteleen autoja. UB:n jalkeen myoskaan ilmanlaatu ei ole tuntunut kovin pahalta. Siella oli niin polyista, kun aina tuuli ja hiekkateita ja hiekkaisia alueita oli paljon. Pekingi on mukavan kivinen kaupunki ja kaiken lisaksi taalla on viheralueita, jotka varmasti vahan sitovat polya ja saasteita. Kieltamatta kurkku on ollut hieman karhea, mutta ei pahemmin.

Tanaan kavimme katsastaan Maon mausoleumin. Nyt olen nahnyt kaikki suuret sosialisti johtajat! Mao oli kylla heista varmasti pahimpia. Silti Maon kultti elaa yaalla viela voimakkaana. Kukkia oli laskettu valtavat maarat hanen kuvansa alle maosoleumin salla ja hanen suosiostaan kertoo paljon myos pitka jono maosoleumiin. Jonotimme tunnin ajan ja sitten meidat kaannytettiin portilla takaisin! Vartija yritti selittaa, ettei kameroita saa tuoda rakennukseen. Han selitti erittain epaselvasti, mihin kamera pitaisi vieda sailytykseen. Samaan aikaan, kun ihmettelimme rakennuksen edessa, mita nyt tekesimme, nain kuinka ihmiset ottivat kuvia paikasta kamerakannykoillaan. Ne siis sai kuitenkin vieda alueelle. Paatimme kokeilla onneamme jaisimmeko kiinni ja Kalle pisti vain kameran taskuunsa. Menimme jonon ohi takaisin alueelle ja yllattaen vartijat paastivat meidat menemaan ilman lapivalaisua. Mao naytti hyvin vahamaiselle, ei ollenkaan niin elavalle kuin Lenin.

Huomenna kaymme katsastaan muurin. Tanaan illalla ajattelin kayda hieronnassa.

September 25th 2008

Saavutimme sitten kuitenkin muurin ja paasimme sinne kiipeilemaan, vaikka aamulla tama naytti epatodennakoiselle.

Yksityinen matkaoppaani Kalle oli katsonut aamulla erinaisista opaskirjoista meille reitin valmiiksi. Meidan pitaisi vain menna metrolla muutama pysakki, kavella pari sataa metria bussiasemalle ja ottaa sielta bussinumero 980 kohti Simataita. Bussiasema vaikutti yhta kurinalaiselle kuin kaikki taalla. Selkeasti ihmisten kulkureitteja ohjattiin kaiteiden avulla, bussilaiturit seurasivat numerojarjestyksessa toisiaan ja jokainen bussi oli merkitty hehkuvin digitaalisin numeroin. Eras tati kysyi, minne olemme menossa ja kun sanoimme Simataihin, han lahti opastamaan meita oikealle laiturille. Kysyessamme bussista maaranpaata selvisi kuitenkin, ettei se mene lahellekaan Simataita. Tassa taas nahtiin, kuinka hyvin opaskirjoihin voi luottaa! Paljon parempi on kysella ihmisilta tuoretta tietoa. Oppaat ovat usein vanhentuneita (vaikka kyseinenkin opas oli vasta ilmestynyt) tai sitten niiden tietoja ei vain ole jaksettu tarkistaa. Oppaaksemme ryhtynyt tati sai sittemmin kuningasidean. Han kirjoitti paperiin kiinalaisinkirjaimin toisen paikan, mista voi kayda muuria ihailemassa. En voinut kuin ihaillen tuijottaa, kun han raapusti nopeasti kirjaimet paperiin. Olen aina ihmetellyt, miten ihmiset jaksavat kirjoittaa kiinalaisinmerkein. Eiko se ole tyolasta ja hidasta, kun merkit koostuvat niin lukuisista viivoista? Ei nayttanyt olevan! Tati kirjoitti aivan yhta nopeasti kuin itse kirjoitan meidan kirjaimin. Menimme sitten bussijonoon ja kyselimme viela eraalta tytolta, kuinka lahelle tama

bussi menee muuria. Vastaus oli 20 kilometrin paahan, mista paasisi sitten bussilla.

Saavuimme Mutianyuun, jossa selvisi, ettei muurille menekaan bussia. Emme aluksi uskoneet tata faktaa, silla tytto oli vaittanyt toisin ja taksikuskit sanovat aina ja kaikkialla, etteivat bussit kulje. Kauan kuljeskelimme ja kyselimme bussista samaan aikaan, kun taksikuskit vahan valia pyorivat ymparillamme. Ilma oli upea, joten ei siina mitaan hataa ollut kaikessa rauhassa selvitella tilannetta. Ostin valilla taas herkullisen pannukakkupaistoksen ja soin sita vertaillessamme taksihintoja. Olimme aluksi saaneet parhaimman tarjouksen, mutta silloin pudistelimme sille vain hymyillen paatamme ja sanoimme paattavaisesti menevamme bussilla, siksi olikin hieman nolo lopuksi palata taman edullisimman taksikuskin luo. Han otti meidat kuitenkin tyytyvaisena vastaan ja lahti samantien kuskaileen meita kohti muuria. Puoli tuntia sinne meni matkassa ja 40 yania eli 4 e maksoimme matkasta yhteensa, joten aivan hyvin se oli tingitty. Ei han kylla mikaan oikea taksikuski ollutkaan. En ymmarra, miksi taalla on niin paljon epavirallisia takseja. Voiko ihmisten kuskaus kannattaa nailla bensanhinnoilla puoli ilmaiseksi, kuten 4 euroa reilusta 20 kilometrista? Kertooko se tyottomyyden kasvusta? Noin viidennes Kiinan tyoikaisista on vailla tyota tai alityollistetty. Toisaalta nama autot ovat aina uusia ja hienoja, ei mitaan koyhien autoja. Voi se ehka kertoa siitakin, etta henkiloautolla ajo on

nykyaan Kiinassa hyvin kallista ja rajoitettua ja ehka monet ovat nahneet siina bisnesraon. Takseja ja busseja taalla ennen kaikkea nakeekin liikenteessa. Kiina on tosiaan tainnut onnistua vahentamaan yksityisautoilua! Meidan majapaikan alueella nakee hyvin vahan tavallisia henkiloautoja ja vaikka niita nakyikin muurireissullamme valilla paljonkin, liikenne ei missaan vaiheessa ollut tukossa. Liikenne ruuhkiin en siis ole Pekingissa tormannyt! Olen tosin liikkunut vain tietyilla puolin kaupunkia, joten tama ei tarkoita, etteiko niita olisi. Monilla alueilla liikenne on kuitenkin hyvin sujuvaa ja jopa rauhallista. Hieno huomio on myos ollut, ettei juuri kukaan enaa aja tavallisella bensamopolla. Kaikki ajavat sahkomopoilla tai sahkopyorilla. En ole taysin varma niiden virtalahteesta. Joko akku latautuu polkemalla tai sitten verkkovirrasta lataamalla. Usein ihmiset kuitenkin polkevatkin nailla pyorilla, joten se viittaisi siihen, etta polkeminen keraa virtaa akkuun. Kapeilla kaduilla naiden menopelien ainoa haitta on, etta niiden alle meinaa jaada, kun niiden lahestymista ei kuule.

Mutianyu oli kylla hyva valinta muurin tutkailupaikaksi! Olihan siellakin kaupustelua ja jonkinverran turisteja, mutta varmasti vahemman kuin monissa muissa paikoissa. Myyntikojut loppuivat oikeastaan yllattavan lyhyeen ja sen jalkeen saimme kiiveta rauhassa. Tosin alkumatkasta upean vehrean maiseman ja nakoalojen ihailua haittasi valtava teinityttolauma. He olivat varmasti jokin kouluporukka, joka oli lahtenyt sinne retkelle. Pysahdyimme odottamaan, etta teinit

ohittaisivat meidat ja saisimme nauttia luonnonrauhasta ilman heidat kikatuksiaan. (Kallella on nyt ollut uskomattoman huono nettituuri. Aluksi hanen koneensa sammui pari kertaa, sitten kuulokkeet eivat toimineet ja nyt han onnistui laittamaan paalle kiinalaiset kirjaimet) Nykynuorisolla vain tuntui olevan yhta huono kunto kuin meillakin eli hekin pysahtelivat hengastyneina vahan valia. Onneksi portaat sittemmin haarautuivat ja saimme valita oman reitin. Niissa portaissa ei nakynyt ketaan muita ja oli mahtavaa, kun pystyi taysilla keskittymaan paikasta huokuvaan harmoniseen tunnelmaan. Paikka oli hyvin esteettinenkin: kiviset portaat ja polut kiemurtelivat vuoren rinnetta, alhaalla nakyi muutamia taloja hyvin pienina, metsa hehkui vihreytta, ja pian muuri ilmestyi majesteetillisena nakyviin. Muuri ei ollut aivan yhta korkea kuin kuvittelin. Kuitenkin, kun sen laelle nousi kavelemaan, tunsi kylla olevansa taivaissa. Itse vuoret olivat niin korkeita, etta vaikka muuri ei paikoin ollutkaan kuin ehka 3 metria (paikoin varmasti paljon korkeampi) niin nakyvyys oli huikea. Olimme valinneet myos hyvan paivan, silla useissa kuvissa sumu tai pilvet pilaavat nakyvyyden. Nyt kuitenkin oli kirkas auringonpaiste ja loppumattoman muurin kiemurtelun vuoristossa ja vehreankasvillisuuden seassa seka katoamisen horisonttiin, pystyi hyvin havaitsemaan.

Mitahan muuta sanoisin muurista? Pystyn kylla hyvin ymmartamaan, etta se on maailman suurimpien ihmeiden listalla. Olihan se kaunis, useat tornit ja temppelimaiset talot, jotka nousivat muurista olivat erityisen kauniita. Silloin, kun saimme kavella muurilla kahdestaan ja ketaan muita ei nakynyt, paikka teki suurimman vaikutuksen. Silloin pystyi aistimaan sen historian, kuinka kovalla tyolla sita rakennettiin parin tuhannen vuoden ajan ja kuinka suuria toiveita sen varaan asetettiin. Sen piti tehda Kiinasta valloittamaton ja suojella sita barbaarien hyokkayksilta, mutta silti esim. Tsingiskaan meni muurista helposti lapi lahjomalla vartijat. Kuvitelmani historiallisista tapahtumista rikkoutuivat, kun tormasimme turistiryhmiin tai laskeuduimme alas, jolloin ei saanut hetkeakaan olla rauhassa rihkamarojujen myyjien mainoslauseilta. Itse asiassa mina menin alas laskemalla liukumakea! Kiinanmuuri pitaa mielestani ehdottomasti nahda nimenomaan kiipeamalla ja kavelemalla, eli ei koysiratahissilla, joka sinne myos meni. Mutta annoin kuitenkin periaatteissani itselleni sen verran periksi, etta kun olin pitkaan kiipellyt, sallin itseni tulla alas helpompaa reittia. Se kylla maksoi nelja euroa, mutta oli sen arvoista. Kiipesin pieneen kelkkaan, jolla sai laskea metallikourua myoten. Siina olisi saanut mahtavat vauhdit, mutta edessani sattui menemaan ”hidastelija aija”. Han painoi jarrua koko ajan ja mateli eteenpain. Lahes pysahdyin sitten ja
jatin valia, jolloin pystyin saamaan vahaksi aikaa huikeat vauhdit. Yhdessa vaiheessa nain kiihdyttaessani, vartija sattui juuri paikalle. Heita oli sijoitettu tietyn valimatkoin maen varrelle, nimenomaan nahtavasti kontrolloimaan vauhtia. Han sitten huusi heti ”brake, brake” eli ”jarruta”.

Olen kylla taas erittain tyytyvainen, etta pystyimme hylkaamaan kaikenlaiset tourit. Taas kaikki guesthousit mainostivat 30 euron matkoja muurille. Me kavimme katsomassa sen noin 8 eurolla! Paasimme taas sisaankin opiskelijahintaan eli 2 eurolla. *Opiskelijakortti ylistysta!* Muuten muurin katselu tuolla olisi maksanut 4 euroa eli edelleen se olisi ollut halvempi kuin monessa muussa muuripaikassa. Voin siis suositella Mutianyua!

Huomenna on viimeinen kokonainen paivamme taalla. Kaytamme sen varmaan Kieletyn kaupungin ihailuun. Taivaallisen rauhan aukion, joka on maailman suurin aukio, kavimme katsastaan jo ensimmaisena paivanamme. Siella oli upeita kukkataideteoksia ja sita ymparoivat temppelimaiset rakennukset tekivat vaikutuksen. Jos minun pitaisi sanoa Kiinasta lyhyt maaritelma se olisi; taiteellinen ja teknologinen. Taalla on upean taiteellisia patsaita, puutarhataidetta ja hienoa arkkitehtuuria (uusissakin rakennuksissa on usein hyodynnetty vanhan Kiinan perintoa eli pilvenpiirtajassa saattaa olla temppelimainen huippu yms). Hi-techia taas ovat esimerkiksi metrotunnelin seiniin metron ikkunasta katsottuna yhtakkia ilmestyvat liikkuvat varikkaat mainokset, valokartat pysakeista jokaisen metrojunan seinilla, kaikki puhuvat ja kuljeskelevat lelut ostoskeskuksissa, erilaiset monitorit joka puolella, joissa usein mainostetaan jotain yms.

September 27th 2008

Hengityselimemme paasevat kohta ansaitulle reilun kahden viikon lomalle. Ensin olimme Moskovassa, sitten pian UB:ssa ja nyt Pekingissa. Onhan sita varmaan aikamoisia myrkkyja tullut hengiteltya. UB:ssa se tuntui pistavana kurkkukipuna, taalla lahinna vain kurkun karheutena ja limannousuna aamuisin. Emme varmastikaan ole liikkuneet pahimmilla alueilla Pekingissa, luulen etta ilmanlaadun suhteen on pakosti alueellisia eroja. Taalla hutongeilla(nimitys kapeille kujille, jossa on taloja vierivieressa ilman mitaan valeja), jossa asustelemme ei autoja juurikaan liiku ja lahes kaikki menopelit ovat sahkolla kulkevia tai tavallisia pyoria. Myoskaan laheisen Taivaallisen rauhan aukion ymparilla ei liikenne ole mitenkaan alyttoman ruuhkaista. Saattaa tietenkin olla, etta valtavan leveiden teiden ansiosta syntyy harhavaikutelma rauhallisesta liikenteesta. Jos viela kertoisin hieman lisaa vaikutelmiani Kiinasta ja ymparistosta: Pakko on myontaa, etta kiinalaiset yrittavat. Ehka he voisivat yrittaa kuitenkin viela enemman ja laajemmalta pohjalta, silla vakea on niin kasittamattoman paljon, etta ei olisi mitenkaan liioiteltua ottaa joka asiassa ymparisto huomioon. Myonteisia huomioita: metrikorttien kierratys, muovipullojen osittainen kierratys, (tosin niin, etta ne laitetaan ensin kaikki vain sekajatteeseen ja sitten roskankerailijat tonkivat niita sielta ja kerailevat sakkeihin) pyorien suuri maara, katujen siisteys,(tosin roskia heitellaan maahan lahes yhta saalimattomasti kuin Mongoliassakin, taalla vain siivotaan enemman ja tarkemmin) roskiksia on kohtalaisesti, puita on istutettu hyvin paljon (kun ajelimme muurille pain, bussin

ikkunasta nakyi jatkuvasti laajoja alueita suoriin riviin istutettuja puuntaimia) ja muurilla nakyi ymparistonsuojeluun rohkaisevia kyltteja, joissa oli teksteja ”Suojele ymparistoasi, suojele itseasi”. Kielteisia huomioita: muovipussikulttuuri eli kaikki kaaritaan moneen kertaan muoviin ja ravintoloissa ruokailuvalineet ovat aina muovipaketeissa, kertakayttoesineet, kuten ravintolissa syomapuikot (on varmasti kasittamaton maara metsaa, joka hakataan kiinalaisten syomapuikkoja varten) ja tietysti tehtaat, jotka suoltavat mustaa savua selvastikin ilman mitaan kunnon suodattimia.

Kiinalaisista ihmisista, tai pitaisiko sanoa Pekingilaisista, koska emme viela muihin ole paljon tormailleet: He ovat kohteliaan ystavallisia, eivat sydamellisia, kuten vaikkapa kambodzalaiset, mutta kunnioittavan hyvakaytoksisia. Eilen juttelimme Kielletyssa kaupungissa muutaman sanan eraan pojan kanssa, joka ensin halusi, etta otamme hanesta kuvan. Sitten han halusi tietaa, mista pain olemme. Hoimme ”Finland” monta kertaa, mutta se ei mennyt perille. Han oli niin kiinnostunut meista, etta halusi meidan kirjoittavan maamme nimen lapulle. Kun han naki sen kirjoitettuna, hanella valahti ”north Europe”. Siina han sitten viela yritti kiinansekaisella englannillaan tehda hieman tuttavuutta. Lahtiessamme, han taas totesi tuon taalla niin yleisen lauseen ”Welcome to China”. Aina se sanotaan tietynlainen hymy huulilla! Kalle sanoo, etta kiinalaisten kaytos vaikuttaa valilla nuoleskelulta, mutta mielestani se on enemman tietynlaista opeteltua kohteliaisuutta. Heihin on varmasti koulussa iskostettu ajatus kuinka ulkomaisiin tulee suhtautua: on kunnia asia Kiinalle,

etta ulkomaalaiset tuntevat olonsa tervetulleiksi. No, eivat kaikki kayttaydy ylikohteliaasti. Kaupoissa, kun tinkailee ja jos alottaa naurettavan alhaisesta hinnasta, kauppias saattaa jopa suuttua. Kalle tarjosi kerran kahden gigan muistikortista jotain 4 euroa ja kauppias tiuskaisi jotain kiinaksi ja vetaisi akaisesti laskimensa Kallen kadesta. Taalla ei nahtavasti ymmarreta k-aasialaisen tinkauksen paalle, jossa aina lahetaan ostajan puolelta liian alhaisesta hinnasta. Taalla pitaa itse esittaa edes jollainlailla jarkeva hinta, ettei loukkaa kauppiasta. Mista sen sitten tietaa sen oikean hinnan? Eilen 2 gigan muistikortti tinkauksemme lahti kauppiaan taholta 180 yanista ja lopulta ostimme kortin 80 eli aika paljonhan se tippui. Isoista kaupoista on sikali mukava ostaa, etta hinnat ovat aina nakyvilla. Eilenkin ostin pyyhkeen tallaisesta valtavasta marketista, kun en jaksanut lahtea kadulle tinkaileen. Yleensa kylla yritan suosia pikkukauppoja.

Kasittamatonta taalla on ollut, miten muutamat kiinalaiset ovat halunneet meista kuvan itsensa kanssa. Tuokohan kuvassa olo ulkomaalaisten kanssa heidan mielestaan onnea? Jokin tallainen uskomus siina varmasti on taustalla. Miksi muuten he haluaisivat kuvauttaa itsensa vieraiden ihmisten kanssa? Hieroja tatinikin pyysi Kallea ottamaan hanen kamerapuhelimellaan kuvan minusta ja itsestaan. Hanella oli taitava hierontatekniikka. Se perustui selvasti akupisteiden tarkkaan tuntemiseen. Sita voisi kuvailla paljolti akupainannaksi, tosin sekoittui siihen perinteisenkin hieronnan aineksia ja jonkinlaista venyttelya. Han esim liikutteli jalkojani milloin mihinkin suuntaan ja venytteli sormiani nivelnivelelta.

Mitahan sanoisin Kielletysta kaupungista? Meinasimme moneen otteeseen eksya sinne, kun se oli hyvin labyrinttimainen ja sisakkaisia muureja oli paljon. Siella oli upea puistoalue; hienoa kukkataidetta, vesialtaita, suihkulahteita, hohkakivitaideteoksia, isojen monisatavuotisten puiden alla kiemurtelevia kivisia polkuja, jotka oli usein koristeltu varikkain eri kuvioita muodostavin kivin ja temppeleita, jotka olivat taynna maalauksia. Emme kayneet paatemppeleissa, kun sinne olisi pitanyt maksaa 6 euroa ja alue oli taynna turistilaumoja. Siella oli hirvea markkinahardelli paalla ja jotenkin temppelitkin hukkuivat sinne ihmismassojen sekaan. Sita paitsi olimme jo Mongoliassa kayneet monissa samannakoisissa temppeleissa sisallakin, joten tuskin siella kovin erinakoista olisi ollut. Jotkin temppelien osat olisivat tietenkin voineet olla mielenkiintoisia museoita, mutta suurin osa teksteista olisi kuitenkin ollut vain kiinaksi, joten emme olisi niista paljon ymmartaneet. Kavimme kylla kurkkimassa sivummalla puistoalueiden keskella sijaitseviin temppeleihin ja kuljeskelimme niiden sisapihoilla. Eraalla pihalla oli kalankasvatusaltaita ja avonaisen temppelin kattojen alla oli paljon akvaarioita riveissa, joissa oli monenlaisia varikkaita kaloja, joista osa naytti voivan pahoin, kun uivat vaarinpain. Hauskinta oli tiirailla maalauksia, jotka oli tehty temppeleiden puisiin sisakattoihin. Useat niista kertoivat keisatiperheen elamasta. Toiset taas kuvasivat tyypillisia kauniita kiinalaismaisemia vuorineen ja vesistoineen. Ei minua valttamatta olisi surettanut jos olisin ollut teljettyna tuohon kaupunkiin! Useat keisariperheenjasenethan eivat nimittain koskaan elamansa aikana poistuneet muurin sisapuolelta. Kylla kaupunki sellaiselta paratiisilta naytti kauniine puistoineen ja ennen kaikkea upeine riippuoksisine puineen, etta siella varmasti olisi viihtynyt. Tosin luontoni on niin utelias, etta varmasti jossain vaiheessa olisin kiinnoistunut ulkomaailmasta, kuten Buddha. En oikein kykene ymmartamaan, miten he pystyivat torjumaan ihmismielelle niin luontaisen halun tietaa. Tuntematonhan kiehtoo aina ihmista. Jos sellainen muuri olisi niin lahella, ja sen takainen maailma kuitenkin niin kaukana, kylla minulle olisi paratiisimaisesta ymparistosta huolimatta herannyt pakottava tarve kiiveta muurin yli.

Vuokrasimme eilen pyorat. Pyorilla ajaminen on jotain hyvin perikiinalaista, joten pitihan se kokea. Hutongeilla sai koko ajan olla toinen kasi jarrulla ja toinen pirikellolla. Oli tasapainoa vaativaa vaistella ihmisia ja muuta katujen elamaa. Jos kuvailisin lyhyesti hutongiamme siita paljon kertovat adjektiivit olisivat; elavainen, yksityiskohtainen, tuoksurikas, aanekas ja pieni ja suuri (eli hyvin paljon kaikkea pienta, kuten pikku kauppoja, parturiliikkeita, pesuloita, ravintoloita, asumuksia, liesia, joissa paistellaan mita herkullisimpia leipia ja lattyja ym.). Kun paasimme isoille teille, pyoraily muuttui paljon rennommaksi. Pyoratiet olivat valilla viisikin metria leveat ja Kiellettyyn kaupunkiin pain saimme yhdessa vaiheessa ajella lahes kahdestaan. Pyora- ja kavelyteista voisin viela antaa kiitosta Pekingille. Ainoa miinus tulee teidenylityksista. Ylityspaikat ovat usein hyvin sekavia, ei ole mitenkaan selvaa missa pyorien pitaisi odottaa valojen vaihtumista, milloin pitaisi menna yli tai mista ylipaataan paasee yli. Ylityspaikkoja on siis kohtalaisen harvassa ja tiet on reunustettu kaitein, joten niita ei mista vain yliteta. Liikennevalot eivat myoskaan ole mikaan ylin auktoriteetti. Monesti nakee pyorailijoita tai kavelijoita seisomassa keskella tieta, jossa autot huristelevat heidan molemmin puolin. He ovat siis lahteneet hivuttautumaan tien yli, mika yli hyvin yleista UB:ssa. Taalla siihen ei kuitenkaan olisi tarvetta, mikali autoilijat vain tottelisivat valoja. Monesti he menevat kuitenkin pain punaista, jolloin on tietty pyorailijanakin jarkevinta menna vain silloin, kun nayttaa paasevan. Jokatapauksessa pyoratiet ovat avaria ja niissa on hyvin sujuva pyorailla!

Nyt lahdemme kohta suunnistamaan juna-asemaa kohden. Tama Xin asema on maailman suurimpia juna-asemia, joten sinne kannattaa menna ajoissa seikkaileen. Menemme Kiinan lapi kohti etelaa ja maaranpaamme on Kunming, eli pitka matka tiedossa, parin paivan paasta olemme siella. Toivottavasti vierustoverit junassa ovat rauhallista porukkaa!

Asia » China » Yunnan » Kunming
September 29th 2008
Olemme nyt Hump guesthousissa. Huoneemme on kunnon lukaali! Majoitusbutjettimme on kylla jatkuvasti hieman ylittynyt. Se ei kuitenkaan johdu siita, etteiko Kiinassakin olisi halpoja majapaikkoja, vaan huonosta tuuristamme tormaamisessa niihin. Asken just katsoin mainosta, jossa sanottiin Gendussa saavan dormisangyn reilulla eurolla. Tassakaan paikassa, missa nyt olemme dormit eivat kylla olisi kovin kalliita, vain kolmisen euroa, mutta ne ovat taynna. Suhteessa oma huone maksaa maltaita, eli 12 e.No, onhan sita joskus ihana hemmotella itseaan. Huoneessamme on kolme erillista sankya, jotka ovat kaikki parisangyn levyisia, upeat kiinalaistyyliset punaiset verhot, vessa on temppelimainen kattokoristeineen, lavuaari on tehty posliiniastiasta, johon on maalattu ohuin taidokkain siveltimen vedoin ihmisia ja maisemia, suihku on kiiltavaa kromia ja hienosti muotoiltu muistuttamaan aurinkoa, lattia on osin parkettia ja osin luonnonkivea, jokaisen sangyn ylapuolella on kiinalaistyylisin kankain pallystetyt pikku lamput yms.Junamatkalla ei ihmeempia tapahtunut. Juna oli hyvin siisti ja pehmeasti kulkeva. Venalaiset junat kolisivat ja keinuivat kivasti, tuo juna taas liiteli kiskojen paalla. Valilla tosin yolla jarrut kirskuivat ja liikkeelle lahtiessa juna nytkahteli. Tyynyt ja takit olivat untuvaisen pehmeita, patja taas oli enemman hardsleeperin mukainen. Aikamoisen unistahan se matkustaminen oli. Kun koko ajan vain makoili sangyssa ja luki, pelasi puhelimella putkipelia, kuunteli musiikkia tai jutteli Kallen kanssa, tuli mukavan raukea olo. Ei siella paljon tullut liikuttua, kun juna oli myohassa aikataulusta ja emme siksi osanneet lukea aikataululistaa vaunun eteisessa. Yleensa listasta on kateva katsoa kauanko juna pysahtyy, eli ehtiiko kayda pihalla. Nyt kuitenkin kavimme vain pari kertaa akkiseltaan pyorahtaan asemilla, ettemme jaisi junasta. Konduktooreilta olisi tietty voinut tiedustella, mutta se on aina niin hankalaa, kun he eivat puhu englista. Mongolia junassa oli poikkeuksellisesti naiskonduktoori, joka heti ensi alkuun ilmoitti minulle puhuvansa englantia. Sen jalkeen han joka kaanteessa kaytti kaikki mahdolliset tilanteet hyvaksi, etta paasisi loistamaan kielitaidollaan. Se oli hupaisaa, kun han teki jatkuvasti tikusta asiaa. Esim. han sanoi minun ottaessa kuumaa vetta ”be carefully, its hot”. Kun han kaveli kaytavalla vastaan, han pyysi vaistamaan hieman, vaikka en ollut lahellakaan. Han myos ilmoitti aina missa milloinkin olemme tms. Nyt kuitenkaan tassa viimeisessa junassa kukaan ei yrittanytkaan paasta puheisiin kanssamme. Yhdessa vaiheessa, kun pelasimme korttia, meilla oli suuri yleiso. Kaikki tuijottivat ja yrittivat selvasti paasta selvyyteen pelin saannoista. Yksi muori tunki nokkansa hyvin lahelle, katseli vahan aikaa ja hymyili paataan pudistaen. Kiinalaisille pelit ovat selvastikin rakkaita! Junassa heista monet pelasivat korttia. Kaikissa nettipaikoissa suurin osa paikallisista pelaa peleja, guesthousien koneilla he pelaavat iltaisin, kaduilla pelataan erillaisia lautapeleja tms.

Usein olimme junassa mielenkiinnon kohteena. Etenkin lapset tuijottivat avoimesti ja ujostelematta. Silti kenellakaan ei riittanyt kielitaito tai rohkeus tulla tekemaan tuttavuutta. No, mukavasti matka meni omassakin seurassamme. Hieman pettymys oli, ettei junassa ollut ravintolavaunua. Olimme kylla ostaneet kaupasta suuren ruokakassin mukaan, mutta kylla se siina hupeni nopeasti. Puurolla ja nuudelilla tuli paa asiassa elettya. Junassa ravintolanvirkaa toimittivat ruokakarryt, joissa oli milloin mitakin paistoksia. Usein niissa oli lahes mustaksi muuttunut kananmuna, riisia ja makkarasiivu. En oikein uskaltanut syoda naita ruokia, kun en yhtaan tiennyt milloin ja missa ne oli tehty. Saattoi olla, etta ne itse asiassa tehtiin junan omassa keittiossa, mutta toisaalta kananmunan mustumiset viittasivat siihen, etteivat ne ihan tuoreita olleet. Valilla kaytavalla meni toinenkin ruokakarry. Tassa myytiin esim. kanankoipia muovipussissa ja punaisessa litkussa, kaikenlaisia siemenia, pusseja, joissa oli katkaravun nakoisia kuivattuja olioita yms. Turhautumiseni oli suuri, kun lahdin innoissani pihalle ostamaan ruokaa! Ensin katsoin yhden kojun ja huomioni oli; samannakoista epamaaraista muovipussiruokaa. Innoissani sitten huomasin kauempana toisen kojun, mutta juostessani sinne siellakin oli pusseissa ankanruhoja ym. Lohduttauduin silla, etta onneksi minulla on puuroa. Se olikin suuri loyto, kun loysin sita ison pussin eraasta Pekingin valtavasta kaupasta.

Nyt olimme onneksi kolmannessa luokassa! Illalla, kun valot sammuivat kymmenelta, koko vaunu hiljeni. Viime yona, joku lapsi itkeskeli vahan aikaa, mutta muuten oli kohtuu rauhallista. Aamulla Kallen osaston (Sankyja oli talla kertaa kolme paallekin ja samanverran vastakkain, naiden jalkeen oli aina valiseinat. Kaytavan toisella puolella ei ollut sankyja ollenkaan, vaan seinasta laskettavia pikku penkkeja.) pari vuotias lapsi parkui varmaan pari tuntia putkeen. Se oli koko matkan ajan suurin hairio. Olimme just edellisena iltana puhuneet lapsista ja olin tuumannut joskus haluavani niita. Nyt Kalle totesi parkumisen keskella, etta ei koskaan lapsia.

Kumning ei vaikuta kovin miellyttavalta paikalta. Kaikki on aivan liian isoa ja levotonta! Guesthousimme ymparilla on hyvin vilkas liikenne, kavelytiet pursuavat porukkaa, valtavista ostoskeskuksista raikaa korvia vihlova musiikki ja pilvenpiirtajat kohoavat joka puolella kohti savuista taivasta. Aurinko kylla paistaa, mutta silti taivas on kuin savuharson peitossa. Pekingissa pidin juuri siita, miten hutongeilla kaikki oli pienta ja viihtyisaa. Pidin myos siita, kuinka ihmiset elivat puoliksi kaduilla. Heilla oli pieni asunto ravintoloidensa tai liikkeidensa takahuoneissa ja kadulla he pelasivat sulkapalloa, leikkivat lastensa kanssa tai vaikkapa laittoivat ruokaa. Se oli niin upean elavaista ja kodikasta! Taalla taas katujen tunnelma on pelkkaa kapitalismia. Ostoskeskukset syoksevat ihmisia ulos ja sisaan ja kaiken ylla leijuu markkina henkisyys.

Junan ikkunasta oli hieman jarkyttavaa seurata kuinka akkia maisemat muuttuivat kauniista pengenviljelmista valtaviin tehtaanhorneihin tai kaatopaikkoihin. Kauniin joen tai vuorilta laskevan puhtaannakoisen vesiputouksen jalkeen saattoi yhtakkia ilmaantua nakyviin ruskean keltaisia lampia, joita reunustivat roskavuoret. Pahimpia olivat myos valtavat hiilikasat ja niiden laheiset kaivokset, jotka likasivat koko maiseman. Usein tehtaiden valittomassa laheisyydessa oli taloja ja viljelmia. En kylla haluaisi ostaa tomaatteja, jotka ovat viljelty sellaisten jatevuorien tai mustaa savua syoksevien tehtaiden vieressa. Kiina on silti yllattanyt vehreydellaan. En jotenkin olettanut, etta tama kaikesta huolimatta on nain vihrea maa. Metsaa nakyi junan ikkunasta paljon ja kaikenlaista pusikkoa ja istutuksia.

Saattaa olla, etta lahdemme taalta jo huomenna, silla olemme hieman aikataulustamme jaljessa. Paljon mielummin viettaisin sita paitsi pari paivaa maaseudulla kuin taalla hardellissa. Ostimme Pekingista kortinlukijatikun, joka oli loyto, silla se maksoi vain 2 euroa, mutta emme ole viela saaneet kuvia nettiin. Jossakin paikoissa ubs portin kaytto on ollut estetty. Yritan varmaan lahiaikoina saada kuvia laitettua!

September 30th 2008
China's flag

Asia » China » Yunnan » Kunming
September 30th 2008

Published: September 30th 2008

Kalle sai eilen laitettua muutamia kuvia verkkoon, kunnes kone lakkasi toimimasta. Nama muut koneet eivat edes tunnista usb-porttia, eli ovat aika romuna. Kaykaahan siis katsomassa Kallen blogin albumista kuvia!

Onhan taalta Kunmingistakin loytynyt muutamia ihmeita! Matkalla on kylla aina ihana tormata kaikkiin kummasteltaviin asioihin, keksintoihin, joita ei ole osannut kuvitellakaan tai aivan uudenlaisiin makuelamyksiin. Eilen naimme ostoskeskuksen pihalla, kuinka joukko nuoria poikia esitteli hyppykenkia. Ne eivat olleet varsinaisesti jousikengat. En tieda milla kenkiin saatiin sellainen joustavuus. Niissa oli pitkat metalliset ohuet jalat ja ne oli kiinnitetty tukevasti polven alupuolelle erilaisilla tuilla. Upeita ilmalentoja pojat paasivat niilla kokemaan! Yksi heitti hurjan nakoisia voltteja pelkka asvaltti allaan!

Illalla menimme varsinaisen aterian jalkeen syomaan jalkiruokaa. Paikka naytti jaatelobaarilta ja usein sellaisissa on sorbettejakin. Olin hieman pettynyt, kun sorbetteja ei ollut, mutta ajattelin mahani kestavan yhden jaatelopallon puoliksi Kallen kanssa. Emme ole paljon jaksaneet valittaa melamiinikohusta. Tata myrkkya on kuitenkin ollut niin suhteellisen pienessa erassa ja vain vauvat ovat siihen kuolleet(mika tietty on jarkyttavaa, mutta tarkoitan, ettei isommille ihmisille siita ole suurta vaaraa). Kymmenia tuhansiahan sen takia on sairastunut, mutta se ei Kiinan vakilukuun suhteutettuna ole juuri mitaan. Aidinmaitovastikkeissahan sita ennen kaikkea on ollut, joten kylla se vahan hirvitti katsoa, kun junassa isat

juottivat lapsilleen jatkuvasti maitoa pullosta. Toisaalta ihmetyttaa, miksi Kiina ei ole vetanyt kaupoista karkkeja ym. missa se tietaa mahdollisesti olevan tata myrkkya. White rabbiteja eli kiinalaisten lempimakeisia, joista uusiseelantilaismies oli saanut munuaiskivia, on edelleen kaupoissa. Takaisin jaatelobaariin. Kyselimme siis heidan tuotteistaan, kun heilla oli listat taas vain kiinaksi. Myyja osasi jonkinverran englantia ja ylpeana han totesi ”me emme myy jaateloa, me myymme lunta”. Ajattelin, etta se on vain jokin markkinointikikka. Hammastykseni olikin suuri, kun saimme lautasellemme lumikekoa muistuttavan vihrean kasan. Olimme valinneet omenamaun, kun myyja tiesi vain sen ja pari muuta hedelmaa englanniksi. Annos muodostui ikaan kuin lumikiteista. Se oli koostumukseltaan juuri niin kuin vasta satanutta lunta! Suklaakastiketta oli lorauteltu sinne tanne ja reunoilla oli jaatyneita omenanpalasia, jotka toivat lisamakua. Kallen mielesta annos ei maistunut juuri millekaan, mutta minun mielestani syomisen nautinto oli siina, milta se tuntui suussa. Se oli viela pehmistakin pehmeampaa ja suli suussa uskomattoman ”tasaisen” pehmeasti. Itse asiassa makukin oli vienon omenainen. Aion kohta lahtea syomaan toisen sellaisen!

Kalle tutkiskelee, mita majapaikkoja Mojiangissa olisi. Netissa paikasta on kauniita maisemakuvia, mutta guesthouseista ei ole juuri mitaan mainintoja. Paadyimme ostamaan liput tanne, koska se vaikutti ainoalta vahan pienmmalta kaupungilta matkamme varrella. Herasimme tanaan aikaisin. Jouduin aamupalankin syomaan lennosta kavellessani kohti paikallisbussipysakkia. Bussin piti lahtea 8.30, mutta asemalla selvisi, ettei sita bussia mene vaan vain 13.30 bussi. Voi olla, etta aikaisempi bussi oli taynna kansallispaivan takia, tai sitten vuoro oli vain peruttu. Joka tapauksessa ostimme iltapaivan autoon liput. Hieman harmitti, kun olisimme voineet nukkua pitempaan jos olisimme tienneet. Mietimme sitten asemalla ”mitas nyt”. Emme sitten keksineet muutakaan paikkaa, jonne menna tappamaan aikaa, joten palasimme guesthousiimme. Taalla rojahdin kiitollisena dvd:n katselunurkan patjavuorelle ja yritin nukkua. Vahan aikaa levahtelin ja sitten otimme Kallen kanssa biljardimatsin. Nyt han houkuttelee minua pelaamaan pingista. Tama on sikali hyva paikka, etta taalla on paljon ilmaisia aktiviteetteja. ok, nyt pelaileen, sitten syomaan ja seuraavaksi suunta kohti maaseutua. Taas aamulla yskimme Kallen kanssa kilpaa. En kasita, miten ihmiset voivat elaa taalla. Ehka monien keuhkot jotenkin parkiintuvat, ne joiden eivat, sairastuvat astmaan. Ihanaa paasta maalle raikkaaseen ilmaan ja kauniiden viljelysten keskelle! Siella ei varmaan ole nettia, joten ei mitaan tietoa, milloin jatkan kirjoittelua.

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi