Trans-Siberia-junalla Aasiaan, osa 1

August 21st 2008

Tämä blogi sisältää havaintoja ja Kokemuksia Aasian matkalta. Pyrin analysoimaan tarkkaan erilaisia tuntemuksiani eli kertomaan, mikä herätti ihmetystä, mikä kunnioitusta, mikä kauhistutti tai ihastutti. Tapahtumaselostusten lisäksi pyrin kertomaan kaikista kohtaamistani kulttuureista; ihmisten erilaisista tavoista ja näkemyksistä. Haluan oppia jokaisesta kulttuurista jotain ja näin kehittyä ajattelemaan laaja-alaisemmin! Ennen kaikkea haluan löytää vaihtoehtoisia elämäntapoja meidän länsimaiselle kulultuskeskeiselle elämäntavalle. Haluan nähdä, että tätä elämää voi elää muullakin tavoin kuin ostamiskeskeisesti. Tiedän tosin, että materialismi on ottanut vallan jo monen aasialaisenkin ihmisen elämässä, mutta uskon että pienistä kylistä löydän vielä toisenlaisiakin elämäntyylejä.

August 21st 2008

Enää kolme päivää aikaa reissuun! Nyt olen vielä täällä rakkaassa Koti-Suomessa ja kotikotonani Haapavedellä. Ajattelin kirjoittaa hieman alustusta reissustamme. Meillä ei ole mitään tarkkaa reittisuunnitelmaa eli kaupungeista tai kylistä, joissa tulemme kiertelemään päätämme vasta matkan varrella, samoin kuin myös, mitä reittiä tulemme maan sisällä kulkemaan. Maiden välisen reitin olemme kuitenkin hahmotelleet ja se tulee kulkemaan seuraavasti: Venäjän läpi junalla, Mongolia, Kiina, Laos, Thaimaa ja lento Intiaan. Intian naapurimaat eli Nepalin, Bangladeshin ja Sri Lankan tulemme kiertämään vielä toistaiseksi tuntemattomassa järjestyksessä. Reissussa olisi tarkoitus viihtyä ja selvitä hengissä yhdeksän kuukautta.

Budjettiselvitys on yleensä hyvin tylsää luettavaa, mutta usein sitä kuitenkin kysytään, joten kirjoitan budjetistamme tähän nyt pääpiirteissään.

-Viisumit:

Intia vuosi 80e

Mongolia kuukausi 40 e

Venäjä kuukausi 50e

Kiina kuukausi 50e

Loput viisumit tulemme hankkimaan myöhemmin paikan päältä. Nepalin, Laosin, Bangladesin ja Sri Lankan viisumeihin tulee menemään arviolta yhteensä 130 e.

-Vakuutukset:

Lähivakuutuksesta matkavakuutus 200 e, sisältäen matkatavaravakuutuksen vain ensimmäisille kolmelle kuukaudelle.

-Rokotukset:

Kolera 60e

Lavantauti 30e

Ennestään meillä oli jo Hebatiitti rokotteet.

Malaria pillerit eli Lariamit ostamme Bangkokista ja ne tulevat maksamaan noin 30 e.

-Liikkuminen:

Oulu-Helsinki 35 e junalla. Helsinki-Pietari 15 e bussilla. Venäjän junaliput ostamme paikanpäältä eli asemilta. Alustavien kyselyiden mukaan: Pietari-Moskova 18 e. Moskova-Irkutski 85 e. Irkutsi-Ulanbator 60 e. Matkustamme aina halvimmassa eli kolmannessa luokassa ja hitaimmilla sekä vanhimmilla junilla, siksi selviämme näinkin edullisesti. Toivonmukaan kolmatta luokkaa on saatavilla! Ulanbator-Peking alle 50 e junalla. Peking-Etelä-Kiina 55 e.

Lento Bangkok- Kalkuta 100 e. Lennot pois Intiasta (tällä hetkellä) 300 e halvimmillaan. Muista liikkumishinnoista meillä ei ole tarkkaa tietoa, mutta olemme sisällyttäneet niiden arviot kokonaisbudjettiimme.

-Päiväbudjetti:10 e sisältäen ruuan, harrastukset ja lyhyen matkan liikkumiset.

-yöpyminen: Saamme asunnostamme vuokratuloja noin 7 e päivässä ja tällä rahalla olisi tarkoitus kattaa asuminen reissussamme.

-Kokonaisbudjetti: 4000 e/henkilö.(Johon ei ole sisällytetty asumiskuluja. Saamme ne tavallaan ”ilmaiseksi” vuokratuloina)

Europe » Finland » Uusimaa » Helsinki
August 24th 2008

Nyt on ensimmäinen etappi takana. Tämä oli ikään kuin harjoituskierros huomenna varsinaisesti alkavaa reissua varten. Tulimme tänään Oulusta Helsinkiin ja huomenna olis tarkoitus löytää Venäjälle lähtevät bussit hotelli Presidentin takaa. Lähdemme etsiskelemään näitä busseja heti aamusta ja jos kaikki menee suunnitellusti suuntaamme sellaisella kohti Pietaria. Huomenna tai viimeistään ylihuomenna kerron, minkälaisia tunne-elämyksiä ja ensivaikutelmia Pietari sekä yleisesti Venäjä on herättänyt. Palailemisiin!

Jos haluatte tarkistaa kuinka paljon olen tarinoissani liioitellut tai niitä värittänyt, voitte lukea myös Kallen blogia osoitteesta:

www.kilroyblogs.fi/kallesan

Europe » Russia » Northwest » Saint Petersburg
August 26th 2008

Tassa selostusta viime paivien tapahtumista:

25.8

Lahdimme aamulla Malminkartanosta kohti keskustaa. Emme ehtineet ensimmaiseen paikallisjunaan, vaikka yritimme rinkat selassa juosta sen kiinni. Se ei kuitenkaan haitannut, silla olimme varanneet aikaa bussien metsastykseen. Kun kavelimme rautatieasemalta Mannerheimintieta, venalaisten bussifirmojen sisaanheittajian lahestyi heti meita. Luulimme, etta heidat olisi vaikea loytaa, mutta he loysivatkin valittomasti meidat. Emme vain heti ymmartaneet, etta he ovat etsimamme ihmiset. Eras venalainen kyltinkantaja sanoi meille jotain kasittamatonta ja kavelimme vain ohitse paatamme pudistaen. Seuraava artikuloi kuitenkin selvasti ja sanoi kysyvalla aanensavylla ’Saint Petersburg”, josta mekin jo ymmarsimme. mita han tarkoitti. Tietenkin paatimme ensin kilpailuttaa eri yhtioita, joten sanoimme ensimmaiselle ”kylttitytolle” ”maybe”. Kalle jai sitten rinkkojen kanssa seisoskelemaan taman varteenotettavan firman bussien eteen ja mina lahdin kiertelemaan lahistolle ja katsomaan saisinko viela paremman tarjouksen. Eras suomea venalaisittain murtava tati, jolla oli kultahampaat, sanoi ison bussin maksavan vain 15 euroa. Siihen asti se kuullosti hyvalle, mutta kysyttyani, miten bussi pysahtelee ja milloin se on perilla, se ei kuullostanutkaan enaa parhaimmalta vaihtoehdolta. Tati sanoi ”Ensin kalakauppa, sitten kaksi rajakauppaa, sitten…” Han sanoi bussin mahdollisesti olevan perilla 23. Palasin siis ensimmaisen bussimme luokse ja otimme sen, vaikka hintaa tulikin 20 e. Siella englantia hieman osaava tytto lupasi bussin ajavan pysahtymatta Pietariin.

Iisakin kirkkoIisakin kirkkoIisakin kirkko


mina poseeraan Iisakin kirkon edessa. Kannatti kirkkoa rakentaa niin pitkaan, upea oli tyon tulos.

Bussi lahti lahes ajallaan eli vain 20 minuuttia luvattua aikataulua myohemmin. Tama minibussi oli hyvin uusi ja ylellinen. Katosta laskeutui dvd-soitin littealla naytolle ja venajaksi dubatut elokuvat lahtivat heti pyorimaan. Matkanjohtaja tytto kiersi autossa karkkirasian kanssa ja tarjosi matkan alun kunniaksi kaikille makeisia. Matka eteni hyvin sujuvasti ja viihtyisasti lukuunottamatta kovaa venajan kielen pauhua, joka tunki kaijuttimista. Viihdytimme itseamme lueskelemalla ja opettelemalla kyrillisia aakkosia. Opettelin niita keksimalla itselleni erilaisia muistisaantoja, esimerkiksi eras merkki nayttaa ihan pankin tunnukselta, joten ajattelin siita tulevan mieleen finanssi eli merkki on f. Eras merkki taas nayttaa aivan portilta, joten se on p jne. Kalle oppi kyrillisetkirjaimet aika taydellisesti pelkan bussimatkan aikana ja ilman mitaan muistisaantoja.

Rajatarkastukset sujuivat yllattavan akkia, vaikkakin vierassamme istuvien tatien mielesta niissa meni kauan. Suomen puolella oli tosi hiljaista ja vain kavelimme passintarkastuspisteen lapi nayttaen passimme. Siina ei pitkaan mennyt. Sittemmin rajojen valissa venalainen rajapoliisi pysaytti auton. Kaikkien piti nostaa passi nakyville, mutta ei tarvinnut nousta edes omalta paikaltaan. Ensin luulin, etta tassako tama tiukka venalainen passintarkastus nyt oli. Tulihan se oikea rajakin kuitenkin viela vastaan. Noustiin kyydista ja auto tutkittiin tarkoin, mutta me matkustajat saimme kavella suhteellisen nopeasti passin tarkastuksen lapi.

Kuuden jalkeen olimme Pietarissa. Bussi pysahtyi keskelle

tuntematonta ja kaski meidat ulos. Emme tienneet yhtaan missa olemme, koska meilla ei ollut mitaan karttaa. Pian ulkona loysimme kuitenkin metron. Taman kulkuneuvon kayton opettelussa meni aikansa, koska se oli kahdessa kerroksessa toisin kuin aikaisemmin kayttamamme metrot ja kaikki opastukset olivat vain kyrillisilla kirjaimilla. Seurasi siis kunnon saatoa! Menimme sisaan metrorakennukseen, jonotimme lippuja keskella tiiviisti pakkautunutta ihmismerta ja laskeuduimme maanuumeniin loppumattomia liukuportaita. Alhaalla metrotunneleissa alkoi tyypillinen yleensa aina alkureissuun ja uuteen isoon kaupunkiin liittyva sekoilu. Yritimme tulkita paikannimia, mutta eihan siita oikein mitaan tullut, kun emme tienneet, missa pain Pietaria ne sijaitsee. Yritimme suunnistaa Nevskille pain, koska tiesimme siella olevan risteysaseman, josta paasisimme majapaikkamme lahelle Pionerskaja asemalle. Kysyimme eraalta miehelta Nevskia ja han osoitteli ylospain. Menimme siis kerroksen ylos, mutta ei sielta loytynyt Nevski kylttia. Olimme jo sen verran oppineet kyrillisia, etta osasimme tulkita naita kyltteja. Kysyimme sitten likuporraskopissa istuvalta tyontekijalta ja hankin osoitti ylos. (jatkoa seuraa myohemmin, kun netti aika loppuu)

August 27th 2008

Olen nyt isantiemme koneella, jossa ei netti toimi, joten kirjoitan muistiolla ja yritan myohemmin liittaa taman blogiini.

Mihin siis jainkaan?

Niin, olimme siis seikkailemassa metrotunneleitten syovereissa. Yritimme paasta Nevski-pysakille. Monet ihmiset eivat varmaan ymmartaneet, mita kysyimme, silla he neuvoivat meidat harhaan. Eras liukuportaidenvartija osoitteli ylospain, joten minulla tuli mieleen, etta jospa olisimme jo Nevskin alapuolella.Saapuessamme jalleen maanpinnalle, huomasimme kuitenkin olevamme viela kaukana paamaarastamme. Huomasimme, etta olimme kavelleet yhden pysakinvalin tunneleissa! Samaan aikaan huomasimme, etta emme paasisi enaa metroon ostamatta uusia lippuja! Olimme siis kayttaneet yhdet liput ajamatta metriakaan metrolla! No, sitten vaan takaisin lippujonoon, uudet poletit kouraan ja sukellus porttien lapi taas kohti maanalaista runsaslukuisten kiireisten ihmisten kansoittamaa maailmaa. Talla kertaa metrokartta oli avautunut Kallelle. Lippujonossa han oli selvitellyt sita ja kirjoittanut ylos paateasemia, joiden perusteella osasimme sitten vihdoin lahtea oikeeseen suuntaan. Ei tuossa episodissa loppujen lopuksi mennyt kuin reilu puoli tuntia, mutta vasyneena ja nalkaisena harhailumme naissa kaytavissa tuntui paljon pitemmalta. Tallaisen opetuksen jalkeen siis opimme kayttamaan metroa! Sen jalkeen ei ollut mitaan ongelmia. Saavuimme Nevskille ja vaihdoimme sujuvasti junaan, joka vei meidat kotipysakillemme eli Pionerskayalle. Soitimme sitten isannillemme ja he lupasivat tulla meita vastaan. Oli iloinen yllatys, etta paasimme lampiman ja kuivan auton kyytiin, silla ilma oli

EremitaasiEremitaasiEremitaasi


kysessa oli niin iso rakennus, etta sita oli mahdoton saada kuvaan muuten kuin murto-osaltaan

hyvin sateinen.

Seuraavaksi voisin kertoa hieman vaikutelmiani venalaisista. Metroissa ja kaupungilla he vaikuttavat hyvin vakavilta. Kaikilla on totinen ja hieman sisaanpainkaantynyt ilme naamallaan, aivan kuten usein suomalaisillakin. Kaikki metrossa istujat vaikuttavat aina taysin eristyneilta omaan maailmaansa ja sielta poistuessaan hyvin kiireisilta. Kaikilla kadulla kulkijoilla tuntuu olevan tietty tarkea paamaara, jonne he paattavaisesti ja itsevarmasti harppovat. Tallaisen tunnelman tosin muistan monista muistakin suurkaupungeista, joten tama tuskin on pelkastaan venalaisille ja Venajalle ominaista. Voisi luulla, etta venalaiset totisuudessaan olisivat epaystavallisia, mutta kun heidan kanssaan alkaa juttelemaan, he ovat hyvin avuliaita ja sosiaalisia. Esimerkkina tasta meidan isantamme, jotka olivat tehneet meille ruokaa ja laittaneet pedin meille valmiiksi, kun tulimme tanne. Askenkin kavin taas syomassa hyvan papu-peruna ateran, kun Ksenya huikkasi syomaan. Toisena esimerkkina meita tanaan asemalla neuvonut mies. Olimme ostamassa junalippuja ja tiskin takana ollut tytto ei ymmartanyt sanaakaan englantia. Vieressamme jonottanut mies, joka hankin osasi vain vahan englista, tuli silti parhaansa mukaan neuvomaan meita ja tulkkaamaan.

Sitten taman paivan(26.8) tapahtumiin. Ensin ajattelimme hankkia junaliput eraan matkatoimiston kautta ja kavimme siella kyselemassa junista. Itse asiassa Ksenya kyseli puolestamme, mika oli taas hyva osoitus hanen suuresta avuliaisuudestaan. Han lahti meille oppaaksi, esitteli lahitienoota ja otti selvaa junista. Kun han oli kirjoitellut

venajaksi paperille tietoja junista, paatimme lahtea lapun kanssa keskustan lipunmyyntihalliin, koska piheys iski emmeka halunneet maksaa turhia toimistopalkkioita. Koko matkan jannitimme olisiko lippuja viela jaljella! Menisivatko ne silla aikaa, kun olimme matkalla sinne? Toimistossa oli sanottu lippuja olevan jaljella enaa vain 11. Loysimme helposti perille ja sitten vain jonottamaan valtavan rakennuksen parin kaytossa olevan lippuluukun eteen. Menimme eri jonoihin ja paatimme, etta se, jonka jono lahtee eteneen soittaa toiselle halarin. Ajattelin just siirtya Kallen jonoon, kun Kalle ilmaantui minun jonooni sanoen ”tuo ei liikkunut puolessa tunnissa yhtaan asiakasta eteenpain”. Minun jononi oli sentaan liikkunut parin ihmisen verran. Viimein paasimme luukulle ja kaikki sujui yllattavan hyvin. Saimme juuri ne liput, jotka halusimmekin ja siihen hintaan kuin odotimme. Ihmiset vain huokailivat kuuluvasti takanamme, kun Moskova lippujen jalkeen sanoimme ostavamme toisetkin liput. Lippuluukun tyttokin pyoritteli karsimattomasti silmiaa ja alkoi taas napytella konettaan karsimattomasti. En ymmarra, miten liput tehtiin. Siihen naytti tarvitsevan monien papereiden lapikaymista lukuisaan kertaan, kirjoittelua ja koneen napyttelya. Neuvostobyrokratiasta on nahtavasti ainakin jotain jaljella! Kaikilla muillakin asiakkailla kesti kauan, mutta me tehtiin ennatys. Meilla meni varmaan lahes 20 minuuttia, muilla puolet vahemman. Hieman nolotti, kun ihmiset alkoivat liikehtia karsimattomasti koko ajan kasvavassa jonossa.

Nahtavyyksista kavimme kurkkaan Kirkon verenpaalla, eraan taidegalleria

ja suklaamuseon. Viimeksi mainittuihin tormasimme sattumalta, mutta vahingossa loydetyt paikat oivat usein parhaita. Namakaan eivat tuottaneet pettymysta ja parasta oli, etta paasimme kylmaa ilmaa pakoon. Onneksi tanaan ei kuitenkaan paljon satanut, vaikka aamusta ripotteli ja koko paiva oli harmaa.

Nyt sain taman tekstin sitten jo koneellekin. Nyt taytyy lopetella ja paastaa isantavakemme nukkumaan. Huomenna Eremitaasiin eksymaan!


August 27th 2008

Sain vasta asken liitettya edellisen tekstin blogiini. Olen taas tassa isantiemme koneella, joten saa nahda mita tasta tulee. Tama ei ole kovin nopea eika luotettava netti, vaikka isannillamme on ainakin kolme lapparia, jolla kayttavat tata langatontayhteyttaan.

Taman paivan suuri saavutus oli, etta paasimme Eremitaasiin ilmaiseksi! Ymmarsimme nayttaa opiskelija korttejamme ja tati loi sitten vain liput kouraamme. Selkea ero Suomeen, mita olen taalla nain aivan ensiksi huomannut, on asiakaspalvelun naennainen toykeys. Tuskin he erityisesti tarkoittavat olla toykeita, mutta taalla hymyt eivat vain kuulu asiaan. Suomessa kaikkia asiakaspalvelu tyontekijoita neuvotaan aina olemaan ystavallisia ihmisille. Joillakin se menee sitten jopa tekohymyn puolelle. Taalla sellaisesta ei ole pelkoa. Hyvin happaman ja tiukan nakoisena metroluukun- tai kaupankassa hoitaa tehtaviaan. Joskus heidan viimeiseen asti vakavat naamansa alkavat jopa naurattamaan, tuntuu kuin he erityisesti kiinnittaisivat huomiota siihen, etteivat vain vahingossakaan yhtaan hymyile. Tehokkaasti ja asiallisesti he kylla tekevat hommansa ja yrittavat jopa ymmartaa, kun heilta englanniksi jotain kysyy. Tosin joskus on poikkeavia yksiloita, jotka selvasti inhoavat englanninkielta yli kaiken. Heidan naamalleen leviaa arsyyntynyt ilme jos kysymme jotain englanniksi ja he alkavat hirvealla vauhdilla ja painokkaasti posmottaa venajaa. Ikaan kuin aanen savynmuuttaminen saisi meidat ymmartamaan. (tama koneeni selvasti inhoaa suomenkielta, silla se heittaa aina valilla kirjaimet kyrillisiksi) Onneksi

sitten on aina myos oikeasti avuliaita venalaisia, jotka ilmaantuvat kuin tyhjasta tulkiksemme.Tanaan metroasemalla nainen kieltaytyi ymmartamasta, kun Kalle sanoi ”two tickets to Nevski”. Nainen sanoi sitten kysyvasti jotain, joka oli asiayhteydesta helppo paatella. Joskus aanensavysta ja tilanteesta voi paatella paljon. Han tarkoitti selvasti montako lippua haluamme. Naytimme sitten sormilla 2. Nainen ei kuitenkaan selvasti ollut perehtynyt nain vaikeaan kansainvaliseen elekieleen. Han vain naytti entista akaisemmalta ja turhautuneemmalta ja posmotti lakkaamatta. Joku ystavallinen sielu takanamme sitten kertoi naiselle, mita haluamme. Luulisi metroluukulla olevan helppo ymmartaa asiakasta, koska mita muuta siina edes voi sanoa kuin, minne haluaa ja montako lippua. Ei luulisi vaativan kovin monimutkaista paattelykykya.

Yritan nyt keskittya enemman Venaja-, tai erityisesti Pietarianalyysiin, kuin tapahtumaselostukseen. Pietrista sai hyvin eurooppalaisen kaupungin kuvan. Pari myyttia venalaisista murtui taalla heti: kaikki eivat sauhuttele, he eivat ole niin omavaraisia tuotteiden suhteen kuin luulin, vaan heilla on kaupoissa hyvin paljon ulkomaista tuontitavaraa, kaikki naiset eivat pukeudu naisellisesti, vaikka minihameita nakeekin paljon yms. Tietyt myytit myos vahvistuivat, kuten ladojen runsaus (jopa taalla Pietarissa niita on paljon) massiiviset hyvin pitkat lahiokerrostalot, rakennusten huono tai loistelias kunto (kerrostaloja, jotka ovat kohtalaisessa kunnossa, nakyy harvoin. Ne ovat joko ransistyneita ja saasteiden tai homeen mustaamia tai aivan upouusia ja nayttavia)

venajan kielen hegemonia katukuvassa ja kaikkialla julkisissa tiloissa, venalaisten ihmisten vieraanvaraisuus (nytkin Ksenya laittaa yhdessa Kallen kanssa meille illallista)

En nyt kirjoittele kovin pitkasti, koska tama kone on nahtavasti paattanyt pakko-opettaa minulle kyrilliset kirjaimet. Osaan niista ehka jo puolet, joten sikali en tarvitsisi valttamatta opetusta. Tulen ne tassa varmasti viela oppimaan, silla kaduilla suunnistaessa niista on lahes pakko saada selvaa. Niin, kuin jo viimeksi sanoin, Kalle osaa ne aika sujuvasti. Tosin Kallellekin ne vaativat tulkitsemista, joten se selittaa, miksi aluksi eksyimme metrolla. Emme jaksaneet pysahtya tulkitsemaan joka tekstia, vaan hatikoidysti arvailimme niita ohi kavellessa.

Harmi, kun en saa tanne kuvia! Jatin kameran johdon vahingossa kotiin. Pitaa Kiinasta yrittaa etsia samanlaista johtoa tai tormata koneeseen, jossa on kortinlukija.

Lahdemme jo tanaan, siis huomisen puolella klo 01, yojunalla kohti Moskovaa. Taalla oli tarkoitus olla kauemmin, mutta lipuissa ei paljon ollut valinnanvaraa. Урлф kirjoitan viela asemalta jos loydan koneen.

Europe » Russia » Northwest » Moscow
August 28th 2008

Tulen muistamaan taman paivan paivana, jolloin etsimme internettia ja ajelimme metrolla.

En oikein tieda mista aloittaisin, silla tama paiva oli taynna kokemuksia ja oikeastaan minulla on viela kirjoittamatta Pietari-tapahtumistakin. Yritan siis olla lyhytsanainen, mika harvoin minulta onnistuu.

Nyt olemme moninaisten kommahdysten ja selkkausten jalkeen isantamme Igorin luona. Hanella on hieno, selvasti juuri remontoitu kamppa. Lattiat ovat parkettia ja yleiskuva hyvin siisti, ei haallistunutta kokolattiamattoa, repeilleita tapetteja,ihmeellisia tahroja seinissa tai hometta kylpyhuoneen katossa, kuten yleensa venalaisen asunnonkalustukseen tuntuu kuuluvan.

Pietarista viela sen verran, etta kavimme toisena paivana katsastaan Eremitaasin ja Iisakin kirkon. Eremitaasin parasta antia olivat Gauguinin ja Matissen tyot. Oli upeaa nahda aitona luonnossa esimerkiksi Matissen Tanssi tai monet Gauguinen Tahiti-tyot, joiden varileikkia ja yksinkertaisesta muotokielesta kumpuavaa voimaa olen aina ihaillut.

Tulimme aamulla 10 aikoihin junalla tanne Moskovaan, joka otti meidat vastaan aurinkoisesti. Oli lammin ja hyva keli koko paivan, lukuunottamatta pienia sadekuuroja iltapaivalla. Pietarissakin toinen paiva oli ollut taysin poutainen, mutta hyvin viilea, siksi oli ihanaa huomata taalla tarkenevan topilla. Saavuimme tanne platski-vaunussa, jossa oli hyvin viihtyisa ja kodikas tunnelma. Tormasimme heti aiti-hahmoon, joka opasti meita hymy korvissa, kun me aloimme tekemaan sankyjamme. Hyvin opastavaisella ja topakalla, mutta kuitenkin ystavallisella aanensavylla (minusta on kehittynyt taalla aanensavyasiantuntija,

mistaan muusta ei voi tietaa, mita ihmiset tarkoittavat), han selitti kuinka sangyn mekanismi toimii, mista saada petivaatteet ja jopa kuinka tyynyliina laitetaan tyynyn paalle. Ainoana huonona puolena matkasta sanoisin kovan sangyn. Thaimaan ja Vietnaminkaan hard-sleeperit eivat aivan noin kovia olleet. Ennen nukuin kylla makoisasti sanomalehtien paalla lattiallakin, mutta nyt selka kipeytyy tallaisesta entisestaan.

Tarkoitus oli asemalla jattaa laukut sailytykseen ja lahtea katsastaan kaupunkia. Laukkojonossa oli kuitenkin hyvin paljon porukkaa ja hinnoista ei saanut mitaan selvaa, joten paatimme menna ensin nettiin. Loysimme asemalta ainoastaan yhden netin, jossa hinta oli huimaava 3 e tunnilta. Sitten olimme kahden vaiheilla jaadako sinne vai lahtea kohti lahioita. Pietarissa lahioalueellamme oli lukuisia nettikahviloita ja ravintoloita. Paatimme lahtea sinne pain hengaileen ja odottamaan Igorin yhteydenottoa. Tama kuullosti taydelliselta suunnitelmalta. Osasimme metrolla kohtalaisen helposti Pervomaiskajan maisemiin, vaikka taas tuntui kyrillisia tavatessa kuin olisi uudestaan lukemaan opettelemassa. Joskus jotain saattoi olla paa-asemalla jopa englanniksi, mutta heti vahan kaemmaksi siirryttaessa englanti loppui samantien. Sita paitsi englanninkielisessa opastuksessa ei ollut mitaan johdonmukaisuutta. Vessoista saatettiin ilmoittaa ensin lansimaalaisittain wc, mutta vessaa lahestyttaessa opas kyltit muuttuivat akkiseltaan pelkastaan kyrillisiksi merkeiksi, jotka kylla muistuttivat sanaa ”toilet”. Myoskaan metrokarttojen sijoittelua ei ole tehnyt kukaan ruudinkeksija, silla ne ovat vain maanpinnalla kokonaan ja maanalla juuri

kun niita tarvitsisi, ne ovat tyystin kadonneet, jattaneet jalkeensa vain asemista ilmoittavat kyltit.

En voi sanoa pitavani Venajasta matkailumaana. Taalla on huomattavasti haasteellisempi matkustaa kuin missaan Aasian-maissa! Ennen kaikkea nettien saatavuus on haitannut huomattavasti reissaamisemme sujuvuutta, silla olemme tottuneet hankkimaan kaiken tietomme sielta. Emme ole niita reissaajia, jotka kulkettavat laukullista opaskirjoja mukana. En voi kasittaa, miten tassa koko lahioalueellamme, joka kattaa vahintaan 10 neliokilometria, ei ole yhtaan nettikahvilaa! No, nama ovat naita Venajan varjopuolia. Tama ei siis ole helppo maa, mutta toisaalta emme ole mitaan helppoa taalta tulleet hakemaankaan. Tiettyynrajaan asti vaikeudet ovat ihania, silla ei ole upeampaa tunnetta kuin huomata selviytyneensa niista. Eilen oli esimerkiksi upea huojennuksen tunne, kun sain suostuteltua junan konduktoorin avaamaan vessan lukitun oven. Paasin viimein vessaan ja tiesin paasevani heti sen jalkeen kompimaan peiton alle nukkumaan seka lepuuttamaan Eremitaasissa karsimia jalkojani. Tanaan taas oli kaiken metroajelun jalkeen ihanaa selviytya tanne Igorin kotiin ja huomata huoneessamme olevan siedettavan pehmean sangyn.

Tama kirjoitukseni ei taaskaan etene oikein kronologisesti ja hypin aiheesta toiseen. Pitaisikohan joskus kirjoittaa vahan virkeampana? Mihin jainkaan tapahtumaselostuksessa ennen kuin taas eksyin sivuraiteille? Niin, meilla oli siis taydellinen suunnitelma tulla tanne Pervomaiskajaan (hieman jarkyttava nimi alueella) viettamaan paivaa. Sittemmin taalla Kalle huomasi kuitenkin hukanneensa lapun, johon oli kirjoittanut Igorin numeron ja osoitteen. Hanella oli kylla yksi puhelinnumero, mutta siita ei vastattu ja han muisti Igorin viestissa olleen kaksi numeroa. Kavelimme siis lahes koko paivan taalla lahioalueilla etsiskelemassa nettia! Valilla hengailimme pitkaan elokuvateatterissa. Siella lueskelimme ja pelailimme ilmakiekkopelia. Siella olisi ollut kaikenlaisia huvituksia, kuten pingiksen peluuta, mutta kaikki oli torkean kallista, joten jatimme valiin. Elokuvapaikassa olisi ollut taydelliset sohvat nukkua, mutta kun yritin alkaa torkkumaan, vartija tuli heti komentamaan minua ja kaskemaan nousta ylos. Kauppoja ja ravintoloita taalla oli sentaan paljon, joten emme nahneet nalkaa. Ravintolassa valitsimme summassa listasta yllatysateriat! Ensin yritin lappujeni perusteella kysella, mita ruuissa on, mutta venajankielisissa lapuissani oli vain niin vahan ruokia, ettei siita mitaan tullut. Kalle sai sitten jonkin kasviskeiton, josta myohemmin paljastui pohjalta pari lihapalaa ja mina ranskalaiset.

Lahetin pikkuveljelleni Aapelille viestin ja han katsoi netista Igorin puhelinnumeron ja osoitteen. Igor ei vain vastannut mihinkaan viesteihin! 18 asti odottelimme hanen viestiaan. Sitten paatimme lahtea kolkuttelemaan hanen ovelleen, koska arvelimme puhelinnumeron olevan vaara. Pihassa kysyimme tarkemmin eraalta naiselta, mita asuntoa puhelimessani ollut numerosarja tarkoittaa. Yllattaen asunto oli naisen naapurissa! Nainen sitten opasti meidat sisalle, aukaisi valiovia ja viimein soitti Igorin ovikelloakin puolestamme. Kukaan ei kuitenkaan ollut kotona! Olimme sitten siina aika hukassa, kuinka toimia. Voisimme odotella jonkin aikaa, mutta emme kovin myohaan, silla pimealla ei olisi mukava lahtea etsimaan guesthousia. (vahan villimpi meininki taalla on kuin Pietarissa, enemman olemme tormanneet sekaisin oleviin ihmisiin) Pohdimme siina sitten, mihin suuntaisimme viela odottelemaan, kun nainen alkoi viittoa kotiinsa pain. Ymmarsimme, etta han kutsuu meidat vieraakseen. Kun epavarmasti lahystyin ovea, viela miettien pitaisko menna, han jo otti minulta rinkkaa selasta ja nosti sen olohuoneen sohvalle. Naisella oli sopo pikku tytto, jonka kanssa sitten leikimme. Ensin nainenkin yritti keskustella kanssamme. Han sanoi ”kjgjhfhtdsa” ja me hymyiltiin ja puisteltiin paata. Sitten han taas sanoi ’tdykj;lkpouj’. Eli keskustelu ei paljon edennyt, kun emme saaneet mitaan selvaa, mita han tarkoittaa. Kalle pystyi selittamaan, etta oli soittanut Igorille, kun nosti ikaan kuin luurin korvalleen. Elekielella ja ”spasibaa” sanoilla siis teimme tuttavuutta. Pian nainen kuitenkin vetaytyi keittioon ja me jaimme tyton ja hanen pehmolelujensa kanssa polyiseen ja hyvin sekalaista tavaraa sisaltavaan olohuoneeseen. Sanoin siina sitten jossain vaiheessa, etta onneksi han ei sentaan tarjonnut meille mitaan, kun siina menisi jo venalainenkin vieraanvaraisuus ylitse. Kohta han kuitenkin kutsui meidat syomaankin. Poydassa keskustelimme lapsen kautta. Ihailimme kaikkea mita han teki. Kalle sai sanottua meidan olevan Suomesta. Sitten lapsi naytti meille jotain kuvia Ukrainan hienoista maisemista ja siina sitten olikin koko meidan kommunikointimme.

Lahtiessamme kylapaikasta nainen tuli saattamaan meita alas ulko-ovelle saakka. Han naytti meille oman ovikoodinsa ja sanoi, etta voisimme tulla takaisin jos emme loytaisi muuta majapaikkaa. Han siis tarjoutui majottamaan meidat ventovieraat pieneen asuntoonsa! Lahdimme siis taas lahes tunnin metrolla ajomatkan paahan kohti aseman nettia, etta voisimme katsoa sielta guesthousien osoitteita. Menimme ensin vaaraan asemarakennukseen ja kiertelimme siella hyvin kauan. Sitten loysimme oikean rakennuksen ja jopa netin, mutta koneille oli hirveat jonot. Siina vaiheessa olin valmis heittaytyyn jonkun taksin armoille. Kalle paatti kuitenkin viela viimeisen kerran soittaa Igorille. Yllattaen han vastasi. Ei kun sitten vaan taas takaisin: metrojen vaihtoja, raitiovaunukyyti ja kavely Igorin talolle. Nyt sitten olemme taalla ja nyt nukkumaan! Pitaa herata aikaisin, kun Igor lahtee toihin ja hanella ei ole kahta avainta. Kampasta ei nahtavasti paase pois ilman avainta…

Kirjoittajasta

Anssku

Pesunkestävä humanisti, hippimäinen yhteiskuntapohdiskelija, sydämeltään vasemmistolainen, minimalistisen elämäntavan kannattaja ja luonnon kauneuden suuri ihailija.

Kommentoi